Niin, tänään on se maaginen 14. päivä, ystävänpäivä. Miks mä en ole viettämässä sitä jossain kavereiden kanssa? Kaverini ovat kuulemma huolissaan minusta. Miksi en silti muista heitä, ennen kuin he jollain tavalla ilmoittavat olemassaolostaan? Ainoa, jonka oikeasti muistan, on paras ystäväni. Bestikseni, jolta sain äsken niin mieltä lämmittävän viestin.
"Vooi, tää taulu on ihana! Kiitoskiitoskiitos! <3"
Maalasin siis hänelle taulun ystävänpäivälahjaksi osaston kuviksentunnilla. En nyt kyllä tiedä, siitä ei tullut niin hyvä kuin olisin halunnut, mutta ei voi mitään.
Mietin, miksi bestikseni tuntuu oikeastaan ainoalta ystävältäni ja kaveriltani, vaikka minulla on useita hyviä kavereita ja pari ystävääkin luokaltani, joukossa myös poikia? Miksi olen niin välinpitämätön heitä kohtaan? Miksi iloitsin bestikseni puolesta täysin rinnoin, kun hän pääsi Green Dayn konserttiin, mutta en sen kummemmin kun toinen ystäväni sai mopokortin? Eivätkö "vain" viisi ja puoli vuotta kestänet ystävyyssuhteet muka paina vaa'assa yhtään? Miksi se on vain se koko elämäni ajan kestänyt ystävyys, joka enää merkitsee jotain täällä kylmässä maailmassa? Ja mistä helvetistä tämä äkillinen syvällisyys nyt tuli?
Ps. Kiinnostaako ketään nähdä kuvaa minusta? Toiveiden mukaan voin joko paljastaa kasvonii tai olla paljastamatta...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti