Hyihyihyi, paino noussut tänään. Yäkyäkyäk.

Aamu alkoi hyvin; tulin ehkä minuutin myöhässä hissan tunnille ja siellä oli joku äijä yrittämässä käännyttää meitä helluntalaisiksi! No ei nyt siis suoraan, kertomassa helluntalaisuudesta, mutta mun mielestä se kyllä oli kännyttämistä. Nää uskojutut on nyt ajankohtasia kun tällä viikolla meille tullaan selittämään riparista, mutta täähän ei mene. En enää kuuntele yhtään ylimääräistä sitä paskaa, kun vihdoin hoksasin että hei, ei oo mun juttu.

Terveystiedossa käsiteltiin, yllätys yllätys, syömishäiriöitä. Kukaan ei onneks kommentoinut mitään. Ei edes ruokailussa, kun nirkin vähän ruokaa ja söin näkkärin ilman voita. Ehkä niillä on joku salaliitto mua vastaan, ne menee sanomaan terkkarille... *vainoharhaista hengitystä* No ehkä mä oon vähän vainoharhanen.

Söin munkin, hyi helvetti. BMI muuten btw 18.1. On sekava kirjotus mutta en keksi mitään. Bye.

On se hauskaa olla NurPalainen...

Jes, paino laskenut kahtena edellisenä päivänä, mutta tästä päivästä en tiedä kun en käynyt heti aamulla vaa'alla. Olin nimittäin yön paikallisessa leirikeskuksessa, nuorisoparlamentin "tutustumisviikonlopussa".(Ai niin, puheenjohtaja nirhaa mut jos käytän lainausmerkkejä kun en lainaa esim. sitaattia jostain kirjasta...) Oli oikeasti tosi kivaa, tutustuin mukaviin tyyppeihin, valvoin koko yön(ensimmäistä kertaa elämässäni...) ja söin... Pääasiassa niitä maissilastumuroja ja sitten join pitkästä aikaa kahvia(vatsa sekaisin(on muuten hauskoja nää sulkeet! :D)) ja paaljon teetä... Melkein koko ajan illalla join jotain! Sitten saimme aikaa hyviä poliittisia keskusteluja alkaen kommunismista ja median vallasta päättyen uskontokysymyksiin(joihin ei ollut tarkoitus puuttua) ja homofobiaan. Ja sitten menimme saunarakennukseen, puhuimme kauhuelokuvista ja yhdet tulee koputtamaan ikkunaan... Jumalauta, kaikilta suunnilleen kuset housussa! Kun rupesi pelottamaan liikaa, puhuimme Matti Vanhasen erottamisesta, joka mielestämme pitäisi tehdä.

Eipä tässä taas muuta.

Anteeks kauheesti ku, en oo kirjoittanut, mutta... No en oikeastaan keksi mitään hyvää syytä. Mutta hei, olen saanut uuden lukija! ^^ Ihmettelen sitä, että näitä vittuläskipaskasaatanaangstipelle-blogeja on tuhat ja miljoona, mutta silti nelja ihmistä on valinnut _mun_ blogin! \:O

Yääh, eilinen reumakontrollikäynti oli PERSEESTÄ. Paino 42.8. Kerroin sitten hoitsulle masennuksesta ja hän kirjoitti siitä papereihin, että saisin lähetteen nuorisopsykiatrille. Sitten silmälääkäri ja reumalääkäri. Normaalit jutut ensin ja sitten siitä _masennuksesta_. Juu, mikään ei tunnu miltään. Juu, olen väärinkäyttänyt hakaneuloja. Juu, vammaan syömisen kanssa. Sitten äiti tuli ja valitti syömisestä, siitä miten en syö mitään ja sitten oli löytänyt mun "karkkijemman". No ei sekään osaa olla mussuttamatta! Ja sitten tää juttu kääntyikin niin, että mä syön epäterveellisesti ja sain lähetteen ravintoterapeutille! JUMALAUTA! IHAN KUN MÄ EN TIETÄIS MITEN SYÖDÄÄN TERVEELLISESTI, saatana! Sitten sain lisää reumalääkkeitä... Ja lähetteen nuorisopsykiatrille ja ravintoterapeutille. Ja äiti kehtasi uhkailla mua jollekin osastolle lähettämisellä että mut saadaan syömään! Sanoin sille että en oo varmaankaan tarpeeksi hullu että sinne "pääsisin". Äiti yllätyksekseni sanoi myöhemmin, että kukaan ei sano mitään mun syömisestä kunhan jätän puukot ja leipäveitset rauhaan. No sopii se mulle, mulla on hakaneula... Ja lähettäkööt mut saatana suljetulle tai johonkin, MINÄ EN SYÖ! Olisin voinut olla ihan ok kun tultiin kotiin, mutta mutta. Isäpuoleni soitti äidille, ja he höpisivät hetken siitä miten äiti ei löytänyt parkkipaikkaa yms yms, ja sitten äiti sano että "Juu, hyvin siellä meni, Jenna sai lähetteen ravintoterapeutille..." Anteeks mitä?!?! Eikös me sovittu, että mun isäpuolelle _ei puhuta_ tästä! Loppumatkan mökötin. Kuinkakohan yleinen vitsi tää mun syömisvammailu on?! No joku jos kehtaa sanoa että miks en syö, niin ärähdänpä että eikös se mun syömishäiriö muka ole ihan yleinen vitsi, asia josta kerrotaan joka helvetin hyvänpäiväntutuille? Oikeesti mua kyrpii tollanen että ensin sovitaan ettei kerrota mitään ja sitten se onkin ihan yleinen juttu!

Mä en ole varmaan tänne kehdannut kirjoittaa kun oon syönyt normaalisti ja ylikin. Nyt mä laihdutan. Mä mietin aika usein illalla, miks kaikki ei vois olla hyvin? Tulin eilen siihen tulokseen, että mulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuolla. Ja koska sisua itsariin ei ole, mä yksinkertasesti haihdun pois. Mä laihdutan, ja sitten mä pääsen pois täältä. Ei tarvitse olla mitään taivasta, mulle riittää että lillun jossain tyhjiössä, kunhan ei tarvitse enää olla täällä. Toisaalta en ansaitse kuolla, ansaitsen kaiken se paskan mitä mulle tapahtuu...

Joo anteeks tällänen kauhee angstipostaus heti tauon jälkeen, mutta... Ei voi mitään.

Vähän päivittelyä

Eli vaihdoin blogin nimen ja ulkoasun, kun tuo ruoka-aiheinen nimi ei tuntunut enää tähän sopivan; syömisvammailu ei ole nyt ongelmistani isoin.

Järjestelin tänään vaatekaappia ja kirjoitin itselleni ylös hyviä asukokonaisuuksia, ja kas, kuinka ollakaan, oli jokaisee pakko tulla joku pitkähihainen vasemman käden naarmujen/viiltojen takia. Wippii.

Lähden varmaan ylihuomenna äidin kanssa kahville juttelemaan asiat auki että sekin tietää, missä mennään. Arpa on heitetty eikä sitä voi enää pysäyttää. Nyt sitä mennään.

Paska fiilis...

En oikeestaan edes keksi mitä kirjottaa paino varmaan miljoona kiloa. Datasin koko eilisen päivän. Tänään aamulla otin härkää sarvista ja kysyin äidiltä, voitaisiinko joku päivä jutella kahdestaan, kun tein masennustestin, sain 20 p ja niillä pisteillä joka toinen saa masisdiagnoosin. Kunhan nyt päivittelin, oon edelleen kipiä, niistänyt nenän rikki johonkin made in neuvostoliitto-hiekkapaperiin, mummo tulee tänään siivoamaan ja huomenna meen kouluun. Hyvää päivää.

*Niisk*

Köh köh, moon tänäänkin kotona kun olen vähän kipiä. Eilen oli 37.5 kuumetta.

En sitten onnistunut kertomaan äidille laihduttamisesta. Eikä nyt tunnu siltä että pitäisikään. Tai toisaalta haluaisin, toisaalta taas tämä on suurin salaisuuteni ja salaisena sen pitää pysyäkin. Vittu, EN MÄ TIEDÄ! Miks näin nuorena pitää olla jo näin vaikeeta... Yääh!

En tiedä paljonko painan nyt, en oo punninnu. Söin aamuapalaks kaks leipää, vaan toisen päälle veitsenkärjellinen voita-anteeksi, siis margariinia, tai oikeastaan kasvirasvalevitettä. Näin. Ja lipitin actimelin. Juotavat jugurtit on hyviä, nams!

Joo anteeks en nyt keksi mitään kirjoitettavaa... Lumet on sulanu melkein kokonaan, ne suli jo eilen, meidän pihatiellä ja kuusen oksilla on vähän. Myöhemmin kirjotan sitten ehkä lisää.

Mä kerroin. Nyt se tietää.

Niin. Mä olen puhunut eilen ja tänään äidin kanssa masennuksesta, ja kävin äsken oikein rankan mutta toivottavasti hedelmällisen keskustelun asiasta. Kerroin täydellisyyden tavoittelusta, ja pitkän rohkeuden keräämisen kautta onnistuin kertomaan myös siitä, miten haluan olla laiha. Olimme äidin kanssa suunnilleen eri puolilla taloa, ja siksi äiti ei nähnyt, kuinka itkin muutaman hiljaisen kyyneleen. Äiti sanoi siihen heti: "No niin, sit sulla on kohta joku anoreksia". Äiti sanoi että mulla on kapea lantio, mä menen kolmenelosen vaatteisiin, ihan siis mallikokoa kuulemma. Mutta kun tää maha, mä valitan. On kuulemma ihan normaalia, ennen kuin rinnat kasvaa. Onhan sun pikkuveljeskin sellainen pömppömaha, eikä se ole lihava. Huokaus.... Nyt, kun mun parantumista tahtova puoli on päässyt vauhtiin, aion yrittää näyttää vanhoja päiväkirjamerkintöjäni, ihan vaan painoja siis, että se tietää tän jatkuneen jo kesästä, että mä saan apua, että mä paranen ja voin olla onnellinen... Että musta tulee lihava, estottomasti syövä läskikasa... Mä katson, mitä tapahtuu ja kerron teille, lukijat.

Tuli tässä vaan mieleen että olen hirveän huono itkemään. Kyyneleet tuppaavat esiin väärässä paikassa, enkä halua kenenkään näkevän että mä itken, en ole niin heikko enkä tarvitse kenenkään sääliä. Ja kun mä itken, mä itken ihan hiljaa, mä en edes nyyhkäise. Ääni saattaa sortua(itken välillä kun laulan jotain ihanaa biisiä, jotain sellaista joka kuvaa mun elämän paskuutta), mutta ei muuta. Ja mä itken ehkä yksi, kaksi, kolme kyyneltä, ja mun silmät on ihan kuivat. Ihan kun mä olisin itkenyt koko yön. Mä nyt vaan oon tällanen tunnekylmä paska. Moido.

Tosi kurja olo...

Oon nuhassa ja kurkkukivussa ja himassa, ja hyvässä lykyssä mulla on masennuskin. Kaikki on ollut vaan samaa paskaa, tänään aamullakin ihmettelin miks edes nousin ylös sängystä kun en voi edes mennä tallille. Haluaisin kuolla, mutta en ansaitse sitä, en ansaitse päästä täältä pakoon, ansaitsen kaiken sen paskan mitä mulle tapahtuu. Puhuin eilen äidin kanssa ja valitin sitä, miten musta tuntuu että ei ole mitään syytä rämpiä tätäkään päivää taas läpi ja elämässä menee ihan paskasti, ei ole mitään muuta syytä elää kun hevoset... Äiti alkoi heti huolestuneena kyselemään, että haluanko jutella jonkun koulukuraattorin kanssa. Jos ei olisi ollut itku niin herkässä, olisin naurahtanut pilkallisesti, mutta nyt en saanut sitä naurahdusta sävyttämään seuraavaa: "Juu ei kiitos, se vaan sanois että murrosiän oireita, ja jos mulla vaikka joku masennus oliskin niin juu tervemenoa tuonne psykiatrille, sinne on iloiset kuuden kuukauden jonot ja se psykiatri iskee kuitenkin mulle vaan pilleripurkin käteen ja toivottaa hyviä jatkoja." Äiti toivoo että mä en ole perinyt siltä mitään taipumusta masennukseen(sillä on kakssuuntanen, joka on osittain periytyvää). Ja kun mä olen ollut aina sellainen täydellisyyden tavoittelija. Väsäsin eilen aamulla paniikissa terveystiedon läksyjä, ja unohdin matikan kirjan kotiin. Matikan maikka oli heti suureen ääneen ihmettelemässä että "miten sulta nyt on jäänyt noi kirjat ja vihko kotiin!" Ärähdin siihen(en kyllä yhtään niin vihaisesti kuin toivoin), että unohdin ne kotiin ja sillä selvä. Yks jätkä jolle oli käynyt samalla tavalla komppas. Koulussakin oli tooosi kurja olo, terveystiedossa ruvetaan käsittelemään syömishäiriöitä, joista joku hyvällä lykyllä taas keksii että hei, J:llä(minulla) on syömishäiriö! Yks kaveri rupes eilen ihmettelemään että miks en syö ikinä koulussa. Yritin inttää että syönhän mä, kunhan syön ekaks tän näkkärin... Joku keksii kuitenkin kun en käytä rasvaa juuri yhtään että tollahan on joku anoreksia/ortoreksia. Jippii. Mutta kun mä vaan laihdutan... Ei mulla ole mitään vitun syömishäiriötä! Kai läski saa laihduttaa? Ja samalla se joku pieni osa, ehkä se järjen ääni, pyytää ja rukoilee, että kerron äidille syömisvammailusta. Mutta kun mä haluan laihtua, olla pieni ja kaunis enkä tällainen ryhävalas...

Vaikka eilen kun tongin Tarjoustalon alelaareja(etsin pooloa yhden kivan mekon alle), rupes turhauttamaan kun ei löytynyt S-kokoja kuin yksi. Vilkaisin kuitenkin yhtä M-kokoa ja totesin, että olen ehkä yliarvioinut "laihuuteni"... Äiti tonki "norsupuolta". Toivon hartaasti, etten ikinä lihoa yhtä isoksi kuin isäpuoleni ja äitini. En kyllä ymmärrä, miten äiti ja P kestävät katsoa itseään peilistä sellaisina pullukoina...

No en ole saanut tungettua tähän tekstiin puoliakaan siitä, mitä olin suunnitellut. Ai niin, täällä satoi eilen lunta, ja sitä on nytkin vähän nurmikolla! Vaikka siitä nyt niin paljon iloa ole... Kirjoitan ehkä myöhemmin lisää. Ciao.

On se rakkaus ihana asia...

Jos joku olisi sanonut kuukausi sitten, että tulen sanomaan noin, olisin ensin nauranut hänelle päin naamaa ja sitten vetänyt turpaan. Minäkö muka pitäisin rakkautta ihanana asiana! Tai en oikeastaan tiedä, pidänkö. Tässä on taas ne kaksi radiokanavaa päällekäin, toinen soittaa rakkauslauluja ja toinen suoltaa rakkauden huonoja puolia ja älyttömyyttä 24/7. Toisaalta tuntuu hölmöltä heittää aikaa hukkaan ja juosta jonkun pojan perässä, mutta pojan näkeminen piristää päiväni ja saa hymyn huulille. Mutta kun poika katoaa näköpiiristä, tulee taas se fiilis, että mitä vittua mä siinä muka nään?! Ja sitten rupean vaan odottamaan, milloin näen hänet seuraavan kerran...
Koska olen kamalan ujo tällaisissa asioissa ja minun on hirveän hankalaa ottaa poikaan kontaktia, otin selville hänen sukunimensä! Sitten vaan perinteiselle rakkauskirjelinjalle... ;) Vaikka sana rakkauskirje on tyhmä, itse asiassa ihastuksentunnustamiskirje/viesti olisi parempi.

Tänään on se päivä, jolloin sallin itselleni RUOKAA. Olen syönyt jo 220 grammaa leipäjuustoa, suurta herkkuani, kaksi sämpylää, neljä palaa vaaleaa leipää... Ja kun meillä on karkkipäivä, aion käydä ostamassa ison karkkipussin ja suklaata. Älkää huoliko, menen tänään tallille, joten en EHKÄ lihoa muodottomaksi mössöksi. Paino muuten tänään 42.1 eli noussut. Paska juttu.

Nyt voisin kertoa yhdestä toisesta uudesta rakkaudestani(tämän pojan lisäksi, siis! :)), nimittäin Lily Allenista. Laulajalla on aivan ihania biisejä, suurena suosikkinani Fuck you ja Littlest Thing. Pidän teksteistä ja musiikista. Kuuntelen YouTubesta melkein pelkästään hänen biisejään. :)

Vedin muuten eilisen laihtumisen johdosta taas monet uudet naarmut, ja nyt olen siirtynyt käyttämään pitkähihaisia. Minulla on yhdessä kohdassa kolme pysty-ja vaakanaarmua päällekäin, ja meinasin revetä eilen illalla(kun revin itseäni kännykän kehnossa valossa, köyhää...) kun tajusin, että voin kohta pelata ristinollaa kädessäni! :'D Nämä pienet oivallukset ovat elämän suola...

En kirjoita nyt enempää. Saa kommentoida!

Ne kädet, ne kädet...

...on ihan _kamalan_ näköiset. Mun on ilmeisesti siirryttävä käyttämään pitkähihaisia, koska eilisen morkkiksen jälkeen illalla tuli monta uutta naarmua... Tarkoitus oli tehdä kaksi isoa, mutta kun suhraat pimeässä niin tuli 8 pienempää. Odotan kauhulla, milloin joku ope tai kaveri hoksaa ne. On mulla kyllä suunnitelma valmiina: "Mun kissa raapii mua usein kun se nukkuu mun sängyssä". Mutta jos joku maikka passittais mut terkkarille, niin eiköhän se tajuais heti ettei nää mitään kissan kynsien jälkiä oo. Ja siitähän haloo nousis kun ne sais selville että nää on itse aiheutettuja... -.-

Mä en ollut, yllättävää kyllä, lihonnut, vaan oikeastaan laihtunut. Paino 41.7! Tää on mahtavaa! Vaikka söin eilen niitä mustikoita fariinisokerilla, iltapalaks oli sitä salaattia, JA patonkia. Söin kaks pientä palaa ja aloitin kolmatta, mutta yhtäkkiä heräsin että mitäköhän vittua mä teen, tungen kolmatta palaa suuhuni?! Läskiläskiläski! No, mä survoin sen suuhuni, nousin pöydästä "Kiitos", ja vessaan sylkemään pois. Illalla söin vielä jäätelön, 380 kcal! Enkä lihonnut, outoa...

No ehkä kerron tänkin päivän syömisistä. Aamulla en syönyt mitään, vaikka mieli tekikin leipää. Meillä oli ekonomiassa tutustumiskäynti Nordeassa, siellä oli pullaa. Ihmettelin suuresti, mutta söinpä yhden pullan ehkä 100 kcal? Koululla oli porkkanasosekeittoa, siitä kaiketi 40 kcal + ruikkari ja juusto, ehkä 100 kcal, ja välipalalla mehu ja välipalakeksi, 120 kcal? Kotona söin yhden jäätelö, kyllä, varmaan 120 kcal, ja mustikoita. Eikä hajuakaan, paljonko kaloreita. Eli nyt tullut pyöreästi 500 kcal, jos mustikoita ei lasketa mukaan. Ja päiväkulutus n. 1300 kcal. Katsotaan mitä illalla pitää syödä.

Liikuin kyllä tänään ihan kohtuullisesti, ensin kouluun(vesisateessa), sitten sinne Nordeaan(vesisateessa) ja takaisin koululle(vesisateessa...). Ja tietty kotiin(ei-vesisateessa). Mun piti tehdä porkkanasosekeittoa kotona, kun äiti oli sanonut että on vielä 4 porkkanaa jäljellä, mutta kun meinaan ruveta tekemään niin kappas! Eipä niitä olekaan enää kuin kaksi! Enkä jaksanut lähteä kauppaan.

Mulla oli eilen hemmetin kipeä olkapää, reuma vaivaa. Ja illalla tietysti, että oli mahdollisimman vaikea yrittää nukkua. Otin yliannostuksen lääkkeitä, koitin kauratyynyä ja lopulta laitoin radion päälle->krooh pyyh. Nukahdan jostain syystä hyvin kun radio on päällä. Mutta ennen nukahtamista edelsi suuri show. Koitin siis kauratyynyllä, mutta se ei auttanut. Olipas kyllä ihanan lämmin... Sitten heitin sen pois. Koin etten ansaitse niin mukavaa oloa. Ja rupesin melkein itkemään kun heitin sen lämpimän tyynyn lattialle. Hirveä ristiriita... Siitä lisää myöhemmin. Joka tapauksessa, tyynyn hylkäämisen jälkeen rupesin miettimään keinoja vahingoittaa itseäni. Kaivoin kynnet kiinni kämmeneen ja raavin itseäni. Sitten muistin yöpöydälläni olevan hakaneulan, kopeloin sen käsiini ja revin itseäni. Miten rentouttavaa ja kivuliasta se olikaan. Mutta ei saanut mieltä pois kivusta eikä mässäilyjä tekemättömiksi. Ja kipu vaan paheni. Purin tyynyä, nyrkkiä, koitin kaikkea. Enkä tiennyt, itkinkö kivun vai sen kamalan tosiasian, että olen norsu, takia. Sitten sanoin äidille laittavani radion ja uhkasin käydä ottamassa yliannostuksen lääkkeitä. Ja yllättäen äiti sanoi, että no tuus ni katotaan paljonko voit ottaa niitä vielä. Thänks äiti! Vedin lääkkeitä illalla kaksinkertaisen annoksen. Onneksi on reumakontrolli 20.pvä tätä kuuta. Ja jumalauta, mä haluan sen saatanan kortisonipiikin enkä mitään vitun "katsotaan nyt jos voisimme ehkä jopa nostaa tätä lääkitystä jospa se ehkä auttaisi"-lässytystä! Piikki käteen ja se siitä!

Lupasin kertoa lisää ristiriidastani. Oikeastaan se alkoi jo illalla salkkareiden jälkeen kun menin suihkuun. Suihkua vastapäätä(siis suihkutilassa) on sauna, jonka ovesta näkee itsensä todella hyvin. Norsu. Ryhävalas. Valtava ihrakasa. Ne mua tuijotti takaisin peilistä. Tai siis ovesta. Hirveä ihramaha, tasapaksu puikula(ei haittaisi jos olisi kapeampi puikula...), leveät reidet, liikaa lihaa luiden päällä... Mä nimittäin pidän luista. On mukavaa, kun ne näkyy. Sen takia pidänkin olkapäistäni: olkaluut ovat ainoat jotka minulta näkyvät kunnolla. No joo, takaisin aiheeseen. Kun sitten itkin lihavuuttani, joku pieni ääni päässä kiljaisi, että olen sairas, ei mun luiden kuulu näkyä! Kukaan normaali teini ei näännytä itseään! Ja silti, mä kärsin samalla siitä että olen niin lihava... ja sairas, ja lihava, ja sairas, ja läski, ja hullu kun kuulen ääniä päässäni... Ja vielä samaan aikaan, vähän kuin kuuntelisi kahta radiokanavaa päällekkäin. Ja nyt tässä ei tunnu olevan taas mitään järkeä, että kirjoitan tätä. Mä olen vaan tuhottoman läski, joka laihduttaa, tässä mitään sairasta ole.

Päivän Sana: "Älä viiltele/vahingoita itseäsi pimeässä".

Päin persettä menee...

Aamukin enteili huonoa päivää. Paino noussut sata grammaa, ja jossain kumman höyryissä(ilmeisestikin...) söin sämpylän! Ja ensimmäiset kaks tuntia köksää, jotain helvetin pahaa kirjolohikastiketta ja pastaa. Kala oli kuivaa, kastike ihan törkeen kamalan makuista(kyllä, minä tein sen...) ja makaroni kylmää. Sitten oli aivan ihanaa hedelmäsalaattia, joka loppui kesken... Koulussa söin eilistä, ööh, kurkkuraastetta? ja näkkärin hyvin vähällä margariinilla. Luojan kiitos oli liikkaa, suunnistusta, löydettiin kaikki neljä(wtf? Neljä?!) rastia, sitten ihan läkähdyksissä koululle ja siirtelemään jotain tuoleja vanhempainiltaa varten, juhuu...

Sitten kotona. Söin mustikoita, pullaa pakkasesta(neljä palaa pitkoa ja yks normipulla) ja lisää mustikoita ja fariinisokeria. Kylläh. Että ei tarvii ihmetellä jos painoa taas miljoona kiloa lisää... Mutta uskon Mariskaa, ja totean että ei pidä lannistua vaikka välillä meneekin pieleen, kyllä mä vielä nousen täältä itsesäälin syvästä rapakosta ja otan itseäni niskasta kiinni... Meillä ruokana salaattia, mutta jälkkärinä jäätelöä, hyi vittu... Pitää jättää jätski syömättä sillä syyllä että oon muka täynnä.

Että mä inhoan rasvaa. Ne kalanpalat piti tiristää rasvassa... Naapuripöydässä yks jätkä otti ruokalusikan mitalla, ja vittu mikä pallura sitä rasvaa tuli... Mä otin ihan tavallisen ruokalusikan että saisin vähän vähemmän sitä rasvaa. Ja kun mä tiesin itse että siinä kastikeessa on rasvaa... Mä en inhoa mitään ruoka-ainetta yhtä paljon kuin rasvaa. Aion jättää margariininkin kokonaan pois leivän päältä. Yäkyäkyäk.

Eipä men suuren ihastuksenikaan kanssa yhtään paremmin. Mun oli tarkoitus sanoa sille tänään moi jos törmään siihen, mutta eipä tullut tilaisuutta. Meillä on perjantaina taksvärkki/harrastepäivä, ja mä oon menossa koululle harrastepäivään, kuten ihastuksenikin. Yritin olla fiksu ja mennä niihin ryhmiin missä hänkin on, mutta futis kun ei kiinnosta pätkääkään, ja iltapäivän curling oli täynnä... Noh, sinne meni sekin hyvä idis.

Päivän Sana: "Kaikki on liian hyvää ollakseen totta".

Ai muuten, mahtuu päivään jotain positiivistakin: olen saanut jo kolmannen lukijan! Kiitos siitä! ;)

41.5

Käsittämätöntä! Olen jatkanut laihtumista! Harvoin on kaksi positiivista päivää peräkkäin! Ja hyvä fiilis jatkui kun kaivoin mittanauhan esiin: massun ympärys kaventunut 4 cm, eli se on nyt 70 cm! Enää 6 senttiä tavoitteeseen, ja sitten voikin asettaa uuden... Tavoitepainoon, 35 kg, on enää 6½ kg! Söin aamulla banaanijugurtin, about 100 kcal, koulussa vähän kurkkupaloja(miksikäs niitä nyt sanoisin, vähän kun raastetta) ja pikkuporkkanoita, kasviskastike näytti niin kamalalta(ja haisi vielä hirveämmältä...), että jätin suosiolla pois. Ja pienenpienenpienen potun heitin biojäteastiaan. Ai, söinhän vielä näkkärin ja lasin piimää(rasvatonta tietty). Että siitä maybe toiset sata kaloria? Oon hirveen huono näiden kanssa...

Meillä oli tänään kasin eka terveystietotunti. Ja mikäpäs sen mukavampi aihe kuin ruoka! Kappaleen otsikkokin vielä "Ruoka on nautinto"! Ei näin, ei näin. "Ruoka on välttämätön paha joka lihottaa ihmisiä, eikä siitä saa nauttia", kuulostaa jo paremmalta. Puhuttiin sitten siitä miten on olemassa hyviä ja pahoja rasvoja. Joopajoo, mulle kaikki rasva on pahaa.

Sitten poikarintamalle... Eipä mitään sen kummempaa. Katselin suurta ihastustani, mutta en saanut kerättyä missään vaiheessa rohkeutta mennäkseni puhumaan hänelle. Mutta olisi syytä pistää vauhtia, joku kaunis päivä voi olla jo liian myöhäistä...

Pidän syksystä. Pidän siitä, miten päivät pimenevät, kun sataa vettä, saa pukea paljon päälle... Minulla on paljon ihania kaulahuiveja ja pipoja ja lapasia, rakastan neuleita... Ja rakastan kuuraisen maan tuoksua, ja sitä, miten kasvit kohtaavat loppunsa kauniisti ja hentoina... Pidän myös sumusta. Minusta on aivan ihanaa pyöräillä aamulla kouluun tai tallille, kun on sumua eikä näe kymmentä metriä pidemmälle. Kyllä, saatan olla vähän outo.

Btw, kun tuolla ylempänä tuli pukeutumisesta puhe, niin pitääpä ruveta varomaan näiden t-paitojen kanssa. Itsekidutukseni kun näkyy aika hyvin... Mutta kun minä olen sitä koulukuntaa, että vähäpukeisuus kuluttaa kaloreita... Että palelen sitten luokassa karvat pystyssä.

Ai muuten, sain uuden lukijan, kiitos siitä kovasti! <3>

Päivän Sana: "Voittajan on helppo hymyillä." Tarviiko selittää?

Naarmu. Vai onko se sittenkin viilto?

Vitutti eilen kun söin, ja sehän sitten sai näkyä kun katsoin selviytyjiä. Tähän mennessä suurimmat(tai suurin) naarmu(t). Lasken yhden naarmun sisältävän kaikki pienemmät naarmut/jäljet, jotka olen tehnyt samaan kohtaa yrittäessäni epätoivoisesti vuodattaa verta. Muutama veripisara näkyikin.

En nyt osaa sanoa, paljonko painan, koska kävin vaa'alla vasta aamupalan jälkeen ja yöpaita päällä, mutta tulos oli 42.1. Varmaan heittää parisataa grammaa. Söin siis muroja aamulla. Kävin pikkuveljeni ja isäpuoleni kanssa HopLop-nimisessä sisäleikkipuistossa, jossa on yksi iso kiipeilyteline. Kiipeilytelineellä on erilaisia tasoja, putkia ja liukumäkiä joita pitkin kuljimme. Jahtasin pikkuveljeäni siellä, jatkuvasti kyykyssä(-->reisilihakset tulessa...), joten eiköhän kaloreita kulunut, mm. se mehu ja iso päärynäjäätelö... Äsken oli ruoka, pastaa jossain tuorejuustokastikkeessa(hyi hele-, ketsuppia vaan päälle... Todellinen gastronomian ystävä! x)). Jos en söisi nyt paljon, voisin vaikka laihtuakin vähän.

Nyt on pakko vielä puhua pojista... En tiedä yhtään, mitä mahd. sanoisin pojalle, jos sellainen tilaisuus tulisi! Äidillä sitten oli aivan "mahtava" iskurepliikki: "Mitäs namu?" No enhän mä nyt noin voi mennä sanomaan! Olen miettinyt pääni puhki enkä keksi mitään... Rukoilen ht.netissä apua.

Päivän Sana: "Älä huoli Nasu, ei jyrkänteeltä tippuminen ole yhtään sen kummempaa kuin sängystä putoaminen!" "Eikö?" "Loppulätsähdystä lukuunottamatta!"

Oranssi: Tiikeri, Pinkki: Nasu, elokuvasta Nalle Puh-Ystävää etsimässä. (Ei oo ihan sanantarkasti.) Voisi mennä näin:

"Älä huoli J, ei "Mitäs namu?" sanominen ole sen kummempaa kuin säästä puhuminen!" "Eikö?" "Lopputulosta lukuunottamatta!"

Kiitos äiti... -.-'

41.5

41.5. 41,50kg. Neljäkymmentäyksi pilkku viisi. Uskomatonta! Olen laihtunut! Ja syönytkin aika paljon! Tänään aloitin aamun viinirypäleillä. Söin tallilla kokonaisen lettupaketin, josta tuli 660 kcal. Noh, peruskulutuskin 1300 kcal... Tosin söin täytekeksejä, ääh... Mutta jos en syö nyt paljoakaan, pysyn varmaan tässä painossa. Toivottavasti laihtuisin...

Olen miettinyt myös rakkautta. Jos tämän jätkän kanssa ei onnista, niin sitten en yritä. Enää ikinä, kenenkään kanssa. Olen yrittänyt miettiä epätoivoisesti jotain puheenaihetta, josta voisin aloittaa sujuvaa small talkkia, mutta huonolla tuloksella... Näen hänet taas ylihuomenna! <3

Saa muuten laittaa kommenttia, olisi sangen mukavaa! :) Katsoin kävijälaskuriani, ja siinä oli 41 kävijää! Osa on kyllä omia käyntejäni, mutta silti!

Olen aika koukussa selainpeleihin. Aloitin Ikariam-nimisestä pelistä, se on aika mukava, muinaiseen Kreikkaan sijoittuva peli jossa pitää rakentaa oma valtakunta. Sitten laajensin Pimeyden veisu-peliin, joka on Ikariamin keskiaikainen, vähän synkempi versio. Löysin eilen vai toissapäivänä BiteFightin, jossa luodaan vampyyri tai ihmissusi, ja sitten metsästetään ihmisiä tai vastakkasita rotua olevia. Peli on tietty sinänsä aika väkivaltainen, koska tarkoituksena on tappaa/metsästää toisia, mutta olen huomannut pitäväni pelistä ihan yhtä paljon kuin muistakin. Laitan tuohon viereen linkin, josta klikkaamalla voit liittyä mukaan peliin ihmissutena, koska minäkin siis ihmissusi pelissä olen.

Katsotaan jos ehdin kirjoitella illalla lisää.

Päivän Sana: "Kauneus on katsojan silmässä", viittaa BiteFightiin, mielestäni ihmissudet ovat ihania, jonkun toisen mielestä aivan kamalia...

Ruokaa ja... rakkautta?!

En ole tänne pariin päivään kirjoittanut, kun söin kahtena päivänä kunnolla, ja lihosin about miljoona kiloa, mutta lupasin että tänään aloitan uudelleen laihduttamisen. Huomenna aloitan kaloreiden laskemisen.

Ei siittä sen enempää. Huomasin eilen illalla, että en EHKÄ olekaan niin tunnevammainen: olen tainut ihastua, oh my! Mutta koulussa on oikeasti yksi söpö ja hauska poika. Mutkia matkassa: en ole hänen kanssaan samalla luokalla(ei kyllä isoin...), olen hemmetin ujo enkä uskalla lähestyä häntä, en ole edes ikinä puhunut hänen kanssaan enkä edes tiedä, tietääkö hän minut! Kuitenkin, etsin poikaa aina koulun ihmisvirrasta ja hänen näkemisensä saa aina hymyn kasvoilleni. Mutta miten joku voisi rakastua tällaiseen ryhävalaaseen, tunnevammaiseen paskaan? Huoks... Rakkaus on, kuten jo aiemmin sanoin, typerä tunne. Ja miksi MUN piti langeta... Amor pelleilee kanssani ja pahasti.

Päivän Sana: "Rakkaus on valkoista, rakkaus on mustaa, rakkaus on onnea, rakkaus on tuskaa."