Joulu oli taas, joulu meni taas ja kattilat oli täynnä puuroo...

Merry x-mas vaan kaikille vähän myöhässä. Tosiaan, joulu oli, joulu meni ja läskit tuli... Mutta mä en vaan jaksa nyt välittää. Mistään. Yö meni taas vituiks kun en saanut nukuttua, nukahdin ehkä joskus kahden aikaan. Olen rukoillut jumalia auttamaan minut pois tästä suosta... Jeesus auttoi eilen illalla ja hääsi ällöttävän kellon tik-tak -äänen päästäni. Älkää pitäkö mua ihan hulluna, tai pitäkää vaan jos tahdotte. Mutta mä haluan jumalan, johon mä voin luottaa.

Joulu meni ihan kivasti, sain sen kännykän ja mp3-soittimen, josta kuuntelen parhaillaan Nightwishin Dark Passion Play -levyn instrumentaaliversiota. Lisäksi sain mm.mustan velour-oloasun johon tarttuu kaikki paska(ja josta pidän silti), fleecekerraston, aamutakin ja aamutossut, yhden Aku Ankan sarjakuvakirjan("Ankkojen maailmanhistoria 1"), sairaan hyviä piparminttusauvoja(niitä mitä jenkeillä aina on), kirjavat helmet, söpön nallen bestikseltäni, mallinuken muotoisen korutelineen(ai että se on laiha...(että mä rakastan näitä sulkeita! ^^)) ja varmaan parhaana, liput Apassionata-hevosshow'hun! Kävin eilen iskällä ja sain hienon Salatut Elämät -sormuksen, johon on kaiverrettu sydänkuvioita ja jossa roikkuu avaimet, sekä Musen levyn. Kuuntelin sen aamulla ja latasin saman tien mp3:seen. Aivan MAHTAVA levy, jonka upeutta sanat eivät riitä kuvailemaan! Siinä on sitä mahtavaa suurudenhulluutta ja erilaisuutta, jota rakastan!

Siinäpä se joulu sitten olikin.

Sumu

Joskus

Nyt tiedän, mitä ihmiset tarkoittavat, kun he sanovat kulkeneensa sumussa koko päivän. Itselläni ollut nyt koko ajan sama fiilis. En muista yhtään, mitä olen päivän mittaan ajatellut ja koulussakin on sama juttu: en muista yhtään, mitä olen tehnyt, paitsi että vähän naureskellut kavereitten jutuille ja istunut tuolissa ja kuunnellut opettajan jaarittelua. Varsin usein huomasin koulussa, että oho, opettaja puhuu vielä ja minulta on mennyt minuutin verran puhetta ohi... Onneksi nyt on loma. Ihanaa.



Lomalle lähtemiseen liittyi tavallaan pientä draamaa joulukirkon muodossa. Minusta tuntui oudolta astua kirkkoon, kun en ollut enää uskossa. Sitten kun istui kirkon penkissä ja kuunteli urkuja ja lauloi joululauluja, tuntui tavallaan siltä kuin olisi tullut kotiin. Mietin sitten kotona näitä uskonasioita ja rupesin melkein kallistumaan "luovuttamiseen" ts. uskoon palaamiseen. Odotan mielenkiinnolla kesän riparia, jolle olen nyt menossa, erinäisten vaiheiden jälkeen. Meillä oli sopimus, että jos en mene yhden tietyn papin riparille, minun ei tarvitse mennä. Tämä pappi on isäpuoleni perhetuttu ja "perhepappimme". No, olisin mennyt eri riparille kuin piti, joten isäpuoleni ottaa luurin käteen ja soittaa tälle papille, joka järjestää minut sopivalle leirille! Voi kiitti... Nyt olen kuitenkin menossa "mielelläni" riparille.



Menimme lauantaina ravintolaan. Tilasin annoksen revontulilohta, jossa oli siis lohta, punaherukkakastiketta ja pariisinperunoita, eli pieniä pyöreitä pottuja. Olin saanut syötyä vähän lohta, kun järjetön ahdistuskohtaus iski. Hassua kyllä, ensimmäisenä tuli mieleen yksi Viivi ja Wagner -sarjakuva, jossa Wagneriin iskee ahdistuskohtaus, hän hakkaa päätä seinään ja valittaa, että tuli kuhmu. Teki mieli kokeilla, mutta eihän siinä auttanut muu kuin yrittää sinnitellä.

--------------------------------
23.pvä

Tänään tuotiin kuusi sisälle ja koristeltiin. Ei täällä tunnu vieläkään joululta, vaikka leikinkin eilen tonttua paketoiden lahjoja ja maistoin kinkkua(hyi! kasvisyöjäkö muka...). Pikkuveli saa hienon PSP-käsikonsolin kun se on ruinannut sitä varmaan kesästä. Hinta n. 200e. Hei se on viisi! Kyllä mäkin kai lahjoja saan, mm. uuden kännykän(60 e) ja mp3-soittimen(30-40 e).

Nukuin viime yön taas vaihteeksi tosi huonosti. Nukahdin joskus yhdentoista aikaan ja heräsin kahdelta armottomaan vessahätään. Ja eihän sitä sieltä lämpimästä huvita mihinkään nousta... Seuraavaksi heräsin joskus neljän aikoihin. Kävin taas vessassa ja etsin lampun, jonka valossa luin kirjaa ja mussutin suklaata, kunnes isäpuoleni tuli kotiin. Sitten heräsin joskus puoli viiden aikoihin: aha, porukat ottaa kinkkua uunista. Heräsin vielä kuuden aikoihin kun porukatkin heräili ennen töihin lähtöä. Seitsemän aikaan mietin, että enää ei kannata nukahtaa kun kahden tunnin päästä pitää herätä kun iskä soittaa että lähtee ajamaan tänne päin. Nukahdanpa kuitenkin. Lopulta herään varttia vaille yhdeksän kun äiti soittaa ja sanoo, että mitäs jos lykkäisin iskälle lähtöä kun on niin huono ajosää. Iskä soittaa sitten puolen tunnin päästä ja kerron äitin ehdotuksen, jota iskä kannattaa. Niinpä saan joululahjat iskältä vasta joulun jälkeen. Iskältä on muuten tulossa Musen uusin levy ja sormus... ;)

Jaa jaa, eilen tuli viideskymmenes blogikirjoitus täyteen. Juhlat sen kunniaksi, wihii...

Minulla oli tänään poikkeuksellisesti ratsastus, koska huomenna on iltakoulua eikä pääse ratsastamaan. En muista, olenko kirjoittanut iltakoulusta, saan aika usein tällaisia "muistinmenetyskohtauksia", eli en muista, olenko jo esim. soittanut äidille tai sammuttanut valot. Inhottavaa.

Rupesin tänään noudattamaan ravintosuunnitelmaani. Ja tänään oli karkkipäivä, ja elämänohjeessani lukee, että kerran viikossa pitää syödä pussi karkkia ja kaksi kertaa viikossa munkkia/pullaa. Herkuilla on niin tärkeä rooli ruokavaliossani, että saan vähentää muuta ruokaa, kunhan syön nämä kalorit... O_o

Rupesin miettimään, että mitäs jos en olekaan lähempänä anorektikkoa vaan lähempänä ahminatahäiriöistä? Siinä on nimittäin tyypillistä laihduttamisen ja ahminnan vuorottelu. Ja kun päällä on laihdutusvaihe, sairastunut pelkää lihomista ja mm. rajoittaa syömisen määrää ja/tai syötävien aterioiden määrää yms. muuta lähes anorektista käytöstä.

Voin kirjottaa huomenna lisää kun ei tarvitse mennä ennen kuin yhteen kouluun! ^^

We wish you a merry Christmas...

Joulu on taas ja joulu on taas. Jipii. Kävin tasan viikko sitten kallonkutistajalla. Mentiin ensin väärään paikkaan, mutta löytyihän se nuorisopoliklinikka lopulta. Terapiatäti kyseli kaikkea ensin minulta ja sitten äiti pyydettiin sisään. Äiti ei kuulemma osaa olla huolissaan ennen kuin vedän ranteet puukolla auki. Jaahas. Vai että sellaista. No eipä se muutenkaan ole kamalasti näistä jutuista välittänyt: kun ensimmäisen kerran näytin ravintosuunnitelmaa, niin äiti totesi että tee miten haluat, ts. syö tai jätä syömättä, ei kiinnosta. Muilla yhtä ihania vanhempia?

Tänään kävin sitten täti teurassian lihottajalla. Eli ravintoterapeutilla. Joka oli yllättäen vaihtunut. Tai siis kyllähän minä sen tiesin, mutta silti. Aluksi tuntui siltä että edellinen oli parempi: tämä tuputti liikaa ruokaa. Kuitenkin vaikutelmani uudesta lihottajasta rupesi paranemaan loppua kohden. Tämä täti nimittäin ymmärsi, että syömisvammailulla yritetään peittää ja hoitaa pahaa oloa, mutta se ei kuulemma auta. Ei niin: tulee koko ajan vaan kurjempi ja kurjempi olo mutta jos syö tulee vielä kurjempi olo. Vaikeaa.

Eipä tässä muuta.

Kun taivas tippui niskaani

Mun hoitohevonen lopetetaan. Sen jalat ei kestä edes kevyttä kävelyä. Kuulin uutiset eilen ratsastuksenopelta. Se tuli kertomaan mulle kahden kesken. Aluksi se ei tullut mitenkään kamalalta, kyllähän mä ymmärsin että se on vanha jne. Mutta kun harjasin hevosta, jolla menin, se iski. Voi vittu, se kuolee! Mun rakas, ensimmäinen, maailman ihanin hoitsu. Tunti meni vähän horroksessa. Kaverit päivitteli hoitajien mökissä, jossa vaihdoin vaatteita, että voi kun kamalaa kun se lopetetaan ja mennään sanomaan sille viimeiset hyvästit ja blaa blaa. Totta kai nekin voi ja saa olla surullisia, mutta se vaan pahensi mun oloa. Kun kaverit lähti, menin itkemään hoitohevoseni kaulaa vasten. Muistan vieläkin, miten ihanan lämmin se oli, ja kuinka turvalliselta ja hyvältä tuntui painaa kasvot sen pehmeää ja lämmintä kaulaa vasten...

Tästä sen huomaa, miten itsekäs ihminen on. Ei haluta päästää irti, vaikka se olisi parasta, kaikille osapuolille. Hoitsuni kärsii, kun se ei kestä kävelyäkään. Eikä sille olisi oikein seisottaa sitä karsinassa, kun muut pääsee liikumaan ja riehumaan. En tiedä, onko taivasta olemassa, mutta sen on parempi siellä, mihin nyt meneekään. Sen ei tarvitse kärsiä. Mulle jää kaikki ihanat muistot siitä. Ja saan mennä huomenna ridaopen erikoisluvalla katsomaan sitä viimeisen kerran, ennen kuin se laukkaa maanantaina vehreämmille laitumille. Joku sen entinen pitkäaikainen hoitaja tulee myös katsomaan sitä. Nypin=ts. kiskoin liian pitkät jouhet(ei satu hevosta! :)) sen viime viikolla, ja otin jouhet talteen. Mulla on jonkin verran kuvia, ja huomenna saan lisää.

Ratsastuksenope sanoi, että saan ruveta hoitamaan hoitsuni tilalle tulevaa hevosta. Kai se on joku kuolleen hevosen hoitajan etuoikeus. En vaan tiedä, miten kestän mennä tiistaina tallille ja katsoa hoitohevoseni tyhjää karsinaa... Kun uusi hevonen ei kai mene sinne. Ennemmin katselisin jotain toista hevosta siellä. Tyhjä karsina on niin konkreettinen muistutus hoitsuni poissaolosta, siitä ettei se palaa enää ikinä...

Näin muuten perjantaina taas kuolleen oravan. Lumisade oli peittänyt sen osittain. Hassua muuten, näin viime talvena samoissa kohdin kuolleen oravan. Voisin vaihtaa oravan kanssa osia milloin tahansa. Osaan kuvitella, miten makaisin maassa kylmänä, elottomana ja lumen peittämänä. Ei olisi suuri menetys. Pääsisi kertaheitolla eroon kaikesta tuskasta. Miksi elämän pitää potkia tällä tavoin päähän?! Olenko saanut jonkin kirouksen niskaani?! Ensin syömishäiriö, sitten masennus, turha toivo koirasta, ja nyt hoitohevosen menetys... Voi olla, että menen pian hoitsuni perässä. Sitä toivon. Kaipaan sinua jo nyt, Kössi.

Miksi joulu on keksitty?!

Huomasin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni, että joulua ei tarvitsisi olla muuten kuin lomaa varten. Olen inhonnut joulun kaupallisuutta jo kolme-neljä vuotta, mutta nyt se iski oikeasti. Kuten Juice sanoo osuvasti laulussaan Sika: "Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää/kadulla adventtisohjoa kyntää/Joku ihmistä katsoo, kääntää pään/kun ihminen rypee läävässään". En jaksaisi oikeastaan lähteä ostamaan mitään joululahjoja, vaikka ne on jo valmiiksi mietitty. Ja sitten jouluna kun koko suku kokoontuu ja mässätään ruokaa niin että napa paukkuu ja sitten lähdetään haudoille ja sitten tulee joulupukki ja seuraava tunti auotaan paketteja ja ihastellaan lahjoja ja syödään suklaata ja yäk... Miksi tän pitää olla tällästä sählinkiä!!! Mulle riittäis ihan hyvin että syötäis vähän jotain juhlavampaa, annettais yhdet paketit ja sitten kaikki sais olla omissa oloissaan. Jos on pakko lähteä haudoille niin keskellä yötä kiitos, niin ei ole sitä hirveää ryysistä. Parit kynttilät sille muistelupaikalle niille kaverin kuolleille pikkusiskoille ja that's it.

Ja nyt kun vauhtiin päästiin niin valitetaan sitten oikein urakalla. Minulla on nyt laihtumisen lisäksi toinen suuri syy laihduttaa. "Naiseksi kasvamiseni" on ruvennut jatkumaan, enkä voi sietää sitä. Valkovuoto, rintojen kasvu, hyi VITTU! Miksi pitää kasvaa aikuiseksi jos ei halua? Eli siis hoksasin, että "naiseksi kasvaminen" jatkui heti kun aloin syömään. Hyvässä lykyssä jään tälle tasolle kun lopetan syömisen NYT ja HETI. En osaa selittää, mikä minua oikeastaan inhottaa "naiseksi kasvamisessa". Se nyt vaan on ja ällöttää.

Taas masentaa ja ahdistaa. Menen tänään onneksi kymppiin. Meillä on itsepäisyyspäivän juhla, ja... VOI HELVETTI! Meillä himassa on su itsepäisyyspäivän lounas, jonka mä oon luvannu suunnitella... No tiedän kyllä jo, ruuat on suunniteltu yms. Heitän pöydälle vaan valkosen liinan ja siniset kaitaliinat päälle=itsenäisyypäivä. Jipijipijii.
Niin, eli mellä on itsenäisyyspäivän juhla tänään koulussa, ja olin eilen illalla ihan paniikissa, mitä helvettiä pistän päälle. Vaikka sehän on ihan sama jos pukeutuisin vaikka jätesäkkiin, olen kuitenkin lihava. Laitan päälle sellasen löysän, harsomaisen tunikan, joka ehkä kätkee mun valtavan mahan. Parasta olis...

Huomenna meen iskälle, ei yhtään huvittais. Ei siinä muuten mitään mutta ei vaan JAKSA. Eikä iskä tiedä vielä mitään tästä. Kerron vasta keskiviikkoisen kallonkutistajan jälkeen, kun tietää vähän virallisesti että missä mennään. Ihmettelen vaan, että missä vaiheessa kaverit rupeaa tajuamaan jotain. Vaikka ei siinä sen puoleen mitään, voisin tulla kouluun vaikka säkki päässä eikä kukaan huomaisi mitään. Olen itsekseni naureskellut sille, että miten kaikki ovat niin huolettomia, miten kukaan ei huomaa toisissa tapahtuvia muutoksia, vaikka ollaan joka päivä tekemisissä. Olen ollut nauravainen ja iloinen ihminen, mutta nyt hymy hyytyy jo ennen kuin päätyy kunnolla kasvoillekaan. Nauru on tukehtunutta ja ilotonta, eikä kukaan tosiaankaan huomaa mitään. Voisin varmaan kävellä kavereiden ohi haulikko olalla ja sanoa, että mä meen nyt tonne koulun taakse ampumaan itteni, jatkakaa vaan juttua ihan rauhassa. Äh, nyt ehkä syyllistän niitä vähän liikaa. Tarkoituksen on vaan ilmaista, miten kukaan ei huomaa mitään, kaikki kävelee vaan laput silmillä. Eikä kukaan voi kuitenkaan ymmärtää, kun ainoat vastoinkäymiset on tyyliin sukka väärässä jalassa. No yksi tyttö käy kyllä psykiatrisella juttelemassa, ja toinen häviää aina mystisesti keskiviikkoisin järvenpäähän. Ei tietysti saa vähätellä toisten ongelmia, kun ei ole toisen housuissa. Nyt rupeaa menemään tekstit typeriksi niin lopetan, ennen kuin loukkaan jotain.

Pimeys laskeutuu Keski-Maahan...

Joo tota, sovitaankos että en ole ollut kirjoittamatta pariin viikkoon? On jotenki jääny...

Maailman ihanin koira oli ja meni, kusipää-isäpuoli on allerginen. Bestis ehdotti käytännöllisesti että voisin tappaa sen... Syöminen vammaa, yritän ja yritän olla syömättä mutta en pysty. Äsken mummo pakotti syömään lautasellisen kalakeittoa, joka oli tehty KERMAAN ja siihen oli laitettu VOITA! Onnistuin kippaamaan sitä kolmen lusikallisen edestä poies. Masennus on iskenyt tosi pahasti. No, ens viikolla on kallonkutistaja ja sitten sitä seuraavalla viikolla on taas täti teurassian lihottaja. Eli ravintoterapeutti. Voi vittu, kohta on joulu. Hyi.

Olen piirrellyt tässä kuvia, jotka ei ole mitään kauniita, aika monessa on paljon verta... Että jos joku ne näkisi niin mitäköhän ajattelisi.

yritän muistaa kirjoittaa huomenillalla tai ylihuomenna jotain.

Hyviä uutisia! :D

Koira ei sittenkään ole poissuljettu henkireikä! Äiti soitti äsken ja käski vastata koiran luovuttajalta tulleeseen sähköpostiin, että he voivat kaikin mokomin tulla huomenna moikkaamaan! Ja sitten hyvä uutinen nro 2: me hankitaan ehkä toinen kissakin! Isäpuoleeni on ilmeisesti iskenyt pehmotauti... O____o Ai mutta juttuhan meni niin päin että minä soitin äitille ja kerroin Hyksiltä tulleesta kirjeessä, jossa ilmoitetaan että lähete on vastaanotettu ja "pyrimme käynnistämään tutkimusjakson 3 kuukauden kuluessa lähetteen saapmisesta". Juu haistakaa vittu, PYRITTE. Kesällä oli paikallislehdessä iso juttu siitä miten jotkut nuorisopsykiatrian asiakkaat on joutuneet odottamaan yli 6 kk.

Nyt minulla on myös kuudes lukija, kiitokset hänelle! Ja taitaapi olla vihdoin aika julkistaa epämääräinen määrä totuuksia minusta! ;)

Minä...

1. ...olen 14
2. ...asun Etelä-Suomessa
3. ...olen 151.9 cm pitkä
4. ...en osaa määritellä seksuaalista suuntautumistani
5. ...sairastan lastenreumaa, minulla on syömishäiriö ja olen tod.näk. masentunut

Perheeni...

1. ...on uusperhe
2. ...jäseniä ovat äitini, isäpuoleni, pikkuvelipuoleni ja kissa
3. ... on välillä tosi rasittava

Musiikki

1. Kuuntelen kaikenlaista
2. Lempibändejäni ovat mm. The Rasmus, Nightwish, Muse, Viikate, Kotiteollisuus...
3. Lempiartistejani ovat mm. Anna Abreu ja Mariska
4. En voi sietää iskelmää

Eläimet

1. Minulla on kissa
2. Hankimme ehkä koiran ja/tai toisen kissan
3. Meillä oli kani
4. Minulla on kaksi hoitohevosta

Harrastukset

1. Harrastan tällä hetkellä ratsastusta...
2. ... mutta neulominen, lukeminen ja piirtäminen voidaan varmaan laskea mukaan?
3. Olen harrastanut taitoluistelua, ringetteä ja kuorolaulua

Intohimona politiikka

1. Toimin paikallisessa nuorisoparlamentissa
2. Olen myös oppilaskunnan hallituksen jäsen
3. Olen kommarin ja vihreän risteytys

Ystävät

1. Bestikseni asuu entisessä kotikaupungissani
2. Minulla on koulusta muutama hyvä ystävä
3. Olen saanut myös nuorisoparlamentista paljon ystäviä/kavereita
4. Minulla on aika paljon kavereita...
5. ...mutta olen harvoin heidän kanssaan sillä olen erakkoluonne

Nyt saitte kuulla jotain minusta... sovitaan seuraava "erikoispostaus" sinne 500 kävijän tienoille? Mutta älkää huijatko! :DDD

Elämä on paskaa, osa miljoona ja yksi

Nyt on mennyt kaikki niin päin persettä ettei mitään rajaa. Kävin tiistaina ravintoterapeutilla eikä siitäkään ollut muuta hyötyä kuin se, että pääsi aiemmin pois koulusta. Sain ateriasuunnitelman, jonka äiti hukkasi jo. Nyt en osaa syödä kun mulla ei ole mun elämänohjetta. Pitää soittaa tänään sille ravintoterapeutille jos sillä olis kopio siitä vaikka koneella. Paino on noussut ainakin kilon ja itsetunto romahtanut lattiaan - ja siitäkin läpi. En ymmärrä miksi mun on niin vaikeaa vaan yksinkertaisesti jättää syömissuunnitelma huomioimatta. En kai halua huijata ravintoterapeuttia - tai itseäni.

Isäpuoleni on taas vaihteeksi pikkuvelipuoleni ohella maailman vittumaisin kusipää. Olin eilen tallilla, ja kun tulin kotiin niin eköhän ollut taas apina kinuamassa leikkimään. Piti pompotella ilmapalloa ja aina oli mun syy kun pallo osui lattiaan. Yhden kerran sanoin että nyt oli kyllä oma vikas. Eiköhän se vaan ruvennut huutamaan että eikä ollut kun minun tietysti! Tarpeeksi kun se räyhäsi tiuskaisin että pompottele keskenäs ja painuin huoneeseeni. Ikää tällä täystuholla siis 5 vuotta. Ja hyvä että ehdin huoneeseen kun isäpuoli tuli huutamaan että on se kumma kun pitää aina tiuskia ja aika paljon kaikkea olen saanut, ratsastaa ja muuta, ja sitten palkka on että tiuskin apinalle(huomaatko? se tietysti ensin!) äidille ja sille ja nyt loppu ratsastus ja mitään koiraa ei tule ja mee vähän ittees ja blah blah blah. Jumalauta kun ei saa olla normaali murrosikäinen nuori! Apinahan saa tietysti kiukutella ihan miten paljon tahansa! Miksi siltä ei vaikka kielletä judoa tai jotain! Miksi aina mua rangaistaan?! Ja ratsastuksen ja hevosten mukana meni se aiknoa syy enää elää. Piirsin pari kuvaa, toisessa olen hukkumassa ja kusipää-isäpuoleni heittää minulle ankkurin, toisessa on tyttö joka ehkä esitää, ehkä ei esitä minua, ja hän on vetänyt ranteet ja kurkun auki sekä kaivanut sydämenä irti. Sen jälkeen siirryin tyytnesti värittämään yhden kesken jääneen kuvan taustaa pinkiksi. Ja helvetti, rikoin itkemiskieltoani.

Suunnittelin illalla että soitan johonkin kriisikeskukseen ja sanon tarvitsevani apua heti, tai muuten teen itsarin, että pääsisin johonkin missä mua ymmärrettäis ja saisin apua. Kun kotona kukaan ei ymmärrä mua. Haluan pois, pois pois! Jos ei muuten niin sitten kuolemalla. Nyt vituttaa kun ei ole rohkeutta itsariin.

Sain muuten eilen possunuhapiikin. Nyt on kuumetta ja käsivarsi & kainalo tosi kipeät. Ei olisi kannattanut ottaa.

Koirakuumetta

Ihanaa, meille tulee tod.näk. hauva! Oltiin puhuttu jo aiemmin siitä äidin kanssa, mutta se sanoi että asiaa ei voi ottaa suoraan puheeksi mun typerän isäpuolen kanssa, vaan on käytettävä taktiikkaa: "oi ku söpö, ostetaanko meillekin?" Ja sitten se lisäsi, että ei ole välttämättä tämän päivän juttu, vaan ehkä puolen vuoden tai vuodenkin päästä. Vasta.
Yritin sitten tätä taktiikkaa, luin Keltaista Pörssiä. Kahlasin äkkiä lemmikkipalstalle ja sanoin parista koirasta, että onpas söpöjä, olispas meilläkin. Ei mitään vaikutusta. Tämä siis pari päivää sitten, ehkä torstaina.
Eilen, kun olin lukemassa, äiti kiljaisi että "J, tule kattomaa, P(isäpuoleni) kattelee löytökoiria!" Ja mähän menin. Ihastuin yhteen Virossa olevaan, mutta pitkän matkan jälkeen löydettiin yksi annetaan-ilmoitus, aivan täydelliseltä vaikuttavasta koirasta, joka asuu kaiken lisäksi samassa kaupungissa! Kirjoitin sitten iltayhdentoista jälkeen silmät ristissä sähköpostia omistajalle: eihän tällaista dogia voi jättää huomioimatta! Aluksi isäpuoli ehdotteli yhtä kultaistanoutajaa, mútta mä en jotenkaan tykkää niistä.
Meidän löytämämme koira on sekarotuinen, siinä oli kai hirvikoiraa&kultaistanoutajaa&sakemannia. Muutenhan olisi löytynyt nopeasti joku kiva sekarotuinen(jonka äiti nimenomaan haluaisi), mutta kun sen pitää olla aikuinen(äidin(ja osin minunkin) vaade myös). Koska äiti ei halua pikkuista koiraa kuseksimaan lattioille. Onhan "valmis" koira tavallaan ihan kiva. Muistan kun mummo otti kaksi pentukissaa, ja nehän kusi joka paikkaan. Nyt odottelemme omistajan vastausta sähköpostiin, kyselimme kuvia että näkisi miltä hauveli näyttää. Kysyin aamulla isäpuoleltani, että ihan tosissaanko tässä ollaan koiraa ottamassa, niin se sanoi vaan että "Katotaan nyt", mutta sen ilme oli ku viisivuotiaalla kakaralla jouluaattona... Sanoin että voin herätä joka aamu vaikka puolen vuoden ajan viideltä, jos se todistaa että olen valmis kusettamaan sen koiran. Isäpuoleni sanoi että jos kahden viikon ajan herään kuudelta ja lähden narun kanssa ulos niin sitten... Narun kanssa en ole kävelemään lähdössä, mutta vaikka se vähän vitsi kai olikin niin aion silti herätä kahden viikon ajan kuudelta.
Nyt en ole pystynyt miettimään mitään muuta kuin sitä, mitä kaikkea kivaa voin sitten tehdä koiran kanssa, käydä pitkillä lenkeillä sen kanssa(jee, kalorikulutusta! :]), kokeilla agilityä... Enää ei tarvitse pelätä kauppareissuilla, kun voi ottaa hauvan mukaan...

Paino edelleen 41.3, en tiedä onko vaa'assa vikaa tai jotain, mutta hyvä tietty jos en ole lihonnut. Saatte lupaamani listan vähän myöhemmin! ;)

Vuh vuh!

41.3

Jee, paino tippunut 200 g! Tosin en tiedä tästä päivästä, kun söin pullaa ja muutaman tositositosi ohuen siivun hyvää suklaakääretorttua jossa oli jotain kreemiä sisällä, nams... Sekä sorruin sangen outoon paheeseeni, joka on sokeripalojen syönti. O_ó Tiedän että se on outoa. Koulussa söin yhden palan ruisleipää juustolla, ilman margariinia. Sekä pari lusikallista purjo-perunasosekeittoa. Se on hyvää, eikä kovin kaloripitoista, muttah... No mulla oli ratsastus ja pyörin tallilla puoli seitsemään. En kävellyt kouluun enkä koulusta kotiin kun äiti vei ja toi. Mutta kävelen huomenna tallille, siihen menee ehkä puol tuntia, ja hyvässä lykyssä takaisin.

Ai niin, lisäksi vedin tänään vähän aerobicia Smurffien tahdissa ja harjoittelin baletin perusasentoja. Kun niissä malttoi viipyä tarpeeksi pitkään, rupesi taipumaan paremmin.

Saatte lukea lupaamani listan myöhemmin, nyt en sitä jouda kirjoittelemaan, kun työstän suurta projektiani, fantasiaromaania. Seuraavaan kertaan! ;)

17.7/41.5

Tjaa tjaa. En nyt tiedä, onko mennyt hyvin vai huonosti. Olin lihonut 100 g, mutta sitten en syönyt kauheesti. Aamulla omenan ja 100 kcal sisältävän marjavanukkaan, koulussa 6 punajuurilohkoa ja näkkärin ilman voita. Sitten kävelin yhteensä tunnin pääpostille ja himaan. Ja aamulla kävelin vartin koululle. Kotona söin sitten n. 180 kalorin edestä raejuustoa ja 2 palaa pannaria. Äsken ehkä kauhallisen makaroonilaatikkoa. Kattelen taas energynetistä kaloreita, näillä näkymin vasta vajaa 500! Äää! Nyt otti pumpusta... Tuli varmaan 650 kcal! Apua, kun lisään punajuuret...

No niin, jatketaans. Hyihyihyi, söin vielä palan pannaria ja pullapitkoa... Pelottaa että lihoan... Mutta olen kuitenkin kuluttanut varmaan 300 kcal kävellessä. Nice nice. Olin tallilla, harjasin hoitsua joka lähtee jossain vaiheessa kun ei raukkaparan jalat kestä tuntikäyttöä. :( Nyt se menee vammaisratsastuksessa, ts. vammaiset lapset käy ratsastamassa sillä ja joku taluttaa hevosta. Ja kuvailin hevosia. Kohta loppuu muistikortilta tila, sitten saan kuvat levylle ja koneelle ja tänne teidän kauhisteltavaksi...

Otsikko on joo kökkö, tiedän. Mutta paino on oikeasti vaan 41.5, en ole saanut sitä pitkiin aikoihin niin alas, ja olen ylpeä itsestäni! Ja painoindeksi 17.7. Seitsemäntoista piste seitsemän, 17.7, 17.7... Aika vähän ja tosi hyvin mielestäni!

En muuten ole muistanut kiittää uusinta ja samalla viidettä lukijaani, kiitos kovasti! En uskonut että saisin edes yhtä lukijaa... Ja kävijälaskuri näyttää kovinkin positiivisia lukemia! Rekisteröitykää ihmiset ihmeessä lukijoiksi! Ja kommentoidakin saa...
Ajattelin nyt kun on tällainen "historiallinen" lukema kasassa, niin voisin kirjoittaa seuraavalla kerralla epämääräisen määrän totuuksia itsestäni, kun tykkään tehdä listoja. :)

Huomenna lisää!

Tänään meillä on / hyviä uutisia

Otsikko on tämän päivän aamunavauksessa soitetusta biisistä, jossa oli(kuviteltuja) mukavia uutisia, mm. miljoonat ihmiset ovat kokoontuneet juhlimaan ihmiskunnan ensimmäistä sodatonta aikakautta yms. Minullakin on iloisia uutisia: OLEN LAIHTUNUT KILON! Vaikka ei sitä eilisestä uskoisi. O___o Lisäksi massu pienentynyt pari kolme senttiä! Tosin möhläsin iltapäivällä ja söin 5 dominoa ja varmaan 6 fanipalaa. Laskeskelen nyt Energynetissä kaloreita ja kuinka saan kulutettua ne.

Tänään aamulla oli kyllä mahtava tunne. Lisäksi kun kaikki oli jo töissä ja apina päivakodissa, minä tanssin. Tein baletin perusjuttuja, jotain tankoharjoituksia. Tosin käytin eteisen lipastoa ja minulla oli yöppäri vielä päällä... Ja ensimmäistä kertaa elämässäni. O_o Ihmettelen että kumma kyllä en reväyttänyt mitään paikkaa. Pitää seuraavalla kerralla vetää vähän aerobicia alkuun että saa lämmön päälle ja sitten venytellä. Ja seuraava kertahan on huomenna jos saan olla yksin ennen tallille lähtöä, tai viimeistään ylihuomenna. Mutta tuli oikeasti jotenkin tosi hyvä olo! Parempi kuin ikinä esim. joogan jälkeen.

Koska aamulla oli niin mahtava fiilis, tein jonkin oivalluksen; en oikeastaan pidä ihastuksestani sillä tavalla. Että olen kai "pääsyt hänestä yli".

Lupasin kiduttaa teitä tänään uskontopohdinnoilla. Tässä vähän pohjatietoa.
Olen lukenut yhtä laajaa, yhteisen kokonaisuuden muodostavaa DragonLance-kirjasarjaa. Kirjat ovat kaikki itsenäisiä, mutta liittyvät toiset löyhemmin, toiset tiiviimmin yhteen, on hauska huomata: Ai hei, tää oli tää juttu! Ja joo, toi oli toi tyyppi! Ai näin siellä "kulisseissa" tapahtui?
No joka tapauksessa, luen tällä hetkellä yhtä minotaureista kertovaa kirjaa, nimeltään Minotaurien Maa, jos jotain kiinnostaa. Kirjasarjassa on paljon erilaisia jumalia, ainakin yksi joka lähtöön.
No aloitan nyt varsinaisen jutun. Näin unta, kyllä, olen tehnyt ratkaisuni unen pohjalta, jossa seurasin jonkinnäköistä janaa, sellaisena sivustakatsojana, jonkinlaisen lasin takaa. Vasemmalla oli taivas, tai jonkinnäköinen kirkkaus, jonne menivät kaikki jumaliin uskovat, oli jumala sitten mikä tahansa. Oikealla taas oli pimeä tunneli, jonne menivät kaikki korkeimpiin voimiin ei-uskovat. Janalla oli joitakin viivoja ja taloja(wtf...?), mutta en niistä muista tarkemmin mitään. en myöskään tiedä mitä tunnelin jälkeen oli, ehkä vielä kirkkaampi kirkkaus?
Sitten olin yhtäkkiä kävelemässä bussipysäkille, ja puut peittivät näkyvyyden taivaalle. Sitten puut loppuivat ja vilkaisin taivaalle. Siellä oli pilvistä koostunut, häränpäinen hahmo, jonka tulkitsin yhden kirjasarjan jumalista, Sargasiksi. Sitten uni loppui/heräsin, täynnä jotenkin levollista ja hämmentynyttä tunnetta. siinä vaiheessa päätin, että olivat nämä jumalat mitä tahansa uskon heihin: valon jumala Paladineen ja meren jumalaan Sargasiin.
Voi kuulostaa hölmöltä uskoa kirjasarjan jumaliin, mutta jumalathan ovat olemassa kunhan niihin joku uskoo, eikös? Ja saan uskoa ihan mihin itseä huvittaa. Tuntuu jotenkin turvalliseltä, kun on tavallaan joku tae siitä että pääsee johonkin kuoleman jälkeen, oli se sitten Paladine tai Sargas joka minut huolii.

Kiitos.

What the hell / is going on?

Yllä oleva pätkä on Imogen Heapin ihanasta biisistä Hide and Seek. Hurahdin eilen naiseen ihan täysin. Nytkin soi hänen kaunis Hallelujah-biisinsä.



Mutta otsikko sopii muutenkin hyvin elämääni, niin kuin joillakin otsikoillani on vahingossa tapana tehdä. Olen nimittäin ihan pihalla rakkauselämästäni. Kuten tiedätte ehkä, olen ihastunut erääseen poikaan. Mutta vain tunnetasolla. Järki käskee kaikkien maailman jätkien painua vittuun ja vähän äkkiä sittenkin. Tunnetasolla haluaisin olla pojan kanssa, mutta järki haluaa pitää minut sinkkuna ja kaukana rakkaushuolista. Tämä on ihan pimeää...



Ääh, olin lihonnut aamulla 400 g. Aamupalaksi meni neljä-viisi piparia. Koulussa köksäntunnilla 4/5 lohimedaljonkia, mitätön pala lohkoperunaa ja 1½ annosta mustikkaherkkua. Ja ruokatunnilla kuusi suolakurkkuviipaletta. Liikassa oli aerobicia, ja hyvin olis mennyt mutta. Se kuuluisa mutta. Söin himassa varmaan 10 piparia, puolet dominopötköstä, 200 kalorin edestä twixiä ja varmaan yhtä monen edestä fanipaloja. Yääk! Kyllä, tiedän, olen tahdoton läski. Haluaisin vaan kuolla ettei tarvitsisi miettiä joka helvetin aamu sitä miten vitun läski on ja kuinkahan paskasti menee päivä ja mitä vaaka näyttää huomenna, kun herään toiseen helvetin paskaan päivään. Nyt melkein itken oikeasti. Ja itken tosi harvoin. ja jos itken niin se on kyynel and thats it. Olen varmaan oikeasti joku tunnekylmä paskiainen.



Jätän huomiseen pohdiskeluni uskonnosta, sanon vaan tähän loppuun että a)älkää koskaan ihastuko ja b)kuunnelkaa Imogen Heapia! http://www.youtube.com/watch?v=S3R0RHNHaU4&feature=fvw http://www.youtube.com/watch?v=cNQu9rP7xwI&feature=related http://www.youtube.com/watch?v=Y4OLQB7ON9w&feature=related

Paska päivä nro 217

Yääh. Olin kyllä laihtunut aamulla mutta. Oli pikkuveljen nimpparit. Ja söin. Ja söin. Ja söin. Masentavaa. Ja oli muutenkin huono päivä, riitelin aamulla pikkuveljen kanssa. Ja vituttaa nyt vaan ihan huvikseen. 12. pvä aika ravintoterapeutille. Turhaan tuhlataan kunnan rahoja, kyllä mä tiedän miten syödään terveellisesti.

Listailin päässäni asioita, jotka ilhaduttaa ja vastaavasti vituttaa.
Ilahduttavat asiat.

1. Ratsastus/tallille meno
2. Laihtuminen
3. Ihastuksen näkeminen koulussa.

Vituttavat asiat.

1. Tallilta pois lähteminen
2. Lihominen
3. Syöminen
4. Se, kun tajuan ettei ihastukseni voi tykätä minusta koska olen a)läski b)tunnevammainen
5. Se, kun tajuan, miten tunnevammainen paska olen
6. Ja se, kun tajuan, miten paskaa elämäni on.

Jotain vialla kun on enemmän vitutuksen kuin ilon aiheita? Ja ai niin, se vituttaa kun joutuu menemään kouluun tai ihmisten ilmoille, ja se kun en saa kokeesta täysiä pisteitä... Kohden ärsyttävää.

Tänään aamulla ja eilen illalla oli taas vitutus huipussaan. Arvatkaa miksi? Oli eilen ratsastuskisat-> tallilla pitkä päivä ->vituttaa helvetisti lähteä pois. Ratsastuskisat meni ok, pistemäärä kouluosuudesta 150/240, esteillä hevonen kielsi kai kolmannelle eikä päästy uusintaan. Koulukisat meni ok kun ottaa huomioon että oli ekat.

Tajusin tänään että inhoan oikeasti pikkuveljeäni. Ei, en inhoa, se on ihan liian lievä sana: minä vihaan sitä kakaraa, vihaan!!! Ette voi uskoa, miten paljon vihaan ja inhoan ja ällöän sitä apinaa... Tänään teki monta kertaa mieli lyödä sitä, huutaa sille, heittää sitä jollain... Aaaargh!!!!!!!

Huoks. Kirjoitan lisää ensi viikolla, heti kun ehdin.

Hyihyihyi, paino noussut tänään. Yäkyäkyäk.

Aamu alkoi hyvin; tulin ehkä minuutin myöhässä hissan tunnille ja siellä oli joku äijä yrittämässä käännyttää meitä helluntalaisiksi! No ei nyt siis suoraan, kertomassa helluntalaisuudesta, mutta mun mielestä se kyllä oli kännyttämistä. Nää uskojutut on nyt ajankohtasia kun tällä viikolla meille tullaan selittämään riparista, mutta täähän ei mene. En enää kuuntele yhtään ylimääräistä sitä paskaa, kun vihdoin hoksasin että hei, ei oo mun juttu.

Terveystiedossa käsiteltiin, yllätys yllätys, syömishäiriöitä. Kukaan ei onneks kommentoinut mitään. Ei edes ruokailussa, kun nirkin vähän ruokaa ja söin näkkärin ilman voita. Ehkä niillä on joku salaliitto mua vastaan, ne menee sanomaan terkkarille... *vainoharhaista hengitystä* No ehkä mä oon vähän vainoharhanen.

Söin munkin, hyi helvetti. BMI muuten btw 18.1. On sekava kirjotus mutta en keksi mitään. Bye.

On se hauskaa olla NurPalainen...

Jes, paino laskenut kahtena edellisenä päivänä, mutta tästä päivästä en tiedä kun en käynyt heti aamulla vaa'alla. Olin nimittäin yön paikallisessa leirikeskuksessa, nuorisoparlamentin "tutustumisviikonlopussa".(Ai niin, puheenjohtaja nirhaa mut jos käytän lainausmerkkejä kun en lainaa esim. sitaattia jostain kirjasta...) Oli oikeasti tosi kivaa, tutustuin mukaviin tyyppeihin, valvoin koko yön(ensimmäistä kertaa elämässäni...) ja söin... Pääasiassa niitä maissilastumuroja ja sitten join pitkästä aikaa kahvia(vatsa sekaisin(on muuten hauskoja nää sulkeet! :D)) ja paaljon teetä... Melkein koko ajan illalla join jotain! Sitten saimme aikaa hyviä poliittisia keskusteluja alkaen kommunismista ja median vallasta päättyen uskontokysymyksiin(joihin ei ollut tarkoitus puuttua) ja homofobiaan. Ja sitten menimme saunarakennukseen, puhuimme kauhuelokuvista ja yhdet tulee koputtamaan ikkunaan... Jumalauta, kaikilta suunnilleen kuset housussa! Kun rupesi pelottamaan liikaa, puhuimme Matti Vanhasen erottamisesta, joka mielestämme pitäisi tehdä.

Eipä tässä taas muuta.

Anteeks kauheesti ku, en oo kirjoittanut, mutta... No en oikeastaan keksi mitään hyvää syytä. Mutta hei, olen saanut uuden lukija! ^^ Ihmettelen sitä, että näitä vittuläskipaskasaatanaangstipelle-blogeja on tuhat ja miljoona, mutta silti nelja ihmistä on valinnut _mun_ blogin! \:O

Yääh, eilinen reumakontrollikäynti oli PERSEESTÄ. Paino 42.8. Kerroin sitten hoitsulle masennuksesta ja hän kirjoitti siitä papereihin, että saisin lähetteen nuorisopsykiatrille. Sitten silmälääkäri ja reumalääkäri. Normaalit jutut ensin ja sitten siitä _masennuksesta_. Juu, mikään ei tunnu miltään. Juu, olen väärinkäyttänyt hakaneuloja. Juu, vammaan syömisen kanssa. Sitten äiti tuli ja valitti syömisestä, siitä miten en syö mitään ja sitten oli löytänyt mun "karkkijemman". No ei sekään osaa olla mussuttamatta! Ja sitten tää juttu kääntyikin niin, että mä syön epäterveellisesti ja sain lähetteen ravintoterapeutille! JUMALAUTA! IHAN KUN MÄ EN TIETÄIS MITEN SYÖDÄÄN TERVEELLISESTI, saatana! Sitten sain lisää reumalääkkeitä... Ja lähetteen nuorisopsykiatrille ja ravintoterapeutille. Ja äiti kehtasi uhkailla mua jollekin osastolle lähettämisellä että mut saadaan syömään! Sanoin sille että en oo varmaankaan tarpeeksi hullu että sinne "pääsisin". Äiti yllätyksekseni sanoi myöhemmin, että kukaan ei sano mitään mun syömisestä kunhan jätän puukot ja leipäveitset rauhaan. No sopii se mulle, mulla on hakaneula... Ja lähettäkööt mut saatana suljetulle tai johonkin, MINÄ EN SYÖ! Olisin voinut olla ihan ok kun tultiin kotiin, mutta mutta. Isäpuoleni soitti äidille, ja he höpisivät hetken siitä miten äiti ei löytänyt parkkipaikkaa yms yms, ja sitten äiti sano että "Juu, hyvin siellä meni, Jenna sai lähetteen ravintoterapeutille..." Anteeks mitä?!?! Eikös me sovittu, että mun isäpuolelle _ei puhuta_ tästä! Loppumatkan mökötin. Kuinkakohan yleinen vitsi tää mun syömisvammailu on?! No joku jos kehtaa sanoa että miks en syö, niin ärähdänpä että eikös se mun syömishäiriö muka ole ihan yleinen vitsi, asia josta kerrotaan joka helvetin hyvänpäiväntutuille? Oikeesti mua kyrpii tollanen että ensin sovitaan ettei kerrota mitään ja sitten se onkin ihan yleinen juttu!

Mä en ole varmaan tänne kehdannut kirjoittaa kun oon syönyt normaalisti ja ylikin. Nyt mä laihdutan. Mä mietin aika usein illalla, miks kaikki ei vois olla hyvin? Tulin eilen siihen tulokseen, että mulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuolla. Ja koska sisua itsariin ei ole, mä yksinkertasesti haihdun pois. Mä laihdutan, ja sitten mä pääsen pois täältä. Ei tarvitse olla mitään taivasta, mulle riittää että lillun jossain tyhjiössä, kunhan ei tarvitse enää olla täällä. Toisaalta en ansaitse kuolla, ansaitsen kaiken se paskan mitä mulle tapahtuu...

Joo anteeks tällänen kauhee angstipostaus heti tauon jälkeen, mutta... Ei voi mitään.

Vähän päivittelyä

Eli vaihdoin blogin nimen ja ulkoasun, kun tuo ruoka-aiheinen nimi ei tuntunut enää tähän sopivan; syömisvammailu ei ole nyt ongelmistani isoin.

Järjestelin tänään vaatekaappia ja kirjoitin itselleni ylös hyviä asukokonaisuuksia, ja kas, kuinka ollakaan, oli jokaisee pakko tulla joku pitkähihainen vasemman käden naarmujen/viiltojen takia. Wippii.

Lähden varmaan ylihuomenna äidin kanssa kahville juttelemaan asiat auki että sekin tietää, missä mennään. Arpa on heitetty eikä sitä voi enää pysäyttää. Nyt sitä mennään.

Paska fiilis...

En oikeestaan edes keksi mitä kirjottaa paino varmaan miljoona kiloa. Datasin koko eilisen päivän. Tänään aamulla otin härkää sarvista ja kysyin äidiltä, voitaisiinko joku päivä jutella kahdestaan, kun tein masennustestin, sain 20 p ja niillä pisteillä joka toinen saa masisdiagnoosin. Kunhan nyt päivittelin, oon edelleen kipiä, niistänyt nenän rikki johonkin made in neuvostoliitto-hiekkapaperiin, mummo tulee tänään siivoamaan ja huomenna meen kouluun. Hyvää päivää.

*Niisk*

Köh köh, moon tänäänkin kotona kun olen vähän kipiä. Eilen oli 37.5 kuumetta.

En sitten onnistunut kertomaan äidille laihduttamisesta. Eikä nyt tunnu siltä että pitäisikään. Tai toisaalta haluaisin, toisaalta taas tämä on suurin salaisuuteni ja salaisena sen pitää pysyäkin. Vittu, EN MÄ TIEDÄ! Miks näin nuorena pitää olla jo näin vaikeeta... Yääh!

En tiedä paljonko painan nyt, en oo punninnu. Söin aamuapalaks kaks leipää, vaan toisen päälle veitsenkärjellinen voita-anteeksi, siis margariinia, tai oikeastaan kasvirasvalevitettä. Näin. Ja lipitin actimelin. Juotavat jugurtit on hyviä, nams!

Joo anteeks en nyt keksi mitään kirjoitettavaa... Lumet on sulanu melkein kokonaan, ne suli jo eilen, meidän pihatiellä ja kuusen oksilla on vähän. Myöhemmin kirjotan sitten ehkä lisää.

Mä kerroin. Nyt se tietää.

Niin. Mä olen puhunut eilen ja tänään äidin kanssa masennuksesta, ja kävin äsken oikein rankan mutta toivottavasti hedelmällisen keskustelun asiasta. Kerroin täydellisyyden tavoittelusta, ja pitkän rohkeuden keräämisen kautta onnistuin kertomaan myös siitä, miten haluan olla laiha. Olimme äidin kanssa suunnilleen eri puolilla taloa, ja siksi äiti ei nähnyt, kuinka itkin muutaman hiljaisen kyyneleen. Äiti sanoi siihen heti: "No niin, sit sulla on kohta joku anoreksia". Äiti sanoi että mulla on kapea lantio, mä menen kolmenelosen vaatteisiin, ihan siis mallikokoa kuulemma. Mutta kun tää maha, mä valitan. On kuulemma ihan normaalia, ennen kuin rinnat kasvaa. Onhan sun pikkuveljeskin sellainen pömppömaha, eikä se ole lihava. Huokaus.... Nyt, kun mun parantumista tahtova puoli on päässyt vauhtiin, aion yrittää näyttää vanhoja päiväkirjamerkintöjäni, ihan vaan painoja siis, että se tietää tän jatkuneen jo kesästä, että mä saan apua, että mä paranen ja voin olla onnellinen... Että musta tulee lihava, estottomasti syövä läskikasa... Mä katson, mitä tapahtuu ja kerron teille, lukijat.

Tuli tässä vaan mieleen että olen hirveän huono itkemään. Kyyneleet tuppaavat esiin väärässä paikassa, enkä halua kenenkään näkevän että mä itken, en ole niin heikko enkä tarvitse kenenkään sääliä. Ja kun mä itken, mä itken ihan hiljaa, mä en edes nyyhkäise. Ääni saattaa sortua(itken välillä kun laulan jotain ihanaa biisiä, jotain sellaista joka kuvaa mun elämän paskuutta), mutta ei muuta. Ja mä itken ehkä yksi, kaksi, kolme kyyneltä, ja mun silmät on ihan kuivat. Ihan kun mä olisin itkenyt koko yön. Mä nyt vaan oon tällanen tunnekylmä paska. Moido.

Tosi kurja olo...

Oon nuhassa ja kurkkukivussa ja himassa, ja hyvässä lykyssä mulla on masennuskin. Kaikki on ollut vaan samaa paskaa, tänään aamullakin ihmettelin miks edes nousin ylös sängystä kun en voi edes mennä tallille. Haluaisin kuolla, mutta en ansaitse sitä, en ansaitse päästä täältä pakoon, ansaitsen kaiken sen paskan mitä mulle tapahtuu. Puhuin eilen äidin kanssa ja valitin sitä, miten musta tuntuu että ei ole mitään syytä rämpiä tätäkään päivää taas läpi ja elämässä menee ihan paskasti, ei ole mitään muuta syytä elää kun hevoset... Äiti alkoi heti huolestuneena kyselemään, että haluanko jutella jonkun koulukuraattorin kanssa. Jos ei olisi ollut itku niin herkässä, olisin naurahtanut pilkallisesti, mutta nyt en saanut sitä naurahdusta sävyttämään seuraavaa: "Juu ei kiitos, se vaan sanois että murrosiän oireita, ja jos mulla vaikka joku masennus oliskin niin juu tervemenoa tuonne psykiatrille, sinne on iloiset kuuden kuukauden jonot ja se psykiatri iskee kuitenkin mulle vaan pilleripurkin käteen ja toivottaa hyviä jatkoja." Äiti toivoo että mä en ole perinyt siltä mitään taipumusta masennukseen(sillä on kakssuuntanen, joka on osittain periytyvää). Ja kun mä olen ollut aina sellainen täydellisyyden tavoittelija. Väsäsin eilen aamulla paniikissa terveystiedon läksyjä, ja unohdin matikan kirjan kotiin. Matikan maikka oli heti suureen ääneen ihmettelemässä että "miten sulta nyt on jäänyt noi kirjat ja vihko kotiin!" Ärähdin siihen(en kyllä yhtään niin vihaisesti kuin toivoin), että unohdin ne kotiin ja sillä selvä. Yks jätkä jolle oli käynyt samalla tavalla komppas. Koulussakin oli tooosi kurja olo, terveystiedossa ruvetaan käsittelemään syömishäiriöitä, joista joku hyvällä lykyllä taas keksii että hei, J:llä(minulla) on syömishäiriö! Yks kaveri rupes eilen ihmettelemään että miks en syö ikinä koulussa. Yritin inttää että syönhän mä, kunhan syön ekaks tän näkkärin... Joku keksii kuitenkin kun en käytä rasvaa juuri yhtään että tollahan on joku anoreksia/ortoreksia. Jippii. Mutta kun mä vaan laihdutan... Ei mulla ole mitään vitun syömishäiriötä! Kai läski saa laihduttaa? Ja samalla se joku pieni osa, ehkä se järjen ääni, pyytää ja rukoilee, että kerron äidille syömisvammailusta. Mutta kun mä haluan laihtua, olla pieni ja kaunis enkä tällainen ryhävalas...

Vaikka eilen kun tongin Tarjoustalon alelaareja(etsin pooloa yhden kivan mekon alle), rupes turhauttamaan kun ei löytynyt S-kokoja kuin yksi. Vilkaisin kuitenkin yhtä M-kokoa ja totesin, että olen ehkä yliarvioinut "laihuuteni"... Äiti tonki "norsupuolta". Toivon hartaasti, etten ikinä lihoa yhtä isoksi kuin isäpuoleni ja äitini. En kyllä ymmärrä, miten äiti ja P kestävät katsoa itseään peilistä sellaisina pullukoina...

No en ole saanut tungettua tähän tekstiin puoliakaan siitä, mitä olin suunnitellut. Ai niin, täällä satoi eilen lunta, ja sitä on nytkin vähän nurmikolla! Vaikka siitä nyt niin paljon iloa ole... Kirjoitan ehkä myöhemmin lisää. Ciao.

On se rakkaus ihana asia...

Jos joku olisi sanonut kuukausi sitten, että tulen sanomaan noin, olisin ensin nauranut hänelle päin naamaa ja sitten vetänyt turpaan. Minäkö muka pitäisin rakkautta ihanana asiana! Tai en oikeastaan tiedä, pidänkö. Tässä on taas ne kaksi radiokanavaa päällekäin, toinen soittaa rakkauslauluja ja toinen suoltaa rakkauden huonoja puolia ja älyttömyyttä 24/7. Toisaalta tuntuu hölmöltä heittää aikaa hukkaan ja juosta jonkun pojan perässä, mutta pojan näkeminen piristää päiväni ja saa hymyn huulille. Mutta kun poika katoaa näköpiiristä, tulee taas se fiilis, että mitä vittua mä siinä muka nään?! Ja sitten rupean vaan odottamaan, milloin näen hänet seuraavan kerran...
Koska olen kamalan ujo tällaisissa asioissa ja minun on hirveän hankalaa ottaa poikaan kontaktia, otin selville hänen sukunimensä! Sitten vaan perinteiselle rakkauskirjelinjalle... ;) Vaikka sana rakkauskirje on tyhmä, itse asiassa ihastuksentunnustamiskirje/viesti olisi parempi.

Tänään on se päivä, jolloin sallin itselleni RUOKAA. Olen syönyt jo 220 grammaa leipäjuustoa, suurta herkkuani, kaksi sämpylää, neljä palaa vaaleaa leipää... Ja kun meillä on karkkipäivä, aion käydä ostamassa ison karkkipussin ja suklaata. Älkää huoliko, menen tänään tallille, joten en EHKÄ lihoa muodottomaksi mössöksi. Paino muuten tänään 42.1 eli noussut. Paska juttu.

Nyt voisin kertoa yhdestä toisesta uudesta rakkaudestani(tämän pojan lisäksi, siis! :)), nimittäin Lily Allenista. Laulajalla on aivan ihania biisejä, suurena suosikkinani Fuck you ja Littlest Thing. Pidän teksteistä ja musiikista. Kuuntelen YouTubesta melkein pelkästään hänen biisejään. :)

Vedin muuten eilisen laihtumisen johdosta taas monet uudet naarmut, ja nyt olen siirtynyt käyttämään pitkähihaisia. Minulla on yhdessä kohdassa kolme pysty-ja vaakanaarmua päällekäin, ja meinasin revetä eilen illalla(kun revin itseäni kännykän kehnossa valossa, köyhää...) kun tajusin, että voin kohta pelata ristinollaa kädessäni! :'D Nämä pienet oivallukset ovat elämän suola...

En kirjoita nyt enempää. Saa kommentoida!

Ne kädet, ne kädet...

...on ihan _kamalan_ näköiset. Mun on ilmeisesti siirryttävä käyttämään pitkähihaisia, koska eilisen morkkiksen jälkeen illalla tuli monta uutta naarmua... Tarkoitus oli tehdä kaksi isoa, mutta kun suhraat pimeässä niin tuli 8 pienempää. Odotan kauhulla, milloin joku ope tai kaveri hoksaa ne. On mulla kyllä suunnitelma valmiina: "Mun kissa raapii mua usein kun se nukkuu mun sängyssä". Mutta jos joku maikka passittais mut terkkarille, niin eiköhän se tajuais heti ettei nää mitään kissan kynsien jälkiä oo. Ja siitähän haloo nousis kun ne sais selville että nää on itse aiheutettuja... -.-

Mä en ollut, yllättävää kyllä, lihonnut, vaan oikeastaan laihtunut. Paino 41.7! Tää on mahtavaa! Vaikka söin eilen niitä mustikoita fariinisokerilla, iltapalaks oli sitä salaattia, JA patonkia. Söin kaks pientä palaa ja aloitin kolmatta, mutta yhtäkkiä heräsin että mitäköhän vittua mä teen, tungen kolmatta palaa suuhuni?! Läskiläskiläski! No, mä survoin sen suuhuni, nousin pöydästä "Kiitos", ja vessaan sylkemään pois. Illalla söin vielä jäätelön, 380 kcal! Enkä lihonnut, outoa...

No ehkä kerron tänkin päivän syömisistä. Aamulla en syönyt mitään, vaikka mieli tekikin leipää. Meillä oli ekonomiassa tutustumiskäynti Nordeassa, siellä oli pullaa. Ihmettelin suuresti, mutta söinpä yhden pullan ehkä 100 kcal? Koululla oli porkkanasosekeittoa, siitä kaiketi 40 kcal + ruikkari ja juusto, ehkä 100 kcal, ja välipalalla mehu ja välipalakeksi, 120 kcal? Kotona söin yhden jäätelö, kyllä, varmaan 120 kcal, ja mustikoita. Eikä hajuakaan, paljonko kaloreita. Eli nyt tullut pyöreästi 500 kcal, jos mustikoita ei lasketa mukaan. Ja päiväkulutus n. 1300 kcal. Katsotaan mitä illalla pitää syödä.

Liikuin kyllä tänään ihan kohtuullisesti, ensin kouluun(vesisateessa), sitten sinne Nordeaan(vesisateessa) ja takaisin koululle(vesisateessa...). Ja tietty kotiin(ei-vesisateessa). Mun piti tehdä porkkanasosekeittoa kotona, kun äiti oli sanonut että on vielä 4 porkkanaa jäljellä, mutta kun meinaan ruveta tekemään niin kappas! Eipä niitä olekaan enää kuin kaksi! Enkä jaksanut lähteä kauppaan.

Mulla oli eilen hemmetin kipeä olkapää, reuma vaivaa. Ja illalla tietysti, että oli mahdollisimman vaikea yrittää nukkua. Otin yliannostuksen lääkkeitä, koitin kauratyynyä ja lopulta laitoin radion päälle->krooh pyyh. Nukahdan jostain syystä hyvin kun radio on päällä. Mutta ennen nukahtamista edelsi suuri show. Koitin siis kauratyynyllä, mutta se ei auttanut. Olipas kyllä ihanan lämmin... Sitten heitin sen pois. Koin etten ansaitse niin mukavaa oloa. Ja rupesin melkein itkemään kun heitin sen lämpimän tyynyn lattialle. Hirveä ristiriita... Siitä lisää myöhemmin. Joka tapauksessa, tyynyn hylkäämisen jälkeen rupesin miettimään keinoja vahingoittaa itseäni. Kaivoin kynnet kiinni kämmeneen ja raavin itseäni. Sitten muistin yöpöydälläni olevan hakaneulan, kopeloin sen käsiini ja revin itseäni. Miten rentouttavaa ja kivuliasta se olikaan. Mutta ei saanut mieltä pois kivusta eikä mässäilyjä tekemättömiksi. Ja kipu vaan paheni. Purin tyynyä, nyrkkiä, koitin kaikkea. Enkä tiennyt, itkinkö kivun vai sen kamalan tosiasian, että olen norsu, takia. Sitten sanoin äidille laittavani radion ja uhkasin käydä ottamassa yliannostuksen lääkkeitä. Ja yllättäen äiti sanoi, että no tuus ni katotaan paljonko voit ottaa niitä vielä. Thänks äiti! Vedin lääkkeitä illalla kaksinkertaisen annoksen. Onneksi on reumakontrolli 20.pvä tätä kuuta. Ja jumalauta, mä haluan sen saatanan kortisonipiikin enkä mitään vitun "katsotaan nyt jos voisimme ehkä jopa nostaa tätä lääkitystä jospa se ehkä auttaisi"-lässytystä! Piikki käteen ja se siitä!

Lupasin kertoa lisää ristiriidastani. Oikeastaan se alkoi jo illalla salkkareiden jälkeen kun menin suihkuun. Suihkua vastapäätä(siis suihkutilassa) on sauna, jonka ovesta näkee itsensä todella hyvin. Norsu. Ryhävalas. Valtava ihrakasa. Ne mua tuijotti takaisin peilistä. Tai siis ovesta. Hirveä ihramaha, tasapaksu puikula(ei haittaisi jos olisi kapeampi puikula...), leveät reidet, liikaa lihaa luiden päällä... Mä nimittäin pidän luista. On mukavaa, kun ne näkyy. Sen takia pidänkin olkapäistäni: olkaluut ovat ainoat jotka minulta näkyvät kunnolla. No joo, takaisin aiheeseen. Kun sitten itkin lihavuuttani, joku pieni ääni päässä kiljaisi, että olen sairas, ei mun luiden kuulu näkyä! Kukaan normaali teini ei näännytä itseään! Ja silti, mä kärsin samalla siitä että olen niin lihava... ja sairas, ja lihava, ja sairas, ja läski, ja hullu kun kuulen ääniä päässäni... Ja vielä samaan aikaan, vähän kuin kuuntelisi kahta radiokanavaa päällekkäin. Ja nyt tässä ei tunnu olevan taas mitään järkeä, että kirjoitan tätä. Mä olen vaan tuhottoman läski, joka laihduttaa, tässä mitään sairasta ole.

Päivän Sana: "Älä viiltele/vahingoita itseäsi pimeässä".

Päin persettä menee...

Aamukin enteili huonoa päivää. Paino noussut sata grammaa, ja jossain kumman höyryissä(ilmeisestikin...) söin sämpylän! Ja ensimmäiset kaks tuntia köksää, jotain helvetin pahaa kirjolohikastiketta ja pastaa. Kala oli kuivaa, kastike ihan törkeen kamalan makuista(kyllä, minä tein sen...) ja makaroni kylmää. Sitten oli aivan ihanaa hedelmäsalaattia, joka loppui kesken... Koulussa söin eilistä, ööh, kurkkuraastetta? ja näkkärin hyvin vähällä margariinilla. Luojan kiitos oli liikkaa, suunnistusta, löydettiin kaikki neljä(wtf? Neljä?!) rastia, sitten ihan läkähdyksissä koululle ja siirtelemään jotain tuoleja vanhempainiltaa varten, juhuu...

Sitten kotona. Söin mustikoita, pullaa pakkasesta(neljä palaa pitkoa ja yks normipulla) ja lisää mustikoita ja fariinisokeria. Kylläh. Että ei tarvii ihmetellä jos painoa taas miljoona kiloa lisää... Mutta uskon Mariskaa, ja totean että ei pidä lannistua vaikka välillä meneekin pieleen, kyllä mä vielä nousen täältä itsesäälin syvästä rapakosta ja otan itseäni niskasta kiinni... Meillä ruokana salaattia, mutta jälkkärinä jäätelöä, hyi vittu... Pitää jättää jätski syömättä sillä syyllä että oon muka täynnä.

Että mä inhoan rasvaa. Ne kalanpalat piti tiristää rasvassa... Naapuripöydässä yks jätkä otti ruokalusikan mitalla, ja vittu mikä pallura sitä rasvaa tuli... Mä otin ihan tavallisen ruokalusikan että saisin vähän vähemmän sitä rasvaa. Ja kun mä tiesin itse että siinä kastikeessa on rasvaa... Mä en inhoa mitään ruoka-ainetta yhtä paljon kuin rasvaa. Aion jättää margariininkin kokonaan pois leivän päältä. Yäkyäkyäk.

Eipä men suuren ihastuksenikaan kanssa yhtään paremmin. Mun oli tarkoitus sanoa sille tänään moi jos törmään siihen, mutta eipä tullut tilaisuutta. Meillä on perjantaina taksvärkki/harrastepäivä, ja mä oon menossa koululle harrastepäivään, kuten ihastuksenikin. Yritin olla fiksu ja mennä niihin ryhmiin missä hänkin on, mutta futis kun ei kiinnosta pätkääkään, ja iltapäivän curling oli täynnä... Noh, sinne meni sekin hyvä idis.

Päivän Sana: "Kaikki on liian hyvää ollakseen totta".

Ai muuten, mahtuu päivään jotain positiivistakin: olen saanut jo kolmannen lukijan! Kiitos siitä! ;)

41.5

Käsittämätöntä! Olen jatkanut laihtumista! Harvoin on kaksi positiivista päivää peräkkäin! Ja hyvä fiilis jatkui kun kaivoin mittanauhan esiin: massun ympärys kaventunut 4 cm, eli se on nyt 70 cm! Enää 6 senttiä tavoitteeseen, ja sitten voikin asettaa uuden... Tavoitepainoon, 35 kg, on enää 6½ kg! Söin aamulla banaanijugurtin, about 100 kcal, koulussa vähän kurkkupaloja(miksikäs niitä nyt sanoisin, vähän kun raastetta) ja pikkuporkkanoita, kasviskastike näytti niin kamalalta(ja haisi vielä hirveämmältä...), että jätin suosiolla pois. Ja pienenpienenpienen potun heitin biojäteastiaan. Ai, söinhän vielä näkkärin ja lasin piimää(rasvatonta tietty). Että siitä maybe toiset sata kaloria? Oon hirveen huono näiden kanssa...

Meillä oli tänään kasin eka terveystietotunti. Ja mikäpäs sen mukavampi aihe kuin ruoka! Kappaleen otsikkokin vielä "Ruoka on nautinto"! Ei näin, ei näin. "Ruoka on välttämätön paha joka lihottaa ihmisiä, eikä siitä saa nauttia", kuulostaa jo paremmalta. Puhuttiin sitten siitä miten on olemassa hyviä ja pahoja rasvoja. Joopajoo, mulle kaikki rasva on pahaa.

Sitten poikarintamalle... Eipä mitään sen kummempaa. Katselin suurta ihastustani, mutta en saanut kerättyä missään vaiheessa rohkeutta mennäkseni puhumaan hänelle. Mutta olisi syytä pistää vauhtia, joku kaunis päivä voi olla jo liian myöhäistä...

Pidän syksystä. Pidän siitä, miten päivät pimenevät, kun sataa vettä, saa pukea paljon päälle... Minulla on paljon ihania kaulahuiveja ja pipoja ja lapasia, rakastan neuleita... Ja rakastan kuuraisen maan tuoksua, ja sitä, miten kasvit kohtaavat loppunsa kauniisti ja hentoina... Pidän myös sumusta. Minusta on aivan ihanaa pyöräillä aamulla kouluun tai tallille, kun on sumua eikä näe kymmentä metriä pidemmälle. Kyllä, saatan olla vähän outo.

Btw, kun tuolla ylempänä tuli pukeutumisesta puhe, niin pitääpä ruveta varomaan näiden t-paitojen kanssa. Itsekidutukseni kun näkyy aika hyvin... Mutta kun minä olen sitä koulukuntaa, että vähäpukeisuus kuluttaa kaloreita... Että palelen sitten luokassa karvat pystyssä.

Ai muuten, sain uuden lukijan, kiitos siitä kovasti! <3>

Päivän Sana: "Voittajan on helppo hymyillä." Tarviiko selittää?

Naarmu. Vai onko se sittenkin viilto?

Vitutti eilen kun söin, ja sehän sitten sai näkyä kun katsoin selviytyjiä. Tähän mennessä suurimmat(tai suurin) naarmu(t). Lasken yhden naarmun sisältävän kaikki pienemmät naarmut/jäljet, jotka olen tehnyt samaan kohtaa yrittäessäni epätoivoisesti vuodattaa verta. Muutama veripisara näkyikin.

En nyt osaa sanoa, paljonko painan, koska kävin vaa'alla vasta aamupalan jälkeen ja yöpaita päällä, mutta tulos oli 42.1. Varmaan heittää parisataa grammaa. Söin siis muroja aamulla. Kävin pikkuveljeni ja isäpuoleni kanssa HopLop-nimisessä sisäleikkipuistossa, jossa on yksi iso kiipeilyteline. Kiipeilytelineellä on erilaisia tasoja, putkia ja liukumäkiä joita pitkin kuljimme. Jahtasin pikkuveljeäni siellä, jatkuvasti kyykyssä(-->reisilihakset tulessa...), joten eiköhän kaloreita kulunut, mm. se mehu ja iso päärynäjäätelö... Äsken oli ruoka, pastaa jossain tuorejuustokastikkeessa(hyi hele-, ketsuppia vaan päälle... Todellinen gastronomian ystävä! x)). Jos en söisi nyt paljon, voisin vaikka laihtuakin vähän.

Nyt on pakko vielä puhua pojista... En tiedä yhtään, mitä mahd. sanoisin pojalle, jos sellainen tilaisuus tulisi! Äidillä sitten oli aivan "mahtava" iskurepliikki: "Mitäs namu?" No enhän mä nyt noin voi mennä sanomaan! Olen miettinyt pääni puhki enkä keksi mitään... Rukoilen ht.netissä apua.

Päivän Sana: "Älä huoli Nasu, ei jyrkänteeltä tippuminen ole yhtään sen kummempaa kuin sängystä putoaminen!" "Eikö?" "Loppulätsähdystä lukuunottamatta!"

Oranssi: Tiikeri, Pinkki: Nasu, elokuvasta Nalle Puh-Ystävää etsimässä. (Ei oo ihan sanantarkasti.) Voisi mennä näin:

"Älä huoli J, ei "Mitäs namu?" sanominen ole sen kummempaa kuin säästä puhuminen!" "Eikö?" "Lopputulosta lukuunottamatta!"

Kiitos äiti... -.-'

41.5

41.5. 41,50kg. Neljäkymmentäyksi pilkku viisi. Uskomatonta! Olen laihtunut! Ja syönytkin aika paljon! Tänään aloitin aamun viinirypäleillä. Söin tallilla kokonaisen lettupaketin, josta tuli 660 kcal. Noh, peruskulutuskin 1300 kcal... Tosin söin täytekeksejä, ääh... Mutta jos en syö nyt paljoakaan, pysyn varmaan tässä painossa. Toivottavasti laihtuisin...

Olen miettinyt myös rakkautta. Jos tämän jätkän kanssa ei onnista, niin sitten en yritä. Enää ikinä, kenenkään kanssa. Olen yrittänyt miettiä epätoivoisesti jotain puheenaihetta, josta voisin aloittaa sujuvaa small talkkia, mutta huonolla tuloksella... Näen hänet taas ylihuomenna! <3

Saa muuten laittaa kommenttia, olisi sangen mukavaa! :) Katsoin kävijälaskuriani, ja siinä oli 41 kävijää! Osa on kyllä omia käyntejäni, mutta silti!

Olen aika koukussa selainpeleihin. Aloitin Ikariam-nimisestä pelistä, se on aika mukava, muinaiseen Kreikkaan sijoittuva peli jossa pitää rakentaa oma valtakunta. Sitten laajensin Pimeyden veisu-peliin, joka on Ikariamin keskiaikainen, vähän synkempi versio. Löysin eilen vai toissapäivänä BiteFightin, jossa luodaan vampyyri tai ihmissusi, ja sitten metsästetään ihmisiä tai vastakkasita rotua olevia. Peli on tietty sinänsä aika väkivaltainen, koska tarkoituksena on tappaa/metsästää toisia, mutta olen huomannut pitäväni pelistä ihan yhtä paljon kuin muistakin. Laitan tuohon viereen linkin, josta klikkaamalla voit liittyä mukaan peliin ihmissutena, koska minäkin siis ihmissusi pelissä olen.

Katsotaan jos ehdin kirjoitella illalla lisää.

Päivän Sana: "Kauneus on katsojan silmässä", viittaa BiteFightiin, mielestäni ihmissudet ovat ihania, jonkun toisen mielestä aivan kamalia...

Ruokaa ja... rakkautta?!

En ole tänne pariin päivään kirjoittanut, kun söin kahtena päivänä kunnolla, ja lihosin about miljoona kiloa, mutta lupasin että tänään aloitan uudelleen laihduttamisen. Huomenna aloitan kaloreiden laskemisen.

Ei siittä sen enempää. Huomasin eilen illalla, että en EHKÄ olekaan niin tunnevammainen: olen tainut ihastua, oh my! Mutta koulussa on oikeasti yksi söpö ja hauska poika. Mutkia matkassa: en ole hänen kanssaan samalla luokalla(ei kyllä isoin...), olen hemmetin ujo enkä uskalla lähestyä häntä, en ole edes ikinä puhunut hänen kanssaan enkä edes tiedä, tietääkö hän minut! Kuitenkin, etsin poikaa aina koulun ihmisvirrasta ja hänen näkemisensä saa aina hymyn kasvoilleni. Mutta miten joku voisi rakastua tällaiseen ryhävalaaseen, tunnevammaiseen paskaan? Huoks... Rakkaus on, kuten jo aiemmin sanoin, typerä tunne. Ja miksi MUN piti langeta... Amor pelleilee kanssani ja pahasti.

Päivän Sana: "Rakkaus on valkoista, rakkaus on mustaa, rakkaus on onnea, rakkaus on tuskaa."

Ryhävalas goes sinivalas...

...tai niin mä luulin, koska söin eilen ihan kauheesti: pullaa, Pink Domino-keksejä ja karkkia. Mutta aamulla paino 41.9! Eli laskenut! Tosin se saattaa nousta tänään: söin pullan, loput re-mix-pussista ja fariinisokeria. Kyllä, suoraan paketista; se on mun salainen intohimo. Sitten kuuntelin Mariskaa, joka lauloi maailman rajattomuudesta, siitä miten ihminen pystyy mihin vain.

Onks kukaan kertonu sulle, että jalat pitäis pitää maassa?Tai oot sä koskaan kuullu sanottavan, että ihmisellä täytyy olla rajat?Mä oon. Kyllästymiseen asti. Onneks oli yks, joka sano jotain aivan muuta:

kyl sä siihen pystyt, usko vain itseesijos tahto riittää keinot löytyy, nosta sun katseesipidä haaveistasi kiinni äläkä lannistuilman täyttä panosta et varmasti onnistuilmaiseksi ei tuu mikään, kaikella on hintavalmistaudu kokemaan se mikä on pahintasusta, pelkosi kun kohtaat, ekaksi se sattuutoka, kolmas, neljäs, pikkuhiljaa siihen tottuutoteuta sun omaa juttuu, muihin älä vertaatielläsi pitäydy, anna ihmisten mongertaamitä tahtoo, sillon muista ketä varten elätitsellesi vaiko niille jotka kääntää selätolet vahvempi kuin tiedät, kipua voit kestääenemmän kuin uskot joten muu ei pysty estääpaitsi ainoastaan sinä, kärsivällisyyttäturpiin et tuu ikinä ottamaan ihan syyttä

refrain:moni sanoi, muista että sulla niinkuin toisillakin rajat onyksi sanoi, olet vapaa, tää maailma on sulle täysin rajaton

tarkasta motiivis, ovatko ne feikit?siinätapauksessa aikaa hukkaat jos sä leikitkun sun asenne on nöyrä suuria tavoitatoikoteitä pitkin menemällä tuskin voitat mitäänet saa periks antaa vaikka menis pieleenelämä ei aina seuraa suunnitelmaas mieleenpaina: sullon mahdollisuus, kattona vain taivasniin sano sekin tyyppi joka tiensä tähtiin raivastoiset ei voisitä päättää missä sun rajat onaidat on vain hämäystä, maailma on rajatonitseäsi älä huijaa, kuuntele sydäntäetkä joudu juoksee koipien välissä häntäsä saat kaiken mitä tarviit, aina pitäs kiittääjakoon pistä omasi niin sulle vielä riittääja kun unelma toteutuu jatka silti työtäsamoin kuten sait sen voit menettää ajan myötä

refrain

elämä on haaste, mieletön tilaisuussä sen määräät minkälainen on sun tulevaisuususkallatko sä kokeilla minne asti kantaasiivet aukilevitetyt vai aiotko antaamahdollisuuksien mennä? tartu niistä kiinnimitään et tuu hävii paitsi jos luovutat niinniloput päivistäsi mietit: entä jos ois toisin...spekulointi jälkeenpäin ei oo mistään kotoisinkauempana näkyy maailma, tosson katuojaennen valintaasi muista: ei ole rajojamuuta kuin hetki kun kuolet, sitä ei voi väistääälä silti anna toisten ittees tasapäistäärehellisenä oot kaunis, täydellinen tapauskäytä hyväksesi kaikki se annettu vapausjoka sullon hallussasi, etene pelottauneksi ja luota: haaveista voi tulla totta

refrain (2x)

Ei mitkään hyvät sanat, niitä on kirjoitettu pötköön yms(engl. liramasta), mutta niissä tiivistyy hyvin miten mäkin pystyn laihduttamaan. "Valmistaudu kohtaamaan se mikä on pahinta", ts. mun on valmistauduttava herkkujen menetykseen... Mä nimittäin rakastan pullaa ja kaikkia keksejä, oon siinä(kin, huonossa mielessä...) tullut äitiin. Mutta kuten itse sanoin yks päivä tallikaverilleni, jonka isä ja äitipuoli eros ja se vähän suri kun se menettää nyt koiran, että kaikkea ei voi saada, jos haluaa jotain pitää myös luopua jostain. Ja näin ollen mun pitää luopua herkuista että voin saada laihuuden. Saada lainausmerkeissä...

----------------------------

Ja näin eilen. Tänään: paino noussut, 42.4. Vittu mikä surkimus mä oon! Ja hyvin meni koulussakin: köksän tunnilla broilerisalaattia, kolme lakumuffinssia, ruokatunnilla ohrarouhepuuroa, marjakeittoa, kaks näkkäriä ja juusto... Ja himassa vedin pussin poppareita yksin! Suunnittelin että kävisin ostamassa karkkiakin, mutta onnistuin hillitsemään itseni. Tänään tallille, siellä en syö mitään, enkä illallakaan. Huomenna on laihdutuksen kannalta tavallaan hyvä päivä: aamulla en syö mitään, koulussa pinaattikeittoa joten sitäkään ei tarvii syödä, jakso vaihtuu joten leivontakurssilla ei tarvii kituuttaa enää. Pakkohan mun on pystyä laihtumaan, oon onnistunut aiemminkin... Paino muuten jostain kumman syystä pysynyt 42 tuntumassa. Nyt alkaa tiukempi linja. Harmi että meillä on aika harvoin kivennäisvettä, sitä vois lipittää aina kun tulee nälkä. Tai light-limuja.

Piirsin toissapäivänä upean(no oikeestaan aika hyvä mun taidoilla...) kuvan siitä, miltä haluaisin näyttää. Voin sen yrittää tänne saada jotenkin. Nyt etsiskelen googlesta thispo-ja thinspiration-kuvia, muistuttaakseni itseäni minkä puolesta taistelen. Olen yksinäinen soturi, laihuuden airut joka taistelee hirvittävää ruokamonsteria vastaan....

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Juu, mä en keksi näitä otsikoita

Meni eilinen ihan perseelleen. Olin ihan hyvin syömättä, kunnes. Kunnes meillä oli iltapala, ja patonkia. Ja mä söin sitä. Paljon. Ja se näky: paino 42.4. Tästä ei tuu mitään! Olin tänään mummon kanssa sienestämässä, jalat ihan muusina. Kotona suoraan jääkaapille. Söin reissarin, kaksi Sinuhen jälkiuuninappia, banaanin ja omenan. Enkä jaksa miettiä kaloreita, kun niitä on kitenkin ihan liikaa. Loppupäivä pitäis yrittää olla syömättä. Mutta eilinen mässäily tiesi taas uutta naarmua käteen. Niitä on nyt viisi. Tosin kolme on yhdeltä kerralta. Ai niin, löydettiin yksi sieni, karvarousku. Sekin jätettiin metsään koska ei yhdestä sienestä tee mitään.

Mä en ymmärrä miks joitakin ihmisiä on siunattu sillä että ne on luonnostaan laihoja. Kärsin perjantain liikkatunnilla kun katselin lentopallopeliä. Liikkaryhmässäni on kolme ihanan laihaa, pientä ja siroa tyttöä. Ja sitten olen minä, tällainen ryhävalas, joka voisi kieriä kotiin... Inhoan isoa mahaani. Muuten olen mielestäni ihan ok, tosin reisien ei tarvitsisi osua yhteen. Äiti sanoi kerran kun valitin vatsani kokoa, että se on pelkkää lihasta. Sitten haluan eroon niistä lihaksista... Lisäksi mulla on notkoselkä, jonka takia näytän sopivissa vaatteissa siltä, että olisin raskaana. Ja leveä perse, siitäkään en oikein pidä.

Mä luen Kahvia mustana-blogia, olen vielä niissä vanhemmissa kirjoituksissa. Luin taas eilen pitkät pätkät ja yhdessä bloggauksessaan kirjoittaja valitti näistä "keijukaisanorektikoista". Minulle juuri nämä höyhenenkevyet ihmiset ovat tavoite; haluan olla kevyt kuin sudenkorento. Silloin mua ei voi satuttaa, ja mä vaan leijailen pois kaikesta pahasta. Jokaisella meistä pitää olla se toteutumaton unelma eikös...?

Nää kuvat ei ole mitenkään mahtavasti laitettu, ja pöllitty reilusti Googlesta. Mutta nää kaks kuvaa on mulle oikeasti laihdutusesikuvia. Mäkin haluun....

No tässä vielä Päivän Sana:

"Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee".

Toivottavasti tajusitte idean?

Jee, olen laihtunut! Paino nyt tasan 42 kg. Vaikka söin vielä eilen illalla munkin, mustikkapiirakkaa ja suolakeksejä... Mutta ilmeisesti kulutin tarpeeks. Vitutti kyllä ne mustikkapiirakat niin paljon että naarmuttelin taas illalla. Käytän termiä "naarmuttelu", koska sitähän joku hakaneulalla itsensä repiminen on viiltelyyn verrattuna...

Mulla oli tänään taas tallipäivä, ja olin jostain puol kymmenestä kolmeen tallilla, ja seisoin melkein koko ajan. Äiti käski ottaa evästä mukaan. Otin yhden maitorahkan, mutta äiti sanoi, että kai otat muutakin, vaikka sämpylää. "Juu..." Voi vittu. "Ja ota sitte vielä vaikka banaani". Aaaargh! No maitorahka lensi piharoskikseen saman tien. Tallilla söin banaanin-onneksi äiti oli sanonu että eihän kaikkea tarvii syödä jos ei jaksa, ja näin vältyin heittämästä leipää roskiin. Inhoan nimittäin ruuan poisheittämistä. Nyt ketuttaa kun söin mustikoita aika paljon.

Nyt tuli lyhyt postaus. Kirjoitan illalla lisää. :)

Yllätyksekseni en ollut lihonnut kun 300 g. Olen tosin alkanut epäillä kaikkien vaakojen toimivuutta... No olen tällainen vainoharhainen. Söin aamulla omena, äiti tosin käski syödä muutakin; "joo joo", ja paskat mä syönyt. Koulussa söin vähän tonnikalapastaa ja söin näkkärin. Yhdellä tyypillä oli M&M's-karkkeja ja söin niitä pari. Kotona söin kolme hapankorppua ja omenan. Olisi mennyt hyvin, _ellei_ äiti olisi tuonut munkkeja ja pullaa. Söi sitten yhden munkin ja kun poljin tallille, olin paniikissa: yhdessä munkissa on _ainakin_ 300 kcal! Sitten tuli mieleen, että perusenergiankulutuksenikin on 1300 kcal, joten yksi munkki ei tuhoa kaikkea,se järkevä osa minusta sanoi. Silti, se ehkä _ihan_pikkuisen_anorektinen_ osa kiljui, että lihoan miljoona kiloa muodottomaksi möykyksi. Tai no, en edes halua mitään muotoja... Kulutin muuten ne hapankorput jo pyöräilemällä kouluun, kotiin ja tallille, yhdessä korpussa 20 kaloria ja 10 min. pyöräily kuluttaa 15. Kotiin ja kouluun yhteensä 10 min, tallille ja takaisin 25 min, ja rankkoja ylämäkiä. Kun tulin kotiin, mua odotti kauhistus: pullaa! Munkkeja! Mustikkapiirakkaa! Keksejä! Porukat oli ollut isäpuolen isän synttärikahveilla, joilta vältyin ovelasti tallilla. Sitten hyödynsin yhtä kikka kolmosta, jonka luin yhdeltä pro ana-foorumilta. Ei että olisin anorektikko. Eli haukkasin pullaa, pureskelin ja syljin pois. Ei ihan oksentamista, mutta ei niitä kaloreitakaan tullut kamalasti kun nielin vaan vähän pullamössöä. Voinhan nauttia aromista vaikka kieltäytyisin itse viinistä... (Arvaa mistä kirjasta! Vastaus lopussa...)

Miksi ihmetykseni niin "pienestä" painonnoususta? No mässäsin eilen ihan hirveästi kotonakin! Meillä oli karkkipäivä, mutta käskin jättää tuomatta mulle mitään. Äiti kysyi myöhemmin illalla, että tuunko sen kanssa syömään karkkia. Tarjous houkutteli, ja olisi ollut epäilyttävää kieltäytyä... Ja söin. Ja söin. Ja söin. ja söin pikkuveljenkin karkkeja. Ja vielä illemmalla söin vähän kakkua. Ja sehän tarkoitti itsensä repimistä hakaneulalla. Oikeasti, sain kiksit itseni repimisestä. Ja kipu ja kirvely olivat ihan oikein mulle. Vaikka desinfiointiainepurkkien kyljissä kuinka vakuutetaan, että ei kirvele, niin kyllä vaan kirvelee kun pistät rikkinäiselle iholle. Nyt todisteena kolme punaista naarmua, yksi vähän pidempi ja kaksi lyhyempää. Ja kyllähän kirveli villpaidan ja lapastenkin laittaminen... Vaatteista nyt puheen ollen, uskon vakaasti siihen että vähempi pukeutuminen kuluttaa enemmän kaloreita, joten otan koulussa fleecen aina pois, oli kuinka kylmä tahansa-ja vaikka olis vaan t-paita(tunnilla siis). Kun mulla on fleece-takki ja sen päällä toppaliivi.

Menihän muuten liikkatunti perseelleen. Meillä oli lentistä, joka kuluttaa mukavat 180 kaloria/tunti, mutta kun on tää stnan reuma, niin tökkäsi ensimmäiseen hihalyöntiharjoitukseen. Kun ranteet on kärsinyt eniten, ja kärsii edelleen. Olis muuten mielenkiintoista tietää, paljonko lääkkeissä on kaloreita...

Nooh, nyt en kirjoita enempää. Tää sitaatti oli muuten Houkutuksesta. Ihana kirja. <3

Kaikki on vaan sitä samaa p*skaa...

No aamu alkoi MAHTAVASTI. Paino tippunut 600 g, eli se on nyt 41.9. Söin aamulla viilin, 160 kcal. Koulussa näkkärin. Ja paska, sitten oli köksää. Jakso vaihtuu, ja oli vikat leivontakurssitunnit. Ja meillä oli "juhlat". = 3 palaa täytekakkua, pala voileipäkakkua, tuulihattu ja joku ihme macaron-leivos. Hyi h-e-l-v-e-t-t-i. Menin käymään vessassa ja siinä se pönttö oli kutsuvana ja suorastaan huusi: "Oksenna ne kaikki paskat vaan pihalle!" Mä yritin. Mutta en onnistunut. Nyt on saastanen olo, olen ihan täynnä. Tää tietää huutia laihtumiselle. Ja mummo on aina näin torstaisin meillä siivoomassa ja tekemässä ruokaa=pakko syödä. Ja yks asia, jota inhoan, seuraa väistämättä syömisestä: vessassa käynti. Se tarkottaa, että oon syönyt liikaa. Mutta tässä tää taas nähdään. Mä en voinut hillitä itseäni. Oli pakko vaan syödä. Ja nyt kaduttaa. Tää tietää taas uusia hakaneulaviiltoja... Se on nimittäin mun tapa rangasta itseäni. Olen kyllä lähdössä lenkille, kipitän varmaan suoraan 4 km. Pakko saada nää miljoona kaloria kulutettua... Mun teki muuten aamulla mieli julistaa kaikille: "Arvatkaas mitä, mä oon laihtunut!" Mutta mä en kerro niille. Ne vaan sanois että ei mun tarvitse laihduttaa. Mutta mä inhoan mahaani, ja sitä miten reidet hankaa nivusista yhteen... Mun painoindeksi olis muuten 18.1, jos paino pysyis 41.9... Mä voin ehkä välttää syömistä sanomalla että oon ihan ähky.

Kumma kyllä, mä rakastan ruuanlaittoa, varsinkin leipomista. Mutta syöminne, hyihyihyiyäkyäkyäk. Läskiläskiläski... -.- Mä mietin illalla tilannettani, ja totesin että en ole syömishäiriöinen: haluan vaan laihtua. Vaikka joku pienenpienenpieni osa kiljuu, että mulla olisi muka joku ongelma... Mutta mä vaan laihdutan. Sitähän aina hoetaan, miten vaarallista ylipaino on. enkä mä aio olla mikään läski, joka voi vieriä alamäet alas. Aluksi tää oli tavallaan huomion hakemista, että katsokaa mua, mäkin voin laihduttaa, mutta nyt tarkoituksena on yksinomaan oman olon parantaminen, sen täydelisen olon, mikä laihoilla aina on, etsimistä. Hyi, nyt kuuluu kun mummo käristää jotain kanaa rasvassa, yäääks... Rasva ja margariini, ai että mä inhoan niitä. Olen vähentänyt näkkärin päälle laitettavaa voita, ja kohta se olis tarkoitus jättää kokonaan pois.

Mä kirjoitan ehkä illemmalla lisää. Mutta minä lähden(kohta) lenkille, moooi!(Simo Frangen-imitaatio! x))

Nyt pientä editiä, huomasin vakavan virheen ruuassa. Mähän söin siis KAKSI macaron-leivosta... Eikä ne ole v*ttu mitään muuta kun sokeria ja mahtelijauhetta ja suklaatakin vielä sisällä! Stn...

No mä kävin sillä 4 km lenkillä, mutta en pystyny juoksemaan varmaan puoliakaan kun jalkalihakset pisti vastaan. Ehkä mun pitää aluks pitäytyä siinä 2 km lenkissä. Huomenna on liikassa lentistä, polttaa 180 kcal/tunti. Ja onneksi, ah, onneksi! on ratsastus. Poljen tallille, siihen menee vartti, ja ratsastus on _ihan_aikuisten_oikeesti_rankkaa_! Ja kun tulin himaan, jouduin syömään perunan(en syönyt ihan kokonaan) ja puolikkaan kanafileen, joka on mummon tuntien käristetty rasvassa ja kastikkeessakin varmaan 50% rasvaa ja täyttä kermaa tietty... Vitun vittu!

Ah, löysin tän ihanan taustan blogiini http://www.pyzam.com/ - sivuilta. Kandee käydä kattoo! ;) Tällä kestää vähän lataa, mutta on odottamisen arvoinen! ;))

Kuuntelen tässä Entwinea, joka laulla "I need your love, I need your touch". Olenko jotenkin tunnevammanen kun pidän ihan hölmönä tuollaista lausetta? Onhan se toki kauniisti laulettu, mutta itse en voi kuvitellakaan olevani riippuvainen jonkun toisen rakkaudesta, koska kys. henkilö osoittautuu kuitenkin jossain vaiheessa kusipääksi... Rakkaus se on tyhmä tunne.

Koitan muuten kaivaa tässä aina jonkun mietelauseen/aforismin/jotain muuta outoa kirjoituksen loppuun. Tässä Päivän Sana(joo ei mitenkään matkittu uskonnolliselta radiokanavalta, jonka asiakas en kyl oo... (c)Se joka ekaks keksii matkia! x)))) :

"Jos arvostelet kotona makailevia, työtä vieroksuvia, yhteiskunnan tuilla eläviä, olet köyhien kadehtija. Jos arvostelet syystä maahanmuuttajien käytöstä tai heille jaettuja yhteiskunnan tukia, olet rasisti. Jos olet eri mieltä homon kanssa olet homofoobikko ja jos astut koiranpaskaan, olet koirienvihaaja."

Tää tän päivän paikallislehdestä! Läski Pannupulla kiittää ja kuittaa.

Ihmeiden aika ei ole ohi!

Pöh, tajusin tänään että meidän vaaka kusee: se näyttää _aina_ saman painon! Ja digivaaka vielä... Mutta punnitsin toisella vaa'alla, joka näyttää 400 g liikaa, ja yllätys yllätys, paino on pudonnut! 42.5, tää erotus huomioiden. Tänään en syönyt aamupalaa, kun on heti aamusta köksää. Meillä oli oma ateriasuunnittelu, ja tehtiin spagettia, blognesekastiketta ja suklaapipareita. Mä en voinut syödä sitä kastiketta, kun jätkät laitto lihan heti sekaan, ja mähän olen kasvis. Piparita oli 5 per lärvi ja mähän tietysti söin. En sitten mennyt ruokailuun, mutta kaverilla oli Omar-suklaata ja söinpä sitä iloiset neljä tai viis palaa. Mittasin kanssa painoindeksin: 18.5. Ja se on muka alipaino... Ja vyötärön(ts. navan, en oikeastaan tiedä missä kohtaa vyötärö on...?) ympäryksen, 74 senttiä. Siis seitsemänkymmentäneljä! Tavoite 62...

Mutta eilen mä onnistuin; mä raahasin läskin perseeni ulos ja lähdin lenkille! Menin 2km lenkin, vaikka alun perin oli suunnitelmissa vaan yks kilsa. Tosin kävelin osan matkaa. Kun katoin Salkkareita, hypin haarahyppyjä ja pyörittelin hulavannetta. Lisäksi tein selkiä, vatsoja(vaan 20...) ja jalkakyykkyjä. Mutta kyllä mä söinkin... Taas sitä vispipuuroa ja pari hapankorppua. Puolustaudun sillä että söin seisaalteen... Mä keksin eilen illalla hienon tavan purkaa turhautumista "ylensyönnistä": mä raaputtelen ihoa hakaneulalla. Ei siis viiltelyä. Se ei ainakaan aluks satu, mutta myöhemmin rupee kirvelemään. Ja se on jotenkin terapeuttista. Aion lähteä lenkille vielä ennen kun meen tallille. Ja salkkareiden aikana on hyvä toteuttaa hienoa jumppasuunnitelmaa...

Mulla on ruvennut tulemaan nukahtamisvaikeuksia tän vitun Jonkun takia. En aina uskalla sulkea silmiä enkä kääntää kylkeä. Äiti kysyy joka aamu nukuitko hyvin, vastaus tietty joo... Auts, nyt tätä hakaneulan raaputuskohtaa rupee kirvelemään, perhana!

On kiva kun tulee syksy. Voi käyttää kaikkia ihania villapaitoja, kaulahuiveja, pipoja ja lapasia. Mulla oli tänään sellainen Ikeasta ostettu, 2 m pitkä musta lelukäärme kaulahuivina! <3 H rakastu siihen heti, mutta sain kuulla aika monipuolisia kommentteja. Kaverit piti ideaa ihan hyvänä, mutta pojat, nämä maailman typerimmät olennot, ei oikein ymmärtänyt mun neroutta: yks kysy miks mulla on lelu mukana, ja luokan "kovikset" riepotteli sitä kunnes mä ärähdin niille että näpit irti. Mutta takaisin neuleisiin, mä neulon villapaitaa! En olis ikinä uskonut alottavani niin suurta projektia, mutta tässä sitä ollaan. Malli on Kotivinkistä, "Lapin tyttö", ja lanka on Novitan uutta, _aivan_ihanaa_ Puro-lankaa! <333 Rakastuin siihen heti.

Tän blogin kirjoittaminen on varmaan mun paras neronleimaus pitkään aikaan. Saan ajatukset nopeasti ja helposti ylös ja ihmisten ilmoille. On jotenkin helpompi kirjoittaa, kun on joku jolle kertoa... Mäkin kerroin aiemmin päiväkirjalle ihan kun se olisi ollut oikea ihminen. Nyt mulla on lukija(jippii, yks ihminen lukee blogia, juhlat pystyyn! =)) ja kirjoittaminen on jotenkin merkityksellisempää. Olipas vaikea sana...

Mutta nyt mä luen vähän aikaa Kahvia mustana-blogia ja kiskon itseni taas lenkille.

Viikatetta ja villasukkaviiltelyä

Olipas outoa, kun paino oli pysynyt samssa, vaikka olin syönyt eilen _kauhean_paljon_ karkkia ja pullaa... Paino siis edelleen 42.8. Aamulla söin yhden omenan, koulussa näkkärin ja vähän margariinia päällä. Nyt kun tulin kotiin, söin hyvää vispipuuroa, ei hajuakaan paljonko kaloreita... Ja banaanin. Ja nyt on KAUHEE morkkis. Miks menin syömään niin paljon...? Mutta kunhan saan tän blogikirjoituksen loppuun ja seikkailen muiden blogissa, kiskon itseni lenkille. En kyllä varmaan juokse kun kilometrin, mutta matkalla on ihan _sikana_ mäkiä. Ja pitää käydä palauttamassa yksi kirja.

Juuh, otsikko juontaa juurensa viime viikolle. Istuttiin kavereiden kanssa koulun pihalla(siis asfaltilla, tehdään sitä aika usein... x)) kun yksi kavereistani soitti jotain räppibiisiä, jollaisia ex-kuviksen maikkamme sanoi itsemurhabiiseiksi, koska niissä lauetaan yleensä itsemurhasta. Mainitsin siitähänelle ja totesin suunnilleen samaan hengenvetoon, että Viikate laulaa paljon kuolemasta, varsinkin viimeisin levy on aika synkkää kamaa. Eräs toinen kaverini, jota sanon nyt H:ksi, sanoi että niin se meidän J(ei, en aio paljastaa oikeaa nimeäni... Enkä kenenkään muunkaan) kuuntelee Viikatetta ja viiltelee samalla... Nauroin ja sanoin, että en mä nyt ihan niin angstinen ole. Siihen H sanoi, että juu, villasukalla se viiltelee... En sitä näyttänyt, mutta se tavallaan loukkasi. Ei mulla siis mitään viiltelyn tarvetta ole, mutta loukkasi se että hänen mielestään en pystyisi siihen. Eihän viiltely tietenkään hyvä juttu ole... Kai minulla on sellainen kiltin tytön maine.

Nukuin taas viime yön aika huonosti, uskalsin ihme kyllä kääntää kylkeä... Kun ajauduin liian lähelle seinää ja seinän ja sängyn välistä rakoa, säikähdin ja kierähdin äkkiä keskemmälle. Ihme että uskalsin mennä laittamaan saunan päälle(meillä on siis oma sauna), ja aamulla piti laittaa valot päälle ennen kuin uskalsin nousta...

Me käydään ruotsissa ruokasanoja läpi. Meillä oli moniste, missä kyseltiin kaikkea ruokaan liittyvää kirjoitan sen tähän suomeksi, huonosta suomennoksesta ei kannata välittää...

1. Mikä on lempiruokasi? - Tacot.
2. Mistä ruuasta et pidä? - Hampurilaisista.
3. Mikä on lempijuomasi? - Tee.
4. Mitä syöt aamupalaksi? - Hedelmän.
5. Mikä on lempiruokasi koulussa? - Näkkileipä.
6. Mitä ruokaa inhoat koulussa? - Perunamuusia.
7. Syötkö koulussa joka päivä? - En.
8. Milloin syöt koulussa? - Joskus.
9. Syötkö välipalan koulun jälkeen? Mitä? - Hedelmän.

....

13. Syötkö paljon karkkia? - En.

Noista joistakin voi huomata, miten ruokailutavat muuttuvat: lempiruokana koulussa näkkileipä... Se onkin oikeastaan ainoa, mitä syön. En salli itselleni muuta kuin hedelmän aamupalaksi. En syö aina koulussa, mikä toisalta ei ole niin ihmeellistä, mutta aina ennen olen syönyt. Välipalaksi hedelmä... Ei mitenkään hohdokasta ravintoa.

Noh, tästä tuli taas romaani. Nyt luen pari blogia ja sitten kiskon itseni lenkille.

Tänään aamulla oli vaa'alla positiivinen yllätys: paino 42,8, eli tippunut eilisestä! En käsitä miten se on mahdollista... Söin eilen ihan sikana karkkia, hyi. En syönyt aamupalaa, joten koulussa oli hirveä nälkä; söin vähän pahaa riisiä ja jotain ihme kasviskastiketta ja näkkärin. En pystyny keskittymään matikantunnilla yhtään, ja fysiikan kaksarikin meni päin persettä. Mulla olis ollut tänään versopäivystys, mutta enpäs taaskaan muistanut. Kun tulin kotiin, en pystynyt hillitsemään itseä vaan söin karkkia, varmaan parisataa kcal... Oon syöny nyt maybe 650 kalorin edestä, varovainen veikkaus...? Mutta nyt kun en syö enempää(tosin illalla pitää varmaan syödä jotain), laihdun varmaan aika hyvin. Parisataa grammaa on tavoite.

Vaihdoin blogin nimeä, tuli mieleen näistä mun hetkellisistä "ahmimiskohtauksista", jolloin syön aika paljon(ts. normaalisti). Ruoka on alkanut hirvittämään mua, koulussa vajaa kauhallinen riisiä näytti valtavalta vuorelta... Ruokaa ei tarvitsisi olla ollenkaan. Mutta Karvista mukaillen, ei ruoan loppuminen haittaa, mutta syömistä jään kaipaamaan... Mietin tässä kun avasin kotiovea, että miksi en voi lopettaa tätä, olisiko niin kamalaa olla lihava. Vastaus: kyllä. Ja muutenkin, tarvitsen tätä laihduttamista kontrolloimaan elämää.

Kohta pitää lähteä ostamaan reumalääkkeet, loppu eilen. Toivottavasti saisin nyt entistä tulehduskipulääkettä, kun uusi aiheutti voimakkaita mielialanmuutoksia ja masennusta ja muitakin psyykkisiä sivuvaikutuksia. Nyt kun tuli psykologiasta puhe, niin en nukkunut viime yötä kovinkaan hyvin: pelkäsin taas Jotain. En uskaltanut kääntää kylkeä, ja kun käännyin, havahduin siihen ja kierähdin äkkiä selälleni. Pelkään että Joku hyökkää selustaani. Mutta inhoan kyllä itseäni, olen too big mahan kohdalta. Tässä upea sitaatti Pokemon 3-elokuvasta(pokemonfani nostaa taas päätään... x)).

James: --mutta tämän on ihan kamalaa!

Meowth: Ja lisäksi, näyttää pahalta!

Kyllä vaan. Nyt en osaa laittaa tätä typerää sitaattijuttua pois... No ei se mitään. En keksi enempää kirjoitettavaa, vaihdan vähän blogin ulkoasua ja kokeilen osaanko laittaa otsikkoon kuvan. Hei muuten, olen saanut lukijan, ja sekös ilahduttaa minua! ;)

Nyt menee _niin_ hyvin, ettei mitään rajaa! :)))) Söin aamulla palan leipää->48 kcal. Hyppäsin vaa'alle -> paino 41,8, tippunut 300 g! Ja koulussa oli Cooperin testi, juoksin/kävelin 1890 m. Aika hyvin, ens vuonna(jos oon sitä vielä juoksemassa...) menee 2000 ilman kävelyä! Varmasti, alan treenaamaan. Lisäksi käytiin bilsantunnilla "sienestämässä", joku kymmenen minuutin lenkki, mutta kävelyä eli kaloreiden kulutusta kumminkin! Ruokana kalakeittoa, sitä vajaa kauhallinen ja ruisleipää vähällä rasvalla + juusto. Ennen tallille lähtöä söin hapankorpun(wau...) ja otin kolme mukaan. Oli aika rankka tunti, hevonen kulki liisterissä eikä oikea pohje mennyt läpi... Tunnin jälkeen heikotti vähän, joten söin kaks ja puoli korppua. Söin kyllä vielä sen toisenkin puolikkaan myöhemmin. Kun tulin kotiin, heikotti taas, ja söin kaksi lettua-> 260 kcal. Mutta huomenna me lähdetään tallinnaan, ja

--------------------

Joo. Tossa kohtaa porukat tuli kotiin ja piti lopettaa. Kunpa voisin sanoa, että vieläkin menee hyvin, mutta kuten aiemmin totesin, positiivisuus on perseestä koska se menee yhtä nopeasti ohi kuin tulikin. Oltiin siis eilen tallinnassa. Söin kaksi paahtoleipää aamulla(milloin viimeksi söin niin paljon aamulla? O___o). Olin jo tuona hip-hip-hurraa-päivän iltana syönyt poppareita ja viinirypäleitä, ja paino oli noussut 42.3:n. Hyh. Laivalla välttelin syömistä parhaani mukaan. Ikävä kyllä, porukat oli varannut Olde Hansa-nimiseen, keskiaikaravintolaan syömingin. Eli meille lapattii kahden tunnin ajan pöytään kaikkea lihottavaa. Onneksi ei tarvinnut syödä mitään riistaa... Kyllä me käveltiinkin sitten tosi paljon. Hyi että inhoan SadaMarketia, siellä on kaikilla myyjillä samat kamat, osta osta osta kuuluu koko ajan. Inhoan raharaharahaostaostaostamassamassamassakulttuuria. Laivalla välttelin taas syömistä. Kun olimme yhdessä kaupassa(laivalla), missä myydään karkkia ja viinaa, mulle iski paniikkikohtaus. Kauppa oli tupaten täynnä, kassajonot oli perälle asti. Mua rupes heikottamaan ja hengitys kiihty. Sanoin äidille että nyt on pakko päästä pois. Pääsimme ulos niistä porteista, joista mennään sisään. Se oli hirveää: tuntui että seintä katuu päälle, happi loppuu ja Joku tulee ja repii mut riekaleiksi. Istuin lattialla kun äiti ja mummo vaihto infossa rahaa ja itkin. Ajattelin että kaikki luulee mun ottaneen pari kaljaa liikaa, mutta kukaan ei edes vilkassut muhun. Hyvä. Kun mentiin kahvilaan istumaan, kaikki purkautu ja mä rupesin itkemään. Painoin pään polvien väliin ja itkin. Itkin varmaan viis minuuttia. Kun sitten piti lähteä laivasta, en olisi halunnut mennä ihmistungokseen... Mutta oli pakko. Selvisin hengissä; ihme ja kumma. En mene enää ikinä laivalle.

Tänään aamulla pelkäsin nousta vaa'alle. Ja syystä, paino noussut lähtötasolle, 43.1. En ymmärrä, miten musta voi tulla niin läski _päivässä_! Kaikki menny hukkaan... Mutta jo tallinnassa totesin, että ei muuta vaihtoehtoa kun alottaa alusta. Olin tänään kouluratsastuksen aluemestaruuksissa avaamassa porttia ja lähettinä. oli aika rankkaa, mutta söin pullan, join vähän teetä, sitten söin vielä vähän seikeittoa, join teetä ja vedin napaan vielä graavilohivoileivän... Mutta seisoin/kävelin aamu yhdeksästä melkein viiteen asti. Tosin nyt meille on tulossa eiliset tallinnakarkit, ja aion syödä niitä. Huomenna aloitan uudelleen. Siitä voitte olla varmoja.

Siitä rakkaudesta...

Kuten eilisessä kirjoituksessani lupasin, kirjoitan nyt siitä rakkaudesta. Rupesin miettimään sitä, kun hyvä, ikisinkkuna pitämäni kaveri tipautti toissapäivänä pommin ja sanoi, että on saurustellut kohta(tänään) kuukauden. Jassoo... Rupesin sitten miettimään, että miksi minulla ei ole ketään? Ei ole ketään, jonka kanssa voisin kulkea käsi kädessä, laittaa n. 50 viestiä/päivä, sopia treffejä ja miettiä edellisiä mukavia tapaamisia... Tulin siihen tulokseen, että siksi kun en tarvitse ketään, jota pitää kädestä ja niin päin pois. En tarvitse seurustelukumppania. Viihdyn ja pärjään hyvin yksin ja sinkkuna. En tarvitse ketään. Rakkaus on tavallaan turha ja hölmö tunne. Tai saattaahan joku saada suurtakin tyydytystä seurustelusta, mutta onko toisaalta järkeä juosta puoli elämää jonkun perässä, kun kuitenkin eroat hänestä? Ja ei minulla ainakaan niistä jutuista tule ikinä mitään. Yksikin jätkä jahkaili puoli vuotta, että ollako vai eikö olla. Ei siitä muuta.

Säälin sitä oravaa, unohdin sen yöllä ja törmäsin- en nyt ihan kirjaimellisesti mutta melkein- siihen aamulla. Ja kun tulin koulusta kotiin. Siinä se oli keskellä tietä, kukaan ei ollut sitä siirtänyt tien pientareelle. Säälikin on outo tunne. Maailma on täynnä outoja tunteita. Nyt te varmaan pidätte minua tunnevammaisena ihmisenä. Minulla ei ole teelusikan tunneskaalaa, minä vain kyseenalaistan asioita. Ja mietin, mitä järkeä niissä on. Kuten pelko. Olen melko pelokas ihminen. Kuinka ihanaa olisikaan, jos ei pelkäisi niin montaa asiaa: väkivaltaista kuolemaa, itsemurhan tekemistä, hämähäkkejä, Jotain... Joku tuli taas eilen kehiin. Olen ruvennut inhoamaan suihkussa käymistä, koska Joku tuntuu vaanivan juuri silloin. Kuten eilen. Mutta kai tällainen paska sen ansaitseekin.

Olin aamulla tooosi positiivisella mielellä, sillä olin laihtunut parisataa grammaa, taas! Minulla on tapana käydä vaa'alla aamuisin salaa, koska en halua että porukat saa tietää painon kyttäyksestä. Meillä on sellainen tyhmä vaaka, mitä pitää läpäyttää jalalla, että se toimii. Tänään se ei viitsinytkään toimia, ja kun olin läpsinyt sitä sen kymmenen kertaa, luovutin. Ikävä kyllä äiti oli vessassa melkein vastapäätä.
"No paljonko painoit?" tuli heti kun kuljin vessan ohi.
"Öö, ei se toiminu."
"No sitä pitää läimäyttää aika lujaa, tai sitten siitä on patterit lopussa". No, äiti tiesi, joten uusi yritys. Nyt iskin sitä niin kovaa kun koivesta lähti, ja johan rupesi toimimaan. Jes, paino laskenut! Ilmoitins siinä sitten painon äidille, koska se sen halusi tietää. 42,1. Ei äiti tiedä, että se on normaalisti yli 43 kg... Söin aamupalaksi omenan, koska en halunnut näyttää syömättömyyttä. Koulussa päästiin kahdeltatoista, kun opeilla oli virkistymispäivä. Ruokakin oli sopivasti niihin aikoihin, että pääsin luistamaan ruokailusta. Mutta kotona, mummo siivoamassa. Ja piti sitten syödä välipalaa. Ajattelin aluksi syödä pari palaa leipää, mutta sitten muistin, että jääkaapissa on lettuja, ja söin niitä kaksi. Mummo mäkätti, kun jätin pakettiin yhden letun, ja pakkohan se oli syödä... Lisää valitusta tuli siitä, kun käytin sokerin sijasta makeutusainetta. Kaloreita tuli letuista ja makeutusaineesta se 400... Lisäksi söin banaanin. Kun "ahmimiskohtaus" iskee, on pakko vaan syödä... Ja lisäksi, mummo tekee tänään ruokaa, joten sitäkin pakko syödä. Tässähän menee nyt kaikki päin persettä. Lisäksi tänään on karkkipäivä... Uhhh! No ostan sellasia hyviä "laihdutuskarkkeja", niitä Nellie Delliesejä, joista olen täällä jo aiemminkin puhunut. Huomenna on koulussa Cooperin testi, tämä kalorimäärä saa luvan riittää siihen. En syö yhtään enempää kuin normaaliaamuisin->korkeintaan palan leipää. Lisäksi on ratsastus- jiihaaa! Lisäksi sain luvan lähteä issikkavaellukselle, jiiiiiiiihaaaaaaaa!!! Se maksaa norm. 85 e, mutta heppakerhon kautta vaan 28 e! Saan istua 4 tuntia hevosen selässä, ihanaa! Ihme että äiti antoi luvan... O____o

Tulikin taas pidempi postaus. Kirjoitan ehkä illalla lisää.

Orava

Olin aamulla melko yllättynyt, kun huomasin, että eilisestä mässäilystä huolimatta paino oli tippunut! Söin illalla kuitenkin vielä kaksi pullaa ja palan pitkoa... Tänään piti mennä hyvin, jatkaa samaa tahtia, mutta eipä taida onnistua: söin köksäntunnilla(joka pilasi laihtumisen tuoman hyvän fiiliksen) vähän broilerisieniruukkua(jätin broilerit pois vedoten kasvissyöjyyteen) ja pirtelön! Ja ruokiksella VIISI pinaattilettua ja hilloa... Kun tulin kotiin, söin letun, makeutusaineella ja kanelilla, ja paljon mustikoita. Tallillakin söin omenan ja kaksi hevosille tarkoitettua leipää... Himo kun iski, en voinut yhtään mitään... Ja kotona oli vielä jäätelö odottamassa, 360 kcal... Toisaalta liikuin jonkin verran(paljon): kävelin koullun kun satoi, ja kotiinkin tietysti. Sitten poljin keskustaan hakemaan Visa Electroinin pankista, ja kohta lähdinkin jo tallille. En kuitenkaan usko, että ne kuluttavat kauheaa mässäilyäni...

Kun kävelin kouluun, ehdin miettiä paljon kaikenlaista, sitä miten mukavaa on kun tulee syksy. Sitten huomasin tien vieressä kuolleen oravan. Se oli ehkä pudonnut puusta liian korkealta. Se sai miettimään taas, miten koko ajan on elämän ja kuoleman kamppailu menossa. Ja kuinka ihmisillä on kuitenkin helppoa: meillä on varaa harrastuksiin ja kaikkeen turhaan, kuten syömishäiriöihin. Eläimet vain yrittävät pysyä hengissä, se ohjaa niiden käyttäytymistä. Tosin olen sitä mieltä, että ihminenkin on eläin. Tosin sangen tyhmä eläin. Se on unohtanut, että elämän tarkoitus on elää, ei suorittaa. Muut eläimet pärjäävät vallan mainiosti ilman polynomien, ympyrän hypotenuusan tai ranskan kielen tuntemusta. Niille ei tarvitse kertoa, että jos poltat tupakkaa, voit kuolla: ne eivät tuhlaa elämäänsä ja kallista aikaansa moiseen. Ne eivät ole tuhlanneet aikaa keksimällä tietokoneita ja sotia. Tässä taas päivän filosofia-annos...

Kun tulin koulusta, muistin oravan ja vaihdoin tien puolta. Kun tulin kaupungilta, unohdin... Ja se oli järkyttävä näky: orava oli revitty jo melkein kappaleiksi. Sitä unohtaa, miten raadollista elämä tosiaan on, kun elää vaaleanpunaisissa pilvissä. Tallilta tullessa sentään muistin vaihtaa tien puolta: nurmikolla näkyi enää vain oravan häntä.

Filosofoin huomenna lisää, rakkaudesta. Se se on helvetin turha tunne. Huomiseen.

Positiivisuus on perseestä...

... koska se katoaa yhtä nopeasti kuin tuleekin. Tänään aamulla oli loistava olo: painio tippunut 600 grammaa! Lisäksi hyvä kaverini tuli takaisin kouluun, eikä minua haitannut niin hirveästi vaikka hän toikin Espanjasta karkkia, söin pikku tikkarin ja pari hedelmätoffeeta. Mutta kun pääsin kotiin, piti ruveta tekemään köksä kotiläksyä: eli pullaa! Söin sitä taikinaa, ja vielä kaksi valmista pullaa! Nyt on morkkis... Voisin mennä kohta pihalle riehumaan ja kuluttamaan kaloreita. Aamulla söin rahkan, kaloreita 165...? Koulussa oli punajuurikroketteja ja perunaa. Ja se peruna näytti niin valtavalta... Söin siitä puolet ja maistoin iiihan ihan vähän krokettia: kiitos ei. Olis saattanut olla hyvää, mutta en antanut sille tilaisuutta.

Joku vaani taas vähän aika sitten, rupeaa häiritsemään nukkumista... Eipä muuta.

Vaihteeksi jotain positiivista!

Jepsansaa, eli olen pysynyt tänään toosi hyvin tavoitteissa: en syönyt aamulla mitään(ottanut edes lääkkeitä, mokoma...), koulussa oli hyvää ruokaa(spagettia), mutta otin sitä silti vähän, raejuustoa tuli turhan paljon, en käynyt välipalalla vaikka oli nälkä. Kotona laskin tarkkaan, kuinta monta kaloria on yhdessä valmisletussa, niitä oli 102, ja annoin itselleni luvan syödä yhden. Tosin laitoin väliin sokeria(too much... -.-) ja kanelia, mutta varistelin ylimääräisiä pois. Siitä keksinkin hyvän tavan lavastaa ruokailu: olet muka syönyt pari sellaista valmislettua, jos teille niitä ostetaan, levittelet vähän sokeria ja kanelia lautaselle ja "unohdat" sokeripurkin pöytään: ja kas, olet "syönyt"! ;)

Rakastuin muuten Tokio Hoteliin tässä pari päivää sitten. Tai en nyt voi sanoa itseäni faniksi, mutta musiikki on ihan hyvää, ja kitaristi & laulaja hyvännäköisiä... ;) Huomatkaa, että kitaristi tuli ensin! x) Oikeasti Tomppa on aika söpö.

Eipä mulla muuta kerrottavaa oikein ole.