Lumipalloefekti

Tänään se sitten kierähti vauhtiin, lumipallo siis. Menin aamulla psykologille, juteltiin perheestä, ja kaikki meni ihan ok, kunnes sitten lopussa sanoin melkein-itsemurhayrityksestäni. Ja sitten se oli menoa. Sain täytettäväksi masennus-ja ahdistustestin ja psykologi kipitti kysymään psykiatria. Sain sitten ajan jo samalle päivälle, klo 12. Soitin äitille, joka käski mennä kouluun siksi aikaa. Ehdinkin tekemään ekonomian kokeen, joka meni ihan perseelleen. Lähdin puoli kaksitoista kävelemään takaisin poliklinikalle, ehdin juuri tasan kahdeksitoista, mutta pääsinkin vasta kymmentä yli. Lääkäri kyseli kaikkea mahdollista("Millainen olo sinulla on? Mistä ajattelet alakuloisuuden johtuvan? Millaisia ajatuksia sinulla on ollut itsetuhoisuuden suhteen? Millaista apua haluaisit?"), ja lopulta päädyttiin siihen että huomenna pidetään hoitoneuvottelu klo 12.30, jossa äiti on mukana, lääkäri ehdotti lääkkeitä, mutta sitten pitäisi mennä osastolle muutamaksi päiväksi, koska lääkkeellä on kuulemma jostain syystä taipumus lisätä itsemurhariskiä ensimmäisinä päivinä. Miksiköhän ammatti-ihmiset puhuvat aina itsetuhoisuudesta, eivätkä itsemurhasta? Nyt pelkään väistämättä illalla eteen tulevaa ristikuulustelua, mutta psykologi kehotti sanomaan, että kyllä huomenna kerrotaan, jos en halua/jaksa kertoa itse. En halua, enkä jaksa: kyllä kaksi kertaa päivässä on jo ihan tarpeeksi!

Katsotaan, jos illalla syntyy lisää tekstiä; huomenna sitä tulee ihan varmasti! Sain onneksi sairaslomaa(elämäni ensimmäisen! :D: Ja vasta 14...) tälle ja huomiselle, joten ei tarvitse lähteä kituuttamaan kouluun ja valehtelemaan, että "juu, fysioterapiaan menossa", kun tämänkin päivän ohjelma oli muka aamulla fysioterapia ja iltapäivällä lääkäri: ei mene toista kertaa läpi!