Suunnilleen tuota ajatukseni tällä hetkellä ovat. Kaikki on paskaa. Paitsi hevoset, tänään oli ratsastustunti, ja tietysti se yksi aivan ihana paskiainen, johon olen taas kusessa... -.- <333
Jostain syystä pelastusrenkaani hevoset tuntuvat aiheuttavan minulle vielä lisää huonoa oloa... Hyvä esimerkki on eilinen ilta. Mietin että jee, huomenna pääsee tallille! Saisinkohan mennä tallin uusimmalla hevosella, joka on sattumoisin hoitohevoseni. Kun sillä sai mennä joku kanssani samalla tunnilla oleva pentu. Jos siis ymmärsin ratsastuksenopettajani oikein. Sitten rupesi kyrpimään: totta kai kaikki kakarat saavat ratsastaa kaikilla hevosilla ennen minua! Esimerkkinä yksi vähän edistyneempien ratsastajien hevonen. KAIKKI muut ryhmäläiseni ovat saaneet mennä sillä, PAITSI MINÄ! Ajatukseni olivat tasoa: "Suutun ihan vitusti jos joku kakara saa mennä sillä(hoitsullani siis) huomenna, eihän ne edes pysy sen selässä eikä osaa laittaa sille martignaalia(hieno viritys, jolla hevosta voi hallita vaikka sen pää osoittaisi kohti taivasta)... Kyllä, myönnän, olen aika mustasukkainen. Tällaisen kiukutuksen jälkeen tuli mieleen: Eikös kateus ja viha ja oliko vielä mustasukkaisuuskin kuolemansyntejä...? No ihan vitun sama, jos kuolen ja joudun helvettiin, ei se pahempaa voi olla kuin tämä! Ja masennus syveni...
Tänään kävin lähellä auton alle jäämistä. TOSI lähellä. Ja jos matka ei olisi suunannut tallille, kohti ratsastustuntia, ja jos en olisi juuri ajatellut, että olisihan noloa tehdä itsari/jäädä auton alle tallimatkalla... Katsoin että vähän matkan päästä tuli auto aika kovaa. No eihän se nyt saa päälle ajaa... Astuin suojatielle... Hui HELVETTI, sehän AJAA päälle! Äkkiä askel taaksepäin ja katsoin kun auto katosi varmaan 80 km/h vauhtia kuudenkympin alueella mutkan taakse. JOS en olisi päättänyt selvitä vielä tästä ratsastustunnista, makaisin nyt joko a) sairaalassa b) mullan alla... No okei, ei minua nyt ihan niin nopeasti oltaisi kuopattu, mutta ymmärsitte varmaan.
Tuli tässä muuten mieleen, että kun kirjoiteltiin äikässä runoja, joissa käytettiin sananlaskuja, ja ydistelin luokassa lentelevistä omista sanonnoista ja muista ihan oman hienon runon.
Suru.
Elämä ei ole ruusuilla tanssimista.
Minä itken.
Ymmärrätkö yskän?
Sanotaan, että paistaa se päivä risukasaankin
mutta
minun tuurillani
se syttyisi palamaan.
Tällaista.
Rakkaus on outo juttu. Tai no, ihastuminen. Ensin sitä on niin ihastunut, ja sitten huomaakin että jumalauta, jätkähän on täysi kusipää! Ja kun vähän aikaa menee, olet taas langennut loveen sen raivostuttavan, mauttomuuksia viljelevän paskiaisen kohdalla... Kaipaan niin jonkun läheisyyttä ja hellyyttä, mutta. Pelkään, että a) poika ei pidäkään minusta ja sydämeni särkyy, enkä uskalla yrittää enää ikinä mitään kenenkään kohdalla, tai b) karkotan pojan luotani viimeistään siinä vaiheessa, kun kerron masennuksesta.
Olen muuten jonkin verran huolissani tästä melkein-auton-alle-jäämisestäni. Koska se kai jo melkein lasketaan aktiiviseksi itsemurhayritykseksi? Jo viimeksi terapiatäti oli hieman huolissaan, selviänkö hengissä kotona. Mitä jos joudun osastolle?!?! Miten hitossa selviän siellä?
Noh, tässäpä päivän saldo.
1 ihastuminen
1 hervoton naurukohtaus(fysiikan tunnilla yhdeltä pojalta oli jäänyt houstu vähän alas...)
1 melkein-aktiivinen itsariyritys
1 aivan ihana ratsastustunti
Ja helvetisti paskaa fiilistä.
Olenpas kiroillut paljon...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti