Ryhävalas goes sinivalas...

...tai niin mä luulin, koska söin eilen ihan kauheesti: pullaa, Pink Domino-keksejä ja karkkia. Mutta aamulla paino 41.9! Eli laskenut! Tosin se saattaa nousta tänään: söin pullan, loput re-mix-pussista ja fariinisokeria. Kyllä, suoraan paketista; se on mun salainen intohimo. Sitten kuuntelin Mariskaa, joka lauloi maailman rajattomuudesta, siitä miten ihminen pystyy mihin vain.

Onks kukaan kertonu sulle, että jalat pitäis pitää maassa?Tai oot sä koskaan kuullu sanottavan, että ihmisellä täytyy olla rajat?Mä oon. Kyllästymiseen asti. Onneks oli yks, joka sano jotain aivan muuta:

kyl sä siihen pystyt, usko vain itseesijos tahto riittää keinot löytyy, nosta sun katseesipidä haaveistasi kiinni äläkä lannistuilman täyttä panosta et varmasti onnistuilmaiseksi ei tuu mikään, kaikella on hintavalmistaudu kokemaan se mikä on pahintasusta, pelkosi kun kohtaat, ekaksi se sattuutoka, kolmas, neljäs, pikkuhiljaa siihen tottuutoteuta sun omaa juttuu, muihin älä vertaatielläsi pitäydy, anna ihmisten mongertaamitä tahtoo, sillon muista ketä varten elätitsellesi vaiko niille jotka kääntää selätolet vahvempi kuin tiedät, kipua voit kestääenemmän kuin uskot joten muu ei pysty estääpaitsi ainoastaan sinä, kärsivällisyyttäturpiin et tuu ikinä ottamaan ihan syyttä

refrain:moni sanoi, muista että sulla niinkuin toisillakin rajat onyksi sanoi, olet vapaa, tää maailma on sulle täysin rajaton

tarkasta motiivis, ovatko ne feikit?siinätapauksessa aikaa hukkaat jos sä leikitkun sun asenne on nöyrä suuria tavoitatoikoteitä pitkin menemällä tuskin voitat mitäänet saa periks antaa vaikka menis pieleenelämä ei aina seuraa suunnitelmaas mieleenpaina: sullon mahdollisuus, kattona vain taivasniin sano sekin tyyppi joka tiensä tähtiin raivastoiset ei voisitä päättää missä sun rajat onaidat on vain hämäystä, maailma on rajatonitseäsi älä huijaa, kuuntele sydäntäetkä joudu juoksee koipien välissä häntäsä saat kaiken mitä tarviit, aina pitäs kiittääjakoon pistä omasi niin sulle vielä riittääja kun unelma toteutuu jatka silti työtäsamoin kuten sait sen voit menettää ajan myötä

refrain

elämä on haaste, mieletön tilaisuussä sen määräät minkälainen on sun tulevaisuususkallatko sä kokeilla minne asti kantaasiivet aukilevitetyt vai aiotko antaamahdollisuuksien mennä? tartu niistä kiinnimitään et tuu hävii paitsi jos luovutat niinniloput päivistäsi mietit: entä jos ois toisin...spekulointi jälkeenpäin ei oo mistään kotoisinkauempana näkyy maailma, tosson katuojaennen valintaasi muista: ei ole rajojamuuta kuin hetki kun kuolet, sitä ei voi väistääälä silti anna toisten ittees tasapäistäärehellisenä oot kaunis, täydellinen tapauskäytä hyväksesi kaikki se annettu vapausjoka sullon hallussasi, etene pelottauneksi ja luota: haaveista voi tulla totta

refrain (2x)

Ei mitkään hyvät sanat, niitä on kirjoitettu pötköön yms(engl. liramasta), mutta niissä tiivistyy hyvin miten mäkin pystyn laihduttamaan. "Valmistaudu kohtaamaan se mikä on pahinta", ts. mun on valmistauduttava herkkujen menetykseen... Mä nimittäin rakastan pullaa ja kaikkia keksejä, oon siinä(kin, huonossa mielessä...) tullut äitiin. Mutta kuten itse sanoin yks päivä tallikaverilleni, jonka isä ja äitipuoli eros ja se vähän suri kun se menettää nyt koiran, että kaikkea ei voi saada, jos haluaa jotain pitää myös luopua jostain. Ja näin ollen mun pitää luopua herkuista että voin saada laihuuden. Saada lainausmerkeissä...

----------------------------

Ja näin eilen. Tänään: paino noussut, 42.4. Vittu mikä surkimus mä oon! Ja hyvin meni koulussakin: köksän tunnilla broilerisalaattia, kolme lakumuffinssia, ruokatunnilla ohrarouhepuuroa, marjakeittoa, kaks näkkäriä ja juusto... Ja himassa vedin pussin poppareita yksin! Suunnittelin että kävisin ostamassa karkkiakin, mutta onnistuin hillitsemään itseni. Tänään tallille, siellä en syö mitään, enkä illallakaan. Huomenna on laihdutuksen kannalta tavallaan hyvä päivä: aamulla en syö mitään, koulussa pinaattikeittoa joten sitäkään ei tarvii syödä, jakso vaihtuu joten leivontakurssilla ei tarvii kituuttaa enää. Pakkohan mun on pystyä laihtumaan, oon onnistunut aiemminkin... Paino muuten jostain kumman syystä pysynyt 42 tuntumassa. Nyt alkaa tiukempi linja. Harmi että meillä on aika harvoin kivennäisvettä, sitä vois lipittää aina kun tulee nälkä. Tai light-limuja.

Piirsin toissapäivänä upean(no oikeestaan aika hyvä mun taidoilla...) kuvan siitä, miltä haluaisin näyttää. Voin sen yrittää tänne saada jotenkin. Nyt etsiskelen googlesta thispo-ja thinspiration-kuvia, muistuttaakseni itseäni minkä puolesta taistelen. Olen yksinäinen soturi, laihuuden airut joka taistelee hirvittävää ruokamonsteria vastaan....

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Juu, mä en keksi näitä otsikoita

Meni eilinen ihan perseelleen. Olin ihan hyvin syömättä, kunnes. Kunnes meillä oli iltapala, ja patonkia. Ja mä söin sitä. Paljon. Ja se näky: paino 42.4. Tästä ei tuu mitään! Olin tänään mummon kanssa sienestämässä, jalat ihan muusina. Kotona suoraan jääkaapille. Söin reissarin, kaksi Sinuhen jälkiuuninappia, banaanin ja omenan. Enkä jaksa miettiä kaloreita, kun niitä on kitenkin ihan liikaa. Loppupäivä pitäis yrittää olla syömättä. Mutta eilinen mässäily tiesi taas uutta naarmua käteen. Niitä on nyt viisi. Tosin kolme on yhdeltä kerralta. Ai niin, löydettiin yksi sieni, karvarousku. Sekin jätettiin metsään koska ei yhdestä sienestä tee mitään.

Mä en ymmärrä miks joitakin ihmisiä on siunattu sillä että ne on luonnostaan laihoja. Kärsin perjantain liikkatunnilla kun katselin lentopallopeliä. Liikkaryhmässäni on kolme ihanan laihaa, pientä ja siroa tyttöä. Ja sitten olen minä, tällainen ryhävalas, joka voisi kieriä kotiin... Inhoan isoa mahaani. Muuten olen mielestäni ihan ok, tosin reisien ei tarvitsisi osua yhteen. Äiti sanoi kerran kun valitin vatsani kokoa, että se on pelkkää lihasta. Sitten haluan eroon niistä lihaksista... Lisäksi mulla on notkoselkä, jonka takia näytän sopivissa vaatteissa siltä, että olisin raskaana. Ja leveä perse, siitäkään en oikein pidä.

Mä luen Kahvia mustana-blogia, olen vielä niissä vanhemmissa kirjoituksissa. Luin taas eilen pitkät pätkät ja yhdessä bloggauksessaan kirjoittaja valitti näistä "keijukaisanorektikoista". Minulle juuri nämä höyhenenkevyet ihmiset ovat tavoite; haluan olla kevyt kuin sudenkorento. Silloin mua ei voi satuttaa, ja mä vaan leijailen pois kaikesta pahasta. Jokaisella meistä pitää olla se toteutumaton unelma eikös...?

Nää kuvat ei ole mitenkään mahtavasti laitettu, ja pöllitty reilusti Googlesta. Mutta nää kaks kuvaa on mulle oikeasti laihdutusesikuvia. Mäkin haluun....

No tässä vielä Päivän Sana:

"Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee".

Toivottavasti tajusitte idean?

Jee, olen laihtunut! Paino nyt tasan 42 kg. Vaikka söin vielä eilen illalla munkin, mustikkapiirakkaa ja suolakeksejä... Mutta ilmeisesti kulutin tarpeeks. Vitutti kyllä ne mustikkapiirakat niin paljon että naarmuttelin taas illalla. Käytän termiä "naarmuttelu", koska sitähän joku hakaneulalla itsensä repiminen on viiltelyyn verrattuna...

Mulla oli tänään taas tallipäivä, ja olin jostain puol kymmenestä kolmeen tallilla, ja seisoin melkein koko ajan. Äiti käski ottaa evästä mukaan. Otin yhden maitorahkan, mutta äiti sanoi, että kai otat muutakin, vaikka sämpylää. "Juu..." Voi vittu. "Ja ota sitte vielä vaikka banaani". Aaaargh! No maitorahka lensi piharoskikseen saman tien. Tallilla söin banaanin-onneksi äiti oli sanonu että eihän kaikkea tarvii syödä jos ei jaksa, ja näin vältyin heittämästä leipää roskiin. Inhoan nimittäin ruuan poisheittämistä. Nyt ketuttaa kun söin mustikoita aika paljon.

Nyt tuli lyhyt postaus. Kirjoitan illalla lisää. :)

Yllätyksekseni en ollut lihonnut kun 300 g. Olen tosin alkanut epäillä kaikkien vaakojen toimivuutta... No olen tällainen vainoharhainen. Söin aamulla omena, äiti tosin käski syödä muutakin; "joo joo", ja paskat mä syönyt. Koulussa söin vähän tonnikalapastaa ja söin näkkärin. Yhdellä tyypillä oli M&M's-karkkeja ja söin niitä pari. Kotona söin kolme hapankorppua ja omenan. Olisi mennyt hyvin, _ellei_ äiti olisi tuonut munkkeja ja pullaa. Söi sitten yhden munkin ja kun poljin tallille, olin paniikissa: yhdessä munkissa on _ainakin_ 300 kcal! Sitten tuli mieleen, että perusenergiankulutuksenikin on 1300 kcal, joten yksi munkki ei tuhoa kaikkea,se järkevä osa minusta sanoi. Silti, se ehkä _ihan_pikkuisen_anorektinen_ osa kiljui, että lihoan miljoona kiloa muodottomaksi möykyksi. Tai no, en edes halua mitään muotoja... Kulutin muuten ne hapankorput jo pyöräilemällä kouluun, kotiin ja tallille, yhdessä korpussa 20 kaloria ja 10 min. pyöräily kuluttaa 15. Kotiin ja kouluun yhteensä 10 min, tallille ja takaisin 25 min, ja rankkoja ylämäkiä. Kun tulin kotiin, mua odotti kauhistus: pullaa! Munkkeja! Mustikkapiirakkaa! Keksejä! Porukat oli ollut isäpuolen isän synttärikahveilla, joilta vältyin ovelasti tallilla. Sitten hyödynsin yhtä kikka kolmosta, jonka luin yhdeltä pro ana-foorumilta. Ei että olisin anorektikko. Eli haukkasin pullaa, pureskelin ja syljin pois. Ei ihan oksentamista, mutta ei niitä kaloreitakaan tullut kamalasti kun nielin vaan vähän pullamössöä. Voinhan nauttia aromista vaikka kieltäytyisin itse viinistä... (Arvaa mistä kirjasta! Vastaus lopussa...)

Miksi ihmetykseni niin "pienestä" painonnoususta? No mässäsin eilen ihan hirveästi kotonakin! Meillä oli karkkipäivä, mutta käskin jättää tuomatta mulle mitään. Äiti kysyi myöhemmin illalla, että tuunko sen kanssa syömään karkkia. Tarjous houkutteli, ja olisi ollut epäilyttävää kieltäytyä... Ja söin. Ja söin. Ja söin. ja söin pikkuveljenkin karkkeja. Ja vielä illemmalla söin vähän kakkua. Ja sehän tarkoitti itsensä repimistä hakaneulalla. Oikeasti, sain kiksit itseni repimisestä. Ja kipu ja kirvely olivat ihan oikein mulle. Vaikka desinfiointiainepurkkien kyljissä kuinka vakuutetaan, että ei kirvele, niin kyllä vaan kirvelee kun pistät rikkinäiselle iholle. Nyt todisteena kolme punaista naarmua, yksi vähän pidempi ja kaksi lyhyempää. Ja kyllähän kirveli villpaidan ja lapastenkin laittaminen... Vaatteista nyt puheen ollen, uskon vakaasti siihen että vähempi pukeutuminen kuluttaa enemmän kaloreita, joten otan koulussa fleecen aina pois, oli kuinka kylmä tahansa-ja vaikka olis vaan t-paita(tunnilla siis). Kun mulla on fleece-takki ja sen päällä toppaliivi.

Menihän muuten liikkatunti perseelleen. Meillä oli lentistä, joka kuluttaa mukavat 180 kaloria/tunti, mutta kun on tää stnan reuma, niin tökkäsi ensimmäiseen hihalyöntiharjoitukseen. Kun ranteet on kärsinyt eniten, ja kärsii edelleen. Olis muuten mielenkiintoista tietää, paljonko lääkkeissä on kaloreita...

Nooh, nyt en kirjoita enempää. Tää sitaatti oli muuten Houkutuksesta. Ihana kirja. <3

Kaikki on vaan sitä samaa p*skaa...

No aamu alkoi MAHTAVASTI. Paino tippunut 600 g, eli se on nyt 41.9. Söin aamulla viilin, 160 kcal. Koulussa näkkärin. Ja paska, sitten oli köksää. Jakso vaihtuu, ja oli vikat leivontakurssitunnit. Ja meillä oli "juhlat". = 3 palaa täytekakkua, pala voileipäkakkua, tuulihattu ja joku ihme macaron-leivos. Hyi h-e-l-v-e-t-t-i. Menin käymään vessassa ja siinä se pönttö oli kutsuvana ja suorastaan huusi: "Oksenna ne kaikki paskat vaan pihalle!" Mä yritin. Mutta en onnistunut. Nyt on saastanen olo, olen ihan täynnä. Tää tietää huutia laihtumiselle. Ja mummo on aina näin torstaisin meillä siivoomassa ja tekemässä ruokaa=pakko syödä. Ja yks asia, jota inhoan, seuraa väistämättä syömisestä: vessassa käynti. Se tarkottaa, että oon syönyt liikaa. Mutta tässä tää taas nähdään. Mä en voinut hillitä itseäni. Oli pakko vaan syödä. Ja nyt kaduttaa. Tää tietää taas uusia hakaneulaviiltoja... Se on nimittäin mun tapa rangasta itseäni. Olen kyllä lähdössä lenkille, kipitän varmaan suoraan 4 km. Pakko saada nää miljoona kaloria kulutettua... Mun teki muuten aamulla mieli julistaa kaikille: "Arvatkaas mitä, mä oon laihtunut!" Mutta mä en kerro niille. Ne vaan sanois että ei mun tarvitse laihduttaa. Mutta mä inhoan mahaani, ja sitä miten reidet hankaa nivusista yhteen... Mun painoindeksi olis muuten 18.1, jos paino pysyis 41.9... Mä voin ehkä välttää syömistä sanomalla että oon ihan ähky.

Kumma kyllä, mä rakastan ruuanlaittoa, varsinkin leipomista. Mutta syöminne, hyihyihyiyäkyäkyäk. Läskiläskiläski... -.- Mä mietin illalla tilannettani, ja totesin että en ole syömishäiriöinen: haluan vaan laihtua. Vaikka joku pienenpienenpieni osa kiljuu, että mulla olisi muka joku ongelma... Mutta mä vaan laihdutan. Sitähän aina hoetaan, miten vaarallista ylipaino on. enkä mä aio olla mikään läski, joka voi vieriä alamäet alas. Aluksi tää oli tavallaan huomion hakemista, että katsokaa mua, mäkin voin laihduttaa, mutta nyt tarkoituksena on yksinomaan oman olon parantaminen, sen täydelisen olon, mikä laihoilla aina on, etsimistä. Hyi, nyt kuuluu kun mummo käristää jotain kanaa rasvassa, yäääks... Rasva ja margariini, ai että mä inhoan niitä. Olen vähentänyt näkkärin päälle laitettavaa voita, ja kohta se olis tarkoitus jättää kokonaan pois.

Mä kirjoitan ehkä illemmalla lisää. Mutta minä lähden(kohta) lenkille, moooi!(Simo Frangen-imitaatio! x))

Nyt pientä editiä, huomasin vakavan virheen ruuassa. Mähän söin siis KAKSI macaron-leivosta... Eikä ne ole v*ttu mitään muuta kun sokeria ja mahtelijauhetta ja suklaatakin vielä sisällä! Stn...

No mä kävin sillä 4 km lenkillä, mutta en pystyny juoksemaan varmaan puoliakaan kun jalkalihakset pisti vastaan. Ehkä mun pitää aluks pitäytyä siinä 2 km lenkissä. Huomenna on liikassa lentistä, polttaa 180 kcal/tunti. Ja onneksi, ah, onneksi! on ratsastus. Poljen tallille, siihen menee vartti, ja ratsastus on _ihan_aikuisten_oikeesti_rankkaa_! Ja kun tulin himaan, jouduin syömään perunan(en syönyt ihan kokonaan) ja puolikkaan kanafileen, joka on mummon tuntien käristetty rasvassa ja kastikkeessakin varmaan 50% rasvaa ja täyttä kermaa tietty... Vitun vittu!

Ah, löysin tän ihanan taustan blogiini http://www.pyzam.com/ - sivuilta. Kandee käydä kattoo! ;) Tällä kestää vähän lataa, mutta on odottamisen arvoinen! ;))

Kuuntelen tässä Entwinea, joka laulla "I need your love, I need your touch". Olenko jotenkin tunnevammanen kun pidän ihan hölmönä tuollaista lausetta? Onhan se toki kauniisti laulettu, mutta itse en voi kuvitellakaan olevani riippuvainen jonkun toisen rakkaudesta, koska kys. henkilö osoittautuu kuitenkin jossain vaiheessa kusipääksi... Rakkaus se on tyhmä tunne.

Koitan muuten kaivaa tässä aina jonkun mietelauseen/aforismin/jotain muuta outoa kirjoituksen loppuun. Tässä Päivän Sana(joo ei mitenkään matkittu uskonnolliselta radiokanavalta, jonka asiakas en kyl oo... (c)Se joka ekaks keksii matkia! x)))) :

"Jos arvostelet kotona makailevia, työtä vieroksuvia, yhteiskunnan tuilla eläviä, olet köyhien kadehtija. Jos arvostelet syystä maahanmuuttajien käytöstä tai heille jaettuja yhteiskunnan tukia, olet rasisti. Jos olet eri mieltä homon kanssa olet homofoobikko ja jos astut koiranpaskaan, olet koirienvihaaja."

Tää tän päivän paikallislehdestä! Läski Pannupulla kiittää ja kuittaa.

Ihmeiden aika ei ole ohi!

Pöh, tajusin tänään että meidän vaaka kusee: se näyttää _aina_ saman painon! Ja digivaaka vielä... Mutta punnitsin toisella vaa'alla, joka näyttää 400 g liikaa, ja yllätys yllätys, paino on pudonnut! 42.5, tää erotus huomioiden. Tänään en syönyt aamupalaa, kun on heti aamusta köksää. Meillä oli oma ateriasuunnittelu, ja tehtiin spagettia, blognesekastiketta ja suklaapipareita. Mä en voinut syödä sitä kastiketta, kun jätkät laitto lihan heti sekaan, ja mähän olen kasvis. Piparita oli 5 per lärvi ja mähän tietysti söin. En sitten mennyt ruokailuun, mutta kaverilla oli Omar-suklaata ja söinpä sitä iloiset neljä tai viis palaa. Mittasin kanssa painoindeksin: 18.5. Ja se on muka alipaino... Ja vyötärön(ts. navan, en oikeastaan tiedä missä kohtaa vyötärö on...?) ympäryksen, 74 senttiä. Siis seitsemänkymmentäneljä! Tavoite 62...

Mutta eilen mä onnistuin; mä raahasin läskin perseeni ulos ja lähdin lenkille! Menin 2km lenkin, vaikka alun perin oli suunnitelmissa vaan yks kilsa. Tosin kävelin osan matkaa. Kun katoin Salkkareita, hypin haarahyppyjä ja pyörittelin hulavannetta. Lisäksi tein selkiä, vatsoja(vaan 20...) ja jalkakyykkyjä. Mutta kyllä mä söinkin... Taas sitä vispipuuroa ja pari hapankorppua. Puolustaudun sillä että söin seisaalteen... Mä keksin eilen illalla hienon tavan purkaa turhautumista "ylensyönnistä": mä raaputtelen ihoa hakaneulalla. Ei siis viiltelyä. Se ei ainakaan aluks satu, mutta myöhemmin rupee kirvelemään. Ja se on jotenkin terapeuttista. Aion lähteä lenkille vielä ennen kun meen tallille. Ja salkkareiden aikana on hyvä toteuttaa hienoa jumppasuunnitelmaa...

Mulla on ruvennut tulemaan nukahtamisvaikeuksia tän vitun Jonkun takia. En aina uskalla sulkea silmiä enkä kääntää kylkeä. Äiti kysyy joka aamu nukuitko hyvin, vastaus tietty joo... Auts, nyt tätä hakaneulan raaputuskohtaa rupee kirvelemään, perhana!

On kiva kun tulee syksy. Voi käyttää kaikkia ihania villapaitoja, kaulahuiveja, pipoja ja lapasia. Mulla oli tänään sellainen Ikeasta ostettu, 2 m pitkä musta lelukäärme kaulahuivina! <3 H rakastu siihen heti, mutta sain kuulla aika monipuolisia kommentteja. Kaverit piti ideaa ihan hyvänä, mutta pojat, nämä maailman typerimmät olennot, ei oikein ymmärtänyt mun neroutta: yks kysy miks mulla on lelu mukana, ja luokan "kovikset" riepotteli sitä kunnes mä ärähdin niille että näpit irti. Mutta takaisin neuleisiin, mä neulon villapaitaa! En olis ikinä uskonut alottavani niin suurta projektia, mutta tässä sitä ollaan. Malli on Kotivinkistä, "Lapin tyttö", ja lanka on Novitan uutta, _aivan_ihanaa_ Puro-lankaa! <333 Rakastuin siihen heti.

Tän blogin kirjoittaminen on varmaan mun paras neronleimaus pitkään aikaan. Saan ajatukset nopeasti ja helposti ylös ja ihmisten ilmoille. On jotenkin helpompi kirjoittaa, kun on joku jolle kertoa... Mäkin kerroin aiemmin päiväkirjalle ihan kun se olisi ollut oikea ihminen. Nyt mulla on lukija(jippii, yks ihminen lukee blogia, juhlat pystyyn! =)) ja kirjoittaminen on jotenkin merkityksellisempää. Olipas vaikea sana...

Mutta nyt mä luen vähän aikaa Kahvia mustana-blogia ja kiskon itseni taas lenkille.

Viikatetta ja villasukkaviiltelyä

Olipas outoa, kun paino oli pysynyt samssa, vaikka olin syönyt eilen _kauhean_paljon_ karkkia ja pullaa... Paino siis edelleen 42.8. Aamulla söin yhden omenan, koulussa näkkärin ja vähän margariinia päällä. Nyt kun tulin kotiin, söin hyvää vispipuuroa, ei hajuakaan paljonko kaloreita... Ja banaanin. Ja nyt on KAUHEE morkkis. Miks menin syömään niin paljon...? Mutta kunhan saan tän blogikirjoituksen loppuun ja seikkailen muiden blogissa, kiskon itseni lenkille. En kyllä varmaan juokse kun kilometrin, mutta matkalla on ihan _sikana_ mäkiä. Ja pitää käydä palauttamassa yksi kirja.

Juuh, otsikko juontaa juurensa viime viikolle. Istuttiin kavereiden kanssa koulun pihalla(siis asfaltilla, tehdään sitä aika usein... x)) kun yksi kavereistani soitti jotain räppibiisiä, jollaisia ex-kuviksen maikkamme sanoi itsemurhabiiseiksi, koska niissä lauetaan yleensä itsemurhasta. Mainitsin siitähänelle ja totesin suunnilleen samaan hengenvetoon, että Viikate laulaa paljon kuolemasta, varsinkin viimeisin levy on aika synkkää kamaa. Eräs toinen kaverini, jota sanon nyt H:ksi, sanoi että niin se meidän J(ei, en aio paljastaa oikeaa nimeäni... Enkä kenenkään muunkaan) kuuntelee Viikatetta ja viiltelee samalla... Nauroin ja sanoin, että en mä nyt ihan niin angstinen ole. Siihen H sanoi, että juu, villasukalla se viiltelee... En sitä näyttänyt, mutta se tavallaan loukkasi. Ei mulla siis mitään viiltelyn tarvetta ole, mutta loukkasi se että hänen mielestään en pystyisi siihen. Eihän viiltely tietenkään hyvä juttu ole... Kai minulla on sellainen kiltin tytön maine.

Nukuin taas viime yön aika huonosti, uskalsin ihme kyllä kääntää kylkeä... Kun ajauduin liian lähelle seinää ja seinän ja sängyn välistä rakoa, säikähdin ja kierähdin äkkiä keskemmälle. Ihme että uskalsin mennä laittamaan saunan päälle(meillä on siis oma sauna), ja aamulla piti laittaa valot päälle ennen kuin uskalsin nousta...

Me käydään ruotsissa ruokasanoja läpi. Meillä oli moniste, missä kyseltiin kaikkea ruokaan liittyvää kirjoitan sen tähän suomeksi, huonosta suomennoksesta ei kannata välittää...

1. Mikä on lempiruokasi? - Tacot.
2. Mistä ruuasta et pidä? - Hampurilaisista.
3. Mikä on lempijuomasi? - Tee.
4. Mitä syöt aamupalaksi? - Hedelmän.
5. Mikä on lempiruokasi koulussa? - Näkkileipä.
6. Mitä ruokaa inhoat koulussa? - Perunamuusia.
7. Syötkö koulussa joka päivä? - En.
8. Milloin syöt koulussa? - Joskus.
9. Syötkö välipalan koulun jälkeen? Mitä? - Hedelmän.

....

13. Syötkö paljon karkkia? - En.

Noista joistakin voi huomata, miten ruokailutavat muuttuvat: lempiruokana koulussa näkkileipä... Se onkin oikeastaan ainoa, mitä syön. En salli itselleni muuta kuin hedelmän aamupalaksi. En syö aina koulussa, mikä toisalta ei ole niin ihmeellistä, mutta aina ennen olen syönyt. Välipalaksi hedelmä... Ei mitenkään hohdokasta ravintoa.

Noh, tästä tuli taas romaani. Nyt luen pari blogia ja sitten kiskon itseni lenkille.

Tänään aamulla oli vaa'alla positiivinen yllätys: paino 42,8, eli tippunut eilisestä! En käsitä miten se on mahdollista... Söin eilen ihan sikana karkkia, hyi. En syönyt aamupalaa, joten koulussa oli hirveä nälkä; söin vähän pahaa riisiä ja jotain ihme kasviskastiketta ja näkkärin. En pystyny keskittymään matikantunnilla yhtään, ja fysiikan kaksarikin meni päin persettä. Mulla olis ollut tänään versopäivystys, mutta enpäs taaskaan muistanut. Kun tulin kotiin, en pystynyt hillitsemään itseä vaan söin karkkia, varmaan parisataa kcal... Oon syöny nyt maybe 650 kalorin edestä, varovainen veikkaus...? Mutta nyt kun en syö enempää(tosin illalla pitää varmaan syödä jotain), laihdun varmaan aika hyvin. Parisataa grammaa on tavoite.

Vaihdoin blogin nimeä, tuli mieleen näistä mun hetkellisistä "ahmimiskohtauksista", jolloin syön aika paljon(ts. normaalisti). Ruoka on alkanut hirvittämään mua, koulussa vajaa kauhallinen riisiä näytti valtavalta vuorelta... Ruokaa ei tarvitsisi olla ollenkaan. Mutta Karvista mukaillen, ei ruoan loppuminen haittaa, mutta syömistä jään kaipaamaan... Mietin tässä kun avasin kotiovea, että miksi en voi lopettaa tätä, olisiko niin kamalaa olla lihava. Vastaus: kyllä. Ja muutenkin, tarvitsen tätä laihduttamista kontrolloimaan elämää.

Kohta pitää lähteä ostamaan reumalääkkeet, loppu eilen. Toivottavasti saisin nyt entistä tulehduskipulääkettä, kun uusi aiheutti voimakkaita mielialanmuutoksia ja masennusta ja muitakin psyykkisiä sivuvaikutuksia. Nyt kun tuli psykologiasta puhe, niin en nukkunut viime yötä kovinkaan hyvin: pelkäsin taas Jotain. En uskaltanut kääntää kylkeä, ja kun käännyin, havahduin siihen ja kierähdin äkkiä selälleni. Pelkään että Joku hyökkää selustaani. Mutta inhoan kyllä itseäni, olen too big mahan kohdalta. Tässä upea sitaatti Pokemon 3-elokuvasta(pokemonfani nostaa taas päätään... x)).

James: --mutta tämän on ihan kamalaa!

Meowth: Ja lisäksi, näyttää pahalta!

Kyllä vaan. Nyt en osaa laittaa tätä typerää sitaattijuttua pois... No ei se mitään. En keksi enempää kirjoitettavaa, vaihdan vähän blogin ulkoasua ja kokeilen osaanko laittaa otsikkoon kuvan. Hei muuten, olen saanut lukijan, ja sekös ilahduttaa minua! ;)

Nyt menee _niin_ hyvin, ettei mitään rajaa! :)))) Söin aamulla palan leipää->48 kcal. Hyppäsin vaa'alle -> paino 41,8, tippunut 300 g! Ja koulussa oli Cooperin testi, juoksin/kävelin 1890 m. Aika hyvin, ens vuonna(jos oon sitä vielä juoksemassa...) menee 2000 ilman kävelyä! Varmasti, alan treenaamaan. Lisäksi käytiin bilsantunnilla "sienestämässä", joku kymmenen minuutin lenkki, mutta kävelyä eli kaloreiden kulutusta kumminkin! Ruokana kalakeittoa, sitä vajaa kauhallinen ja ruisleipää vähällä rasvalla + juusto. Ennen tallille lähtöä söin hapankorpun(wau...) ja otin kolme mukaan. Oli aika rankka tunti, hevonen kulki liisterissä eikä oikea pohje mennyt läpi... Tunnin jälkeen heikotti vähän, joten söin kaks ja puoli korppua. Söin kyllä vielä sen toisenkin puolikkaan myöhemmin. Kun tulin kotiin, heikotti taas, ja söin kaksi lettua-> 260 kcal. Mutta huomenna me lähdetään tallinnaan, ja

--------------------

Joo. Tossa kohtaa porukat tuli kotiin ja piti lopettaa. Kunpa voisin sanoa, että vieläkin menee hyvin, mutta kuten aiemmin totesin, positiivisuus on perseestä koska se menee yhtä nopeasti ohi kuin tulikin. Oltiin siis eilen tallinnassa. Söin kaksi paahtoleipää aamulla(milloin viimeksi söin niin paljon aamulla? O___o). Olin jo tuona hip-hip-hurraa-päivän iltana syönyt poppareita ja viinirypäleitä, ja paino oli noussut 42.3:n. Hyh. Laivalla välttelin syömistä parhaani mukaan. Ikävä kyllä, porukat oli varannut Olde Hansa-nimiseen, keskiaikaravintolaan syömingin. Eli meille lapattii kahden tunnin ajan pöytään kaikkea lihottavaa. Onneksi ei tarvinnut syödä mitään riistaa... Kyllä me käveltiinkin sitten tosi paljon. Hyi että inhoan SadaMarketia, siellä on kaikilla myyjillä samat kamat, osta osta osta kuuluu koko ajan. Inhoan raharaharahaostaostaostamassamassamassakulttuuria. Laivalla välttelin taas syömistä. Kun olimme yhdessä kaupassa(laivalla), missä myydään karkkia ja viinaa, mulle iski paniikkikohtaus. Kauppa oli tupaten täynnä, kassajonot oli perälle asti. Mua rupes heikottamaan ja hengitys kiihty. Sanoin äidille että nyt on pakko päästä pois. Pääsimme ulos niistä porteista, joista mennään sisään. Se oli hirveää: tuntui että seintä katuu päälle, happi loppuu ja Joku tulee ja repii mut riekaleiksi. Istuin lattialla kun äiti ja mummo vaihto infossa rahaa ja itkin. Ajattelin että kaikki luulee mun ottaneen pari kaljaa liikaa, mutta kukaan ei edes vilkassut muhun. Hyvä. Kun mentiin kahvilaan istumaan, kaikki purkautu ja mä rupesin itkemään. Painoin pään polvien väliin ja itkin. Itkin varmaan viis minuuttia. Kun sitten piti lähteä laivasta, en olisi halunnut mennä ihmistungokseen... Mutta oli pakko. Selvisin hengissä; ihme ja kumma. En mene enää ikinä laivalle.

Tänään aamulla pelkäsin nousta vaa'alle. Ja syystä, paino noussut lähtötasolle, 43.1. En ymmärrä, miten musta voi tulla niin läski _päivässä_! Kaikki menny hukkaan... Mutta jo tallinnassa totesin, että ei muuta vaihtoehtoa kun alottaa alusta. Olin tänään kouluratsastuksen aluemestaruuksissa avaamassa porttia ja lähettinä. oli aika rankkaa, mutta söin pullan, join vähän teetä, sitten söin vielä vähän seikeittoa, join teetä ja vedin napaan vielä graavilohivoileivän... Mutta seisoin/kävelin aamu yhdeksästä melkein viiteen asti. Tosin nyt meille on tulossa eiliset tallinnakarkit, ja aion syödä niitä. Huomenna aloitan uudelleen. Siitä voitte olla varmoja.

Siitä rakkaudesta...

Kuten eilisessä kirjoituksessani lupasin, kirjoitan nyt siitä rakkaudesta. Rupesin miettimään sitä, kun hyvä, ikisinkkuna pitämäni kaveri tipautti toissapäivänä pommin ja sanoi, että on saurustellut kohta(tänään) kuukauden. Jassoo... Rupesin sitten miettimään, että miksi minulla ei ole ketään? Ei ole ketään, jonka kanssa voisin kulkea käsi kädessä, laittaa n. 50 viestiä/päivä, sopia treffejä ja miettiä edellisiä mukavia tapaamisia... Tulin siihen tulokseen, että siksi kun en tarvitse ketään, jota pitää kädestä ja niin päin pois. En tarvitse seurustelukumppania. Viihdyn ja pärjään hyvin yksin ja sinkkuna. En tarvitse ketään. Rakkaus on tavallaan turha ja hölmö tunne. Tai saattaahan joku saada suurtakin tyydytystä seurustelusta, mutta onko toisaalta järkeä juosta puoli elämää jonkun perässä, kun kuitenkin eroat hänestä? Ja ei minulla ainakaan niistä jutuista tule ikinä mitään. Yksikin jätkä jahkaili puoli vuotta, että ollako vai eikö olla. Ei siitä muuta.

Säälin sitä oravaa, unohdin sen yöllä ja törmäsin- en nyt ihan kirjaimellisesti mutta melkein- siihen aamulla. Ja kun tulin koulusta kotiin. Siinä se oli keskellä tietä, kukaan ei ollut sitä siirtänyt tien pientareelle. Säälikin on outo tunne. Maailma on täynnä outoja tunteita. Nyt te varmaan pidätte minua tunnevammaisena ihmisenä. Minulla ei ole teelusikan tunneskaalaa, minä vain kyseenalaistan asioita. Ja mietin, mitä järkeä niissä on. Kuten pelko. Olen melko pelokas ihminen. Kuinka ihanaa olisikaan, jos ei pelkäisi niin montaa asiaa: väkivaltaista kuolemaa, itsemurhan tekemistä, hämähäkkejä, Jotain... Joku tuli taas eilen kehiin. Olen ruvennut inhoamaan suihkussa käymistä, koska Joku tuntuu vaanivan juuri silloin. Kuten eilen. Mutta kai tällainen paska sen ansaitseekin.

Olin aamulla tooosi positiivisella mielellä, sillä olin laihtunut parisataa grammaa, taas! Minulla on tapana käydä vaa'alla aamuisin salaa, koska en halua että porukat saa tietää painon kyttäyksestä. Meillä on sellainen tyhmä vaaka, mitä pitää läpäyttää jalalla, että se toimii. Tänään se ei viitsinytkään toimia, ja kun olin läpsinyt sitä sen kymmenen kertaa, luovutin. Ikävä kyllä äiti oli vessassa melkein vastapäätä.
"No paljonko painoit?" tuli heti kun kuljin vessan ohi.
"Öö, ei se toiminu."
"No sitä pitää läimäyttää aika lujaa, tai sitten siitä on patterit lopussa". No, äiti tiesi, joten uusi yritys. Nyt iskin sitä niin kovaa kun koivesta lähti, ja johan rupesi toimimaan. Jes, paino laskenut! Ilmoitins siinä sitten painon äidille, koska se sen halusi tietää. 42,1. Ei äiti tiedä, että se on normaalisti yli 43 kg... Söin aamupalaksi omenan, koska en halunnut näyttää syömättömyyttä. Koulussa päästiin kahdeltatoista, kun opeilla oli virkistymispäivä. Ruokakin oli sopivasti niihin aikoihin, että pääsin luistamaan ruokailusta. Mutta kotona, mummo siivoamassa. Ja piti sitten syödä välipalaa. Ajattelin aluksi syödä pari palaa leipää, mutta sitten muistin, että jääkaapissa on lettuja, ja söin niitä kaksi. Mummo mäkätti, kun jätin pakettiin yhden letun, ja pakkohan se oli syödä... Lisää valitusta tuli siitä, kun käytin sokerin sijasta makeutusainetta. Kaloreita tuli letuista ja makeutusaineesta se 400... Lisäksi söin banaanin. Kun "ahmimiskohtaus" iskee, on pakko vaan syödä... Ja lisäksi, mummo tekee tänään ruokaa, joten sitäkin pakko syödä. Tässähän menee nyt kaikki päin persettä. Lisäksi tänään on karkkipäivä... Uhhh! No ostan sellasia hyviä "laihdutuskarkkeja", niitä Nellie Delliesejä, joista olen täällä jo aiemminkin puhunut. Huomenna on koulussa Cooperin testi, tämä kalorimäärä saa luvan riittää siihen. En syö yhtään enempää kuin normaaliaamuisin->korkeintaan palan leipää. Lisäksi on ratsastus- jiihaaa! Lisäksi sain luvan lähteä issikkavaellukselle, jiiiiiiiihaaaaaaaa!!! Se maksaa norm. 85 e, mutta heppakerhon kautta vaan 28 e! Saan istua 4 tuntia hevosen selässä, ihanaa! Ihme että äiti antoi luvan... O____o

Tulikin taas pidempi postaus. Kirjoitan ehkä illalla lisää.

Orava

Olin aamulla melko yllättynyt, kun huomasin, että eilisestä mässäilystä huolimatta paino oli tippunut! Söin illalla kuitenkin vielä kaksi pullaa ja palan pitkoa... Tänään piti mennä hyvin, jatkaa samaa tahtia, mutta eipä taida onnistua: söin köksäntunnilla(joka pilasi laihtumisen tuoman hyvän fiiliksen) vähän broilerisieniruukkua(jätin broilerit pois vedoten kasvissyöjyyteen) ja pirtelön! Ja ruokiksella VIISI pinaattilettua ja hilloa... Kun tulin kotiin, söin letun, makeutusaineella ja kanelilla, ja paljon mustikoita. Tallillakin söin omenan ja kaksi hevosille tarkoitettua leipää... Himo kun iski, en voinut yhtään mitään... Ja kotona oli vielä jäätelö odottamassa, 360 kcal... Toisaalta liikuin jonkin verran(paljon): kävelin koullun kun satoi, ja kotiinkin tietysti. Sitten poljin keskustaan hakemaan Visa Electroinin pankista, ja kohta lähdinkin jo tallille. En kuitenkaan usko, että ne kuluttavat kauheaa mässäilyäni...

Kun kävelin kouluun, ehdin miettiä paljon kaikenlaista, sitä miten mukavaa on kun tulee syksy. Sitten huomasin tien vieressä kuolleen oravan. Se oli ehkä pudonnut puusta liian korkealta. Se sai miettimään taas, miten koko ajan on elämän ja kuoleman kamppailu menossa. Ja kuinka ihmisillä on kuitenkin helppoa: meillä on varaa harrastuksiin ja kaikkeen turhaan, kuten syömishäiriöihin. Eläimet vain yrittävät pysyä hengissä, se ohjaa niiden käyttäytymistä. Tosin olen sitä mieltä, että ihminenkin on eläin. Tosin sangen tyhmä eläin. Se on unohtanut, että elämän tarkoitus on elää, ei suorittaa. Muut eläimet pärjäävät vallan mainiosti ilman polynomien, ympyrän hypotenuusan tai ranskan kielen tuntemusta. Niille ei tarvitse kertoa, että jos poltat tupakkaa, voit kuolla: ne eivät tuhlaa elämäänsä ja kallista aikaansa moiseen. Ne eivät ole tuhlanneet aikaa keksimällä tietokoneita ja sotia. Tässä taas päivän filosofia-annos...

Kun tulin koulusta, muistin oravan ja vaihdoin tien puolta. Kun tulin kaupungilta, unohdin... Ja se oli järkyttävä näky: orava oli revitty jo melkein kappaleiksi. Sitä unohtaa, miten raadollista elämä tosiaan on, kun elää vaaleanpunaisissa pilvissä. Tallilta tullessa sentään muistin vaihtaa tien puolta: nurmikolla näkyi enää vain oravan häntä.

Filosofoin huomenna lisää, rakkaudesta. Se se on helvetin turha tunne. Huomiseen.

Positiivisuus on perseestä...

... koska se katoaa yhtä nopeasti kuin tuleekin. Tänään aamulla oli loistava olo: painio tippunut 600 grammaa! Lisäksi hyvä kaverini tuli takaisin kouluun, eikä minua haitannut niin hirveästi vaikka hän toikin Espanjasta karkkia, söin pikku tikkarin ja pari hedelmätoffeeta. Mutta kun pääsin kotiin, piti ruveta tekemään köksä kotiläksyä: eli pullaa! Söin sitä taikinaa, ja vielä kaksi valmista pullaa! Nyt on morkkis... Voisin mennä kohta pihalle riehumaan ja kuluttamaan kaloreita. Aamulla söin rahkan, kaloreita 165...? Koulussa oli punajuurikroketteja ja perunaa. Ja se peruna näytti niin valtavalta... Söin siitä puolet ja maistoin iiihan ihan vähän krokettia: kiitos ei. Olis saattanut olla hyvää, mutta en antanut sille tilaisuutta.

Joku vaani taas vähän aika sitten, rupeaa häiritsemään nukkumista... Eipä muuta.

Vaihteeksi jotain positiivista!

Jepsansaa, eli olen pysynyt tänään toosi hyvin tavoitteissa: en syönyt aamulla mitään(ottanut edes lääkkeitä, mokoma...), koulussa oli hyvää ruokaa(spagettia), mutta otin sitä silti vähän, raejuustoa tuli turhan paljon, en käynyt välipalalla vaikka oli nälkä. Kotona laskin tarkkaan, kuinta monta kaloria on yhdessä valmisletussa, niitä oli 102, ja annoin itselleni luvan syödä yhden. Tosin laitoin väliin sokeria(too much... -.-) ja kanelia, mutta varistelin ylimääräisiä pois. Siitä keksinkin hyvän tavan lavastaa ruokailu: olet muka syönyt pari sellaista valmislettua, jos teille niitä ostetaan, levittelet vähän sokeria ja kanelia lautaselle ja "unohdat" sokeripurkin pöytään: ja kas, olet "syönyt"! ;)

Rakastuin muuten Tokio Hoteliin tässä pari päivää sitten. Tai en nyt voi sanoa itseäni faniksi, mutta musiikki on ihan hyvää, ja kitaristi & laulaja hyvännäköisiä... ;) Huomatkaa, että kitaristi tuli ensin! x) Oikeasti Tomppa on aika söpö.

Eipä mulla muuta kerrottavaa oikein ole.

Vähän filosofointia

Olin tänään isälläni(porukat eronneet, kylläh), ja söin liikaa. Mäkkärimoskaa ja murokakun, jonka tein(köksän kotiläksy: tee murotaikina-ja hiivaleivonnainen...). Aamulla onnistuin olemaan syömättä mitään. Ai niin, se yksi donitsi unohtui... -.- Ja nyt söin neljä kourallista poppareita. En ymmärrä, miksi sallin itselleni eilen kaikkea sillä perusteella, että tämä päivä olisi muka tiukka, vaikka tiesin, ettei onnaa iskällä... Mutta huominen on oikeasti tiukka, ja koulussakin on aika rankka päivä, joten eiköhän oo suhteellisen helppoa.

Mutta onhan minun nyt lunastettava otsikon lupaukseni. Eli luvassa on vähän "filosofiaa" ihmisyydestä ja siitä vierestäkin vähän. En nimittäin ymmärrä, miksi ihminen tekee itsestään maailman herran, vaikka ei ole saanut täällä aikaa muuta kuin pahaa. Kyllähän me suojelemme joo luontoa ja muka puolustamme ihmisoikeuksia, mutta ei luontoa tarvitsisi suojella, jos emme olisi sitä ensin tuhonneet! Ja ihmisethän ovat aina sortaneet toisiaan, niin se menee eläinmaailmassakin: nopeat syövät hitaat ja niin päin pois. Ja loppujen lopuksi: onhan ihminenkin eläin! En ymmärrä, miksi yritämme kiistää sen niin kovasti. Siitä nousee hirveä hätä ja haloo, kun vaikka hai pistää poskeen surffarin, vaikka a)ihminen ei edes kuulu veteen, ja b)hai yrittää vain hengitä selvissä; se on ravintoketjun huipulla, ja surffari näyttää niin kovasti hylkeeltä... Ja samoin sikainfluenssa. Apua apua, kun luonto on keksinyt keinon harventaa turhan tiheää populaatiota. Ihminen ei voi hyväksyä sitä, että on kuolevainen. Olemme vaan n iin helvetin tyhmiä.

Sain muuten iskältä tänään Viikatteen uuden levyn. Yhdessä biisissä on lause, joka kosketti:
"Pimeys poistuu/miksen minäkin/vain kotiovi jäisi tänne kaipaamaan". Myös Kotiteollisuudella on yllättävän syvällisiä biisejä.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin. Pannupulla kiittää ja kuittaa.

Ps. Joku ei päässyt tänään minua kiusaamaan! ;)

Yöpuvun housut

Olen niin tavattoman epäonnistunut ihminen... En pysty edes olemaan syömättä! Olin tänään tallilla, ja mulla oli eväänä puolikas munakasrullasta, puolikas kääretorttu ja joku ihme juoma. Ja minä menin ja söin kaiken paitsi sen typerän juoman! Tosin kaverini söi palan molemmista... Mutta mun piti jättää se typerä kääretorttu tallille muitten syötäväksi! Lisäksi söin porkkanoita, varmaan kolme. No veinhän mä toki hevosia laitumelle ja lakaisin käytävää ja autoin aloittelijoita, mutta eipä se paljoa varmaan kuluttanut. Ja poljin tallille ja takaisin, mutta silti. Nyt on inhottavan täysi olo. Olin muuten torstaina(karkkipäivä... -.-') jo valitsemassa suklaapatukan ja uusien, Malcon Must-lakritsikarkkien välillä, kunnes Anoreksia-Anna kiljaisi hemmetin kovaa: Mitä kuvittelet tekeväsi! Kaloreita, kaloreita, kaloreita! Jos jotain karkkia pitää saada, niin sitten niitä laihdutuskarkkeja(Nellie Dellies)! Että siellä onnistuin valitsemaan vähäkalorisemmin.

Joku on tiukentanut otettaan elämästäni. Olen ruvennut pelkäämään suihkussa käymistä, enkä uskalla mennä mihinkään pimeään huoneeseen. Koulussakin vessaan meno oli kamalaa: kun tulin sieltä pois, hivuttauduin selkä seinää vasten kiireesti(meillä on sellasia tyhmiä, metrin leveitä ja kolme metriä pitkiä vessoja) ulos. Torstai-perjantai-välisenä yönä en uskaltanut kääntää kylkeä, niin että naama olisi ollut seinää vasten, vaan pakotin itseni olemaan selälläni. Olisin nukahtanut paljon aiemmin, jos olisin uskaltanut kääntää kylkeä... Lisäksi heräsin ennen keskiyötä ja pyörin hereillä. Eilen illalla pyörin hereillä(yritän käydä nukkumaan aina kymmenen aikaan, nyt meni puol yhteentoista ennen kuin pääsin sänkyyn) aina melkein kahteentoista asti, kunnes tajusin, että minun on nukahdettava äkkiä, ennen kuin äiti käy nukkumaan; muuten Joku voisi hyökätä kimppuuni. Harkitsin säläreiden raottamista ja radion päälle laittamista, mutta sitten musitin että isäpuoleni tulee kohta työkeikalta(ajaa työkseen autoa), ja varmaan ihmettelisi päällä olevaa radiota... Sitten nukahdin.

Otsikko muuten juontaa juurensa siihen, että kun laitoin yöpuvun shortsit päälle pari päivää sitten, kauhistuin, kun huomasin että ne olivat melkein liian pienet! Eli olen lihonnut! Vaikka sen todistaa jo vaakakin: olen lihonnut kilon! Aargh!

Kirjoitan ehkä myöhemmin lisää.

Joku vainoaa...

Kuten otsikkokin sanoo, tämä mystinen Joku vainoaa taas minua. Pohdin eilen, mikä ihme se voisi olla ja mitä se minulle muka tekisi. En löytänyt vastausta, mutta jotain pelottavaa silti. Kokeilin yhtä keinoa, jonka luin ht.netin keskustelupalsalta: pitää yrittää tulla oikein vihaiseksi jostain, sillä viha on vahvempi tunne kuin pelko. Se onnistuikin vähentämään vähän pelkoani. Toinen hyvä keino on kuunnella Smurffeja täysillä... x) Lastenlaulutkin kuulostivat jotenkin kovin pelottavilta.

Joku vainosi minua koulussakin. Tunsin sen ruotsin tunnilla, vaikka ympärilläni oli 18 muuta ihmistä + ope. Istuin siellä takapulpetissa ja puristin nenäliinaa(kova flunssa *niisk*) nyrkissä, yrittäen saada pelon hallintaan, ennen kuin joku huomaisi. Kamalata... Eilen illallakin olin peloissani, kun istuin pimeässä, sängyssä, ja ajattelin, että Joku voi vaania minua pimeässä... Tarkistin yhden kaapin ennen kuin kävin nukkumaan, odotin sydän pamppaillen että Joku hyökkää sieltä kimppuuni. Kahta muuta ovea en sitten uskaltanutkaan avata... Heijasin siinä itseäni edes takaisin(vahva stressireaktio...) ja hoin itselleni, että ei äiti anna Jonkun hyökätä kimppuuni(äiti oli olkkarissa(käteviä nämä sulut! ;))). Silti pelko Jostain iski luokkahuoneessa, 19 muun ihmisen keskellä. Merkillistä...

No puhutaan nyt jostain muusta. Söin aamulla banaanijugurtin, ja koulussa en syönyt ruokiksella, kun oli hemmetin pahaa kasvisruokaa, kahden kaali pastavuokaa, eli gratiinia. Olen syönyt kerran kotona ja kerran koulussa, ja ihan perseestä on. Mutta köksän tunti, voih! Koska meiltä jää yksi tunti välistä, armas maikkamme päätti iskeä 4 erilaista ohjetta, 4! Pestopuusteja(hemmetin pahoja), mokkapaloja, cappuchinopaloja, porkkanapiirakkaa JA täytekakun pohja. Täytekakku tehdään tietty vasta vikalla kerralla. Pestopuustia en syönyt edes kokonaan, oli niin järkyttävän makuista. Mutta että ne cappuchinopalat oli ihania... Mutta en syönyt niitä kuin yhden! Mokkapaloja possutinkin sitten kaksi. Otin porkkanakakkupalan ja cappuchinopalan mukaan, mutta syötin ne mummolle(aina torstaisin meillä siivoamassa). Että se 2000 kaloria on ylittynyt varmaan jo... MÄ LIHOON HIRVEESTI!!!!! Yäääh... Ja nyt pitäis syödä viel makaroonia ja soijarouhetta, ei kai soijassa oo hirveesti kaloreita?

Mutta nyt on syksy, ja pian pääsee haravoimaan lehtiä! Se kuluttaa ihanasti kaloreita, ja on vielä kivaakin! Meillä on tänään karkkipäivä, mutta vetoan karkkilakkooni(jota rikoin sunnuntaina kaverilla, eeh...) enkä osta karkkia. Ja sillä selvä. Huomisesta tulee tiukka päivä, ja ONNEKS mulla on ratsastus, pääsen kuluttamaan niitä kaloreita... Löytyisköhän mistään sivua, jolla kerrottais, miten paljon mikäkin kuluttaa kaloreita?

Löysin yhden ihanan bändin tässä maanantaina, kun "makasin" "kipeänä" kotona. Bändin nimi on Entwine, ihan suomalainen, soittaa hevi/rock-musaa. Muistuttaa aika paljon Himiä, mutta laulajalla on hyvä ääni, ja pari biisiä on ihanaa, niin ihanaa, että voisin itkeä... Muuten se onkin aika tavallinen, ei mitään tajunnan räjäyttävää. Mutta ne kaks biisiä, "Nothing left to say" ja Until the end", ne on mannaa korville...

Palataan vielä hetkeksi niihin ikäviin asioihin. Kirjoitin eilen runon Jostain, ja nyt kiusaan teitä sillä.


Joku
Joku vaanii minua
Joku odottaa
Että nukahdan
Ja silloin se iskee

Joku ahdistaa
Puristaa rintaa
Ajaa takaa
Hiljaa paikallaan

No eihän toi nyt mikään hyvä oo, eikä tosiaankaan kuvaa sitä ahdistavaa tunnetta, joka syntyy, kun tunnen Jonkun läsnäolon, mutta enpä muutakaan saanut revittyä irti itsestäni.

En kirjoita nyt enempää(vaikka eihän kukaan tätä luekaan *snif*), mutta huomenna, tai ehkä illalla.

Ahdistaa...

Tiedän, edellisestä kirjoituksesta ei ole pitkääkään, mutta oli pakko tulla kirjoittamaan, kun joku ahdistaa niin pirusti. Niin, joku. En tiedä mikä, mutta se joku vaanii minua kulman takana, se puristaa rintaa... Tiedä johtuisiko Tarotin musiikin liiallisesta kuuntelusta. Vaihdoin levyä, kaivoin sen vanhan, ilmaiseksi jonkun lehden mukana tulleen Mozartin levyn esiin ja tungin koneeseen. Mutta ei sekään rauhoita. Joltain ei pääse pakoon. Joku odottaa minua, se odottaa, että antaudun pakokauhulle... Pakokauhu on ehkä vähän liioiteltu sana. Mutta kun ahdistaa... Nyt Mozartkin tuntuu vain säestävän jonkun esiintuloa, säestävän sen askeleita, sen olemusta... Vaihdan Radio Aallolle, sieltä tulee maija Vilkkumaata, joka sekin tuntuu laulavan jostain. Sammutan radion. Hiljaisuus on painostavaa. Joku tekee minut hulluksi kohta. Laitan telkkarin päälle ja kuuntelen hetken Ylen Klassista, sitten käännän yle Puheelle. Ei, ei tule mitään. Ahdistaa, seinät kaatuu päälle, joku lähestyy.... Laitan radioon lastenlaululevyn. Nyt en taida kirjoittaa enempää, taidan mennä kirjoittamaan runon jostain.

Vaikiaa tämä elämä... Tunteet on perseestä!

Krhm joo. En ole kirjoittanut vähään aikaan, mutta kun on mennyt paaaljon paremmin. Huomatkaa mennyt aikamuoto... Nyt Anoreksia-Anna on ruvennut taas vaanimaan selkäni takana, odottaa vain sellaista hetkeä, kun olen herkällä päällä, ja iskee sitten... On kyllä tainnut iskeä jo. Olen ollut kipeänä, ja jostain syystä sangen herkällä päällä; varsinkin sen jälkeen, kun katsoin Pokemon kolmosen. En tiedä mikä siinä on, mutta jään jotenkin jumiin näihin hyviin PIIRROSsarjoihin, ja sitten elän ihan haahuillen. Jouduin pitämään ns. "fantasiapaaston" viime talvena, kun olin liian sisällä omissa fantasiamaailmoissani. Olen siis tällainen haahuilija ja uneksija... Mutta jotenkin näihin fantasiamaailmoihin on niin hyvä paeta.

En ymmärrä, miksi kirjoitan tänne, kun kukaan tuskin ikinä tätä lukee... Mutta joo. Juttelin toissapäivänä(kai se oli silloin... O_o) äidin kanssa perfektionismista ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä- ei nyt tuu mieleen, miksi. Mutta joka tapauksessa, mainitsin äidille perineeni perfektionismin varmaan häneltä. Juttelimme siitä hetken ja sen jälkeen mainitsin huoleni siitä, että kun tuo kaksisuuntainen on osin periytyvää, ja äiti sitä sairastaa. Äiti tuumasi siihen, että minulla mielialavaihtelut pistetään vielä murrosiän piikkiin, mutta jos alan suunnitella että ajaisin pyörällä auton alle tai vahingoittasin itseäni muuten, sitten voi alkaa olla(ja pitääkin) huolissaan. Miten monta kertaa olenkaan toivonut, että jään auton alle eikä tarvitse olla tässä pahassa maailmassa... Aina, kun tulen tallilta tai koulusta kotiin, lasken iiiison alamäen alas(kuljen siis pyörällä), ja siinä on yksi kohta, jossa talo peittää näkyvyyden, eikä siis voi nähdä, josko sieltä vaikka tulisikin auto. Suurin osa hidastaa siihen ja varoo tarkasti(kuten minäkin, ENNEN), mutta osa laskee sen vauhdilla, kuten minä, nykyään. Laitan aina silmät kiinni ja toivon, että siitä tulee auto joka törmää minuun. Ja että pääsen pois... Tosin ajan kypärä päässä, joten kuolemisesta on varmaan turha uneksia, mutta ehkä pääsisin sairaalaan, hetkeksi pois normaalista elämästä.

Normaali elämä. Jostain syystä kaihdan sitä. Miten mieluusti olisinkin vain kotona, katselisin elokuvia, kuuntelisin musaa ja olisin koneella, ja kun en tekisi mitään näistä, olisin omissa maailmoissani... Mutta valitettavasti noin ei elämässä mene mikään. Ehkä eläkeiällä... Joskus miljoonan vuoden päästä. Jos en pääse hengestäni ennen sitä. Ihailen niitä ihmisiä, jotka uskaltavat tehdä itsarin. Vaikka heille se on vain äärimmäinen pakokeino. Minä en pystyisi ikinä riistämään henkeä itseltäni. Olen niin raukka.

No jos palataan siihen anoreksiaan... Huomasin eilen tarvitsevani sitä, jotta voin kontrolloida elämääni. Ja miten ihanaa oli huomata, kun painoindeksini oli alipainoinen... Ja se, kun voitan haluni ja kävelen jääkaapin ohi. Mutta tiedän, että jossain vaiheessa anoreksia vetää väkisinkin heikkoon kuntoon, ja se olisi este unelmieni työpaikalle, nuorten hevosten ratsuttajalle, tai johonkin muuhun hevosammattiin. Katsotaan, kumpi on lopulta vahvempi, tulvevaisuudennälkä vai Anoreksia-Anna.

Eipä minulla muuta.