Tosi kurja olo...

Oon nuhassa ja kurkkukivussa ja himassa, ja hyvässä lykyssä mulla on masennuskin. Kaikki on ollut vaan samaa paskaa, tänään aamullakin ihmettelin miks edes nousin ylös sängystä kun en voi edes mennä tallille. Haluaisin kuolla, mutta en ansaitse sitä, en ansaitse päästä täältä pakoon, ansaitsen kaiken sen paskan mitä mulle tapahtuu. Puhuin eilen äidin kanssa ja valitin sitä, miten musta tuntuu että ei ole mitään syytä rämpiä tätäkään päivää taas läpi ja elämässä menee ihan paskasti, ei ole mitään muuta syytä elää kun hevoset... Äiti alkoi heti huolestuneena kyselemään, että haluanko jutella jonkun koulukuraattorin kanssa. Jos ei olisi ollut itku niin herkässä, olisin naurahtanut pilkallisesti, mutta nyt en saanut sitä naurahdusta sävyttämään seuraavaa: "Juu ei kiitos, se vaan sanois että murrosiän oireita, ja jos mulla vaikka joku masennus oliskin niin juu tervemenoa tuonne psykiatrille, sinne on iloiset kuuden kuukauden jonot ja se psykiatri iskee kuitenkin mulle vaan pilleripurkin käteen ja toivottaa hyviä jatkoja." Äiti toivoo että mä en ole perinyt siltä mitään taipumusta masennukseen(sillä on kakssuuntanen, joka on osittain periytyvää). Ja kun mä olen ollut aina sellainen täydellisyyden tavoittelija. Väsäsin eilen aamulla paniikissa terveystiedon läksyjä, ja unohdin matikan kirjan kotiin. Matikan maikka oli heti suureen ääneen ihmettelemässä että "miten sulta nyt on jäänyt noi kirjat ja vihko kotiin!" Ärähdin siihen(en kyllä yhtään niin vihaisesti kuin toivoin), että unohdin ne kotiin ja sillä selvä. Yks jätkä jolle oli käynyt samalla tavalla komppas. Koulussakin oli tooosi kurja olo, terveystiedossa ruvetaan käsittelemään syömishäiriöitä, joista joku hyvällä lykyllä taas keksii että hei, J:llä(minulla) on syömishäiriö! Yks kaveri rupes eilen ihmettelemään että miks en syö ikinä koulussa. Yritin inttää että syönhän mä, kunhan syön ekaks tän näkkärin... Joku keksii kuitenkin kun en käytä rasvaa juuri yhtään että tollahan on joku anoreksia/ortoreksia. Jippii. Mutta kun mä vaan laihdutan... Ei mulla ole mitään vitun syömishäiriötä! Kai läski saa laihduttaa? Ja samalla se joku pieni osa, ehkä se järjen ääni, pyytää ja rukoilee, että kerron äidille syömisvammailusta. Mutta kun mä haluan laihtua, olla pieni ja kaunis enkä tällainen ryhävalas...

Vaikka eilen kun tongin Tarjoustalon alelaareja(etsin pooloa yhden kivan mekon alle), rupes turhauttamaan kun ei löytynyt S-kokoja kuin yksi. Vilkaisin kuitenkin yhtä M-kokoa ja totesin, että olen ehkä yliarvioinut "laihuuteni"... Äiti tonki "norsupuolta". Toivon hartaasti, etten ikinä lihoa yhtä isoksi kuin isäpuoleni ja äitini. En kyllä ymmärrä, miten äiti ja P kestävät katsoa itseään peilistä sellaisina pullukoina...

No en ole saanut tungettua tähän tekstiin puoliakaan siitä, mitä olin suunnitellut. Ai niin, täällä satoi eilen lunta, ja sitä on nytkin vähän nurmikolla! Vaikka siitä nyt niin paljon iloa ole... Kirjoitan ehkä myöhemmin lisää. Ciao.