Koirakuumetta

Ihanaa, meille tulee tod.näk. hauva! Oltiin puhuttu jo aiemmin siitä äidin kanssa, mutta se sanoi että asiaa ei voi ottaa suoraan puheeksi mun typerän isäpuolen kanssa, vaan on käytettävä taktiikkaa: "oi ku söpö, ostetaanko meillekin?" Ja sitten se lisäsi, että ei ole välttämättä tämän päivän juttu, vaan ehkä puolen vuoden tai vuodenkin päästä. Vasta.
Yritin sitten tätä taktiikkaa, luin Keltaista Pörssiä. Kahlasin äkkiä lemmikkipalstalle ja sanoin parista koirasta, että onpas söpöjä, olispas meilläkin. Ei mitään vaikutusta. Tämä siis pari päivää sitten, ehkä torstaina.
Eilen, kun olin lukemassa, äiti kiljaisi että "J, tule kattomaa, P(isäpuoleni) kattelee löytökoiria!" Ja mähän menin. Ihastuin yhteen Virossa olevaan, mutta pitkän matkan jälkeen löydettiin yksi annetaan-ilmoitus, aivan täydelliseltä vaikuttavasta koirasta, joka asuu kaiken lisäksi samassa kaupungissa! Kirjoitin sitten iltayhdentoista jälkeen silmät ristissä sähköpostia omistajalle: eihän tällaista dogia voi jättää huomioimatta! Aluksi isäpuoli ehdotteli yhtä kultaistanoutajaa, mútta mä en jotenkaan tykkää niistä.
Meidän löytämämme koira on sekarotuinen, siinä oli kai hirvikoiraa&kultaistanoutajaa&sakemannia. Muutenhan olisi löytynyt nopeasti joku kiva sekarotuinen(jonka äiti nimenomaan haluaisi), mutta kun sen pitää olla aikuinen(äidin(ja osin minunkin) vaade myös). Koska äiti ei halua pikkuista koiraa kuseksimaan lattioille. Onhan "valmis" koira tavallaan ihan kiva. Muistan kun mummo otti kaksi pentukissaa, ja nehän kusi joka paikkaan. Nyt odottelemme omistajan vastausta sähköpostiin, kyselimme kuvia että näkisi miltä hauveli näyttää. Kysyin aamulla isäpuoleltani, että ihan tosissaanko tässä ollaan koiraa ottamassa, niin se sanoi vaan että "Katotaan nyt", mutta sen ilme oli ku viisivuotiaalla kakaralla jouluaattona... Sanoin että voin herätä joka aamu vaikka puolen vuoden ajan viideltä, jos se todistaa että olen valmis kusettamaan sen koiran. Isäpuoleni sanoi että jos kahden viikon ajan herään kuudelta ja lähden narun kanssa ulos niin sitten... Narun kanssa en ole kävelemään lähdössä, mutta vaikka se vähän vitsi kai olikin niin aion silti herätä kahden viikon ajan kuudelta.
Nyt en ole pystynyt miettimään mitään muuta kuin sitä, mitä kaikkea kivaa voin sitten tehdä koiran kanssa, käydä pitkillä lenkeillä sen kanssa(jee, kalorikulutusta! :]), kokeilla agilityä... Enää ei tarvitse pelätä kauppareissuilla, kun voi ottaa hauvan mukaan...

Paino edelleen 41.3, en tiedä onko vaa'assa vikaa tai jotain, mutta hyvä tietty jos en ole lihonnut. Saatte lupaamani listan vähän myöhemmin! ;)

Vuh vuh!