Elämä on paskaa, osa miljoona ja yksi

Nyt on mennyt kaikki niin päin persettä ettei mitään rajaa. Kävin tiistaina ravintoterapeutilla eikä siitäkään ollut muuta hyötyä kuin se, että pääsi aiemmin pois koulusta. Sain ateriasuunnitelman, jonka äiti hukkasi jo. Nyt en osaa syödä kun mulla ei ole mun elämänohjetta. Pitää soittaa tänään sille ravintoterapeutille jos sillä olis kopio siitä vaikka koneella. Paino on noussut ainakin kilon ja itsetunto romahtanut lattiaan - ja siitäkin läpi. En ymmärrä miksi mun on niin vaikeaa vaan yksinkertaisesti jättää syömissuunnitelma huomioimatta. En kai halua huijata ravintoterapeuttia - tai itseäni.

Isäpuoleni on taas vaihteeksi pikkuvelipuoleni ohella maailman vittumaisin kusipää. Olin eilen tallilla, ja kun tulin kotiin niin eköhän ollut taas apina kinuamassa leikkimään. Piti pompotella ilmapalloa ja aina oli mun syy kun pallo osui lattiaan. Yhden kerran sanoin että nyt oli kyllä oma vikas. Eiköhän se vaan ruvennut huutamaan että eikä ollut kun minun tietysti! Tarpeeksi kun se räyhäsi tiuskaisin että pompottele keskenäs ja painuin huoneeseeni. Ikää tällä täystuholla siis 5 vuotta. Ja hyvä että ehdin huoneeseen kun isäpuoli tuli huutamaan että on se kumma kun pitää aina tiuskia ja aika paljon kaikkea olen saanut, ratsastaa ja muuta, ja sitten palkka on että tiuskin apinalle(huomaatko? se tietysti ensin!) äidille ja sille ja nyt loppu ratsastus ja mitään koiraa ei tule ja mee vähän ittees ja blah blah blah. Jumalauta kun ei saa olla normaali murrosikäinen nuori! Apinahan saa tietysti kiukutella ihan miten paljon tahansa! Miksi siltä ei vaikka kielletä judoa tai jotain! Miksi aina mua rangaistaan?! Ja ratsastuksen ja hevosten mukana meni se aiknoa syy enää elää. Piirsin pari kuvaa, toisessa olen hukkumassa ja kusipää-isäpuoleni heittää minulle ankkurin, toisessa on tyttö joka ehkä esitää, ehkä ei esitä minua, ja hän on vetänyt ranteet ja kurkun auki sekä kaivanut sydämenä irti. Sen jälkeen siirryin tyytnesti värittämään yhden kesken jääneen kuvan taustaa pinkiksi. Ja helvetti, rikoin itkemiskieltoani.

Suunnittelin illalla että soitan johonkin kriisikeskukseen ja sanon tarvitsevani apua heti, tai muuten teen itsarin, että pääsisin johonkin missä mua ymmärrettäis ja saisin apua. Kun kotona kukaan ei ymmärrä mua. Haluan pois, pois pois! Jos ei muuten niin sitten kuolemalla. Nyt vituttaa kun ei ole rohkeutta itsariin.

Sain muuten eilen possunuhapiikin. Nyt on kuumetta ja käsivarsi & kainalo tosi kipeät. Ei olisi kannattanut ottaa.