Hyvää iltaa

Hyvää iltaa, god afton, taas pitkästä aikaa. Eikä tarvii sanoa mitään jos meni ruotsin kirjottaminen päin peetä, ei sitäkää oo ollu ekan jakson jälkeen. Ja jäänyt bloginkin pitäminen vähän vähemmälle, myönnetään. Vähän sitä samaa rataa elämä mennyt, herään huonosti nukutun yön jälkeen, syön jotain, meen kouluun, tuun pois, olen vaan, sitten kidun pikkuveljen kanssa, ehdin ehkä hetkeksi koneelle, jossain välissä syön taas, sitten pitääkin jo käydä nukkumaan, en saa unta ennen kahtatoista, nukun vitun huonosti, herään väsyneenä, lähden kouluun... Ymmärsitte varmaan pointin. Tänään tuli hurrrja poikkeus tylsään arkirytmiini. Pääsin käymään kallonkutistajalla! Psykologitäti kyseli kaikkea mahdollista, itsemurha-aikeista hevosharrastukseen. Oli joulun takia kuukauden tauko edellisestä käynnistä, ja kuulemma selvinnyt ihan hyvin. Seuraava käynti osuu ensi viikon torstaille, psykologitäti sanoi olevansa hieman huolissaa lisääntyneistä itsetuhoisista mietteistäni mutta uskalsi silti päästää pois. On ihanaa kun joku oikeasti välittää! Äiti ei esim. osaa olla vielä huolissaan. Ei se osaa varmaan huolestua ennen kuin kävelen vastaan ranteen auki viillettyinä ja tyhjiin vuotaneena... Eikä se usko että oon aamusin hirveen väsyny, eikä se usko mua ikinä missään. Ei se uskonu ku tarvin silmälasit, ennen kuin oli silmälääkärin todistus kädessä, eikä se uskonut että mulla oli nivelet kipeinä kun niitä valitin, ja sitten kävikin ilmi että mulla on reuma. Psykologitäti veikkasi, että multa puuttuu vanhempien tuki ja olen joutunut selviämään yksin liian vaikeista asioista. Voihan se niinkin olla.

Nyt sitten jos ei tykkää lukea "jeesustelujuttuja", niin kannattaa skipata seuraava kohta.

Mä olen tullut uudestaan uskoon. Sitä lähdettiin niin rehvastellen pois ja juostiin häntä koipien välissä takaisin, kun tajuttiin että kyllä se vaan on se Jumala läsnä. Ja takaisin pääsin, Jumalan syliin. Tuntuu niin turvalliselta, kun voi luottaa siihen, että joku ylempi taho on olemassa ja rakastaa sua ja antaa kaiken anteeksi, suojelee jne. Ymmärrän kyllä täysin sen Tuhlaajapoika-vertauksen, ja pystyn uskomaan taas Jumalan hyvyyteen. Jos jotain kiinnostaa tietää(ja vaikka ei kiinnostaisikaan) niin kerronpa että miten kaikki tapahtui. Ihan yksinkertainen juttu. Istuin illalla sängyssä ja mieleen tuli jostain kumman syystä uskontunnustus, "Minä uskon Jumalaan, Isään ja Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan..." Ja juuri tuo ensimmäinen lause teki sen. Splash. Rauha laskeutui. Ja se siitä.

Nyt voi taas lukea, vaikka eipä mitään luettavaa enää oikein olekaan.

Saan välillä ihan järjettömiä pelkokohtauksia, jos kuulen vaikka jonkin rasahduksen. Tuorein oli viime keskiviikkona, kun luin lehteä. Menin käymään vessassa, ja kun olin tulossa pois, kuulin keittiöstä(se on ihan vieressä) ihan VARMASTI sanomalehden kahahduksen. Ajattelin, että nyt siellä keittiössä on vihreä, pitkäsorminen, koukkukyntinen örkki veitsen kanssa ja kun se huomaa mut, se hyökkää kimppuuni ja tappaa... Pari sekuntia olin jähmettyneenä paikalleni, pystymättä tekemään mitään. Sydän hakkasi hulluna ja adreaniili virtasi varmaan 300 m/s. Mietin suunnitelmaa: menenkö keittiöön, no en varmasti! Menenkö huoneeseen? No en tasan käännä selkääni!(Keittiö on huonettani vastapäätä) Peruutan huoneeseeni? Ei käy, eteisen ohinhan en hiippaile, siellä on kuitenkin sen örkin liittolainen... Pakotin itseni menemään keittiöön, eikä siellä sitten mitään ollutkaan. Inhoan saunan päälle laittamista, koska mieleeni on jostain syystä pinttynyt ajatus että kylppärissä joku hyökkää kimppuuni jos käännän selkäni. Ja kun saunaa laittaa päälle, pitää selkä kääntää. Enkä voi vetää suihkussa enää suihkuverhoa eteen, koska pelkään että sen takana on joku murhamies.

Siinä ensi viikolla ratkaistavaa psykologitädille.