Joulu oli taas, joulu meni taas ja kattilat oli täynnä puuroo...

Merry x-mas vaan kaikille vähän myöhässä. Tosiaan, joulu oli, joulu meni ja läskit tuli... Mutta mä en vaan jaksa nyt välittää. Mistään. Yö meni taas vituiks kun en saanut nukuttua, nukahdin ehkä joskus kahden aikaan. Olen rukoillut jumalia auttamaan minut pois tästä suosta... Jeesus auttoi eilen illalla ja hääsi ällöttävän kellon tik-tak -äänen päästäni. Älkää pitäkö mua ihan hulluna, tai pitäkää vaan jos tahdotte. Mutta mä haluan jumalan, johon mä voin luottaa.

Joulu meni ihan kivasti, sain sen kännykän ja mp3-soittimen, josta kuuntelen parhaillaan Nightwishin Dark Passion Play -levyn instrumentaaliversiota. Lisäksi sain mm.mustan velour-oloasun johon tarttuu kaikki paska(ja josta pidän silti), fleecekerraston, aamutakin ja aamutossut, yhden Aku Ankan sarjakuvakirjan("Ankkojen maailmanhistoria 1"), sairaan hyviä piparminttusauvoja(niitä mitä jenkeillä aina on), kirjavat helmet, söpön nallen bestikseltäni, mallinuken muotoisen korutelineen(ai että se on laiha...(että mä rakastan näitä sulkeita! ^^)) ja varmaan parhaana, liput Apassionata-hevosshow'hun! Kävin eilen iskällä ja sain hienon Salatut Elämät -sormuksen, johon on kaiverrettu sydänkuvioita ja jossa roikkuu avaimet, sekä Musen levyn. Kuuntelin sen aamulla ja latasin saman tien mp3:seen. Aivan MAHTAVA levy, jonka upeutta sanat eivät riitä kuvailemaan! Siinä on sitä mahtavaa suurudenhulluutta ja erilaisuutta, jota rakastan!

Siinäpä se joulu sitten olikin.

Sumu

Joskus

Nyt tiedän, mitä ihmiset tarkoittavat, kun he sanovat kulkeneensa sumussa koko päivän. Itselläni ollut nyt koko ajan sama fiilis. En muista yhtään, mitä olen päivän mittaan ajatellut ja koulussakin on sama juttu: en muista yhtään, mitä olen tehnyt, paitsi että vähän naureskellut kavereitten jutuille ja istunut tuolissa ja kuunnellut opettajan jaarittelua. Varsin usein huomasin koulussa, että oho, opettaja puhuu vielä ja minulta on mennyt minuutin verran puhetta ohi... Onneksi nyt on loma. Ihanaa.



Lomalle lähtemiseen liittyi tavallaan pientä draamaa joulukirkon muodossa. Minusta tuntui oudolta astua kirkkoon, kun en ollut enää uskossa. Sitten kun istui kirkon penkissä ja kuunteli urkuja ja lauloi joululauluja, tuntui tavallaan siltä kuin olisi tullut kotiin. Mietin sitten kotona näitä uskonasioita ja rupesin melkein kallistumaan "luovuttamiseen" ts. uskoon palaamiseen. Odotan mielenkiinnolla kesän riparia, jolle olen nyt menossa, erinäisten vaiheiden jälkeen. Meillä oli sopimus, että jos en mene yhden tietyn papin riparille, minun ei tarvitse mennä. Tämä pappi on isäpuoleni perhetuttu ja "perhepappimme". No, olisin mennyt eri riparille kuin piti, joten isäpuoleni ottaa luurin käteen ja soittaa tälle papille, joka järjestää minut sopivalle leirille! Voi kiitti... Nyt olen kuitenkin menossa "mielelläni" riparille.



Menimme lauantaina ravintolaan. Tilasin annoksen revontulilohta, jossa oli siis lohta, punaherukkakastiketta ja pariisinperunoita, eli pieniä pyöreitä pottuja. Olin saanut syötyä vähän lohta, kun järjetön ahdistuskohtaus iski. Hassua kyllä, ensimmäisenä tuli mieleen yksi Viivi ja Wagner -sarjakuva, jossa Wagneriin iskee ahdistuskohtaus, hän hakkaa päätä seinään ja valittaa, että tuli kuhmu. Teki mieli kokeilla, mutta eihän siinä auttanut muu kuin yrittää sinnitellä.

--------------------------------
23.pvä

Tänään tuotiin kuusi sisälle ja koristeltiin. Ei täällä tunnu vieläkään joululta, vaikka leikinkin eilen tonttua paketoiden lahjoja ja maistoin kinkkua(hyi! kasvisyöjäkö muka...). Pikkuveli saa hienon PSP-käsikonsolin kun se on ruinannut sitä varmaan kesästä. Hinta n. 200e. Hei se on viisi! Kyllä mäkin kai lahjoja saan, mm. uuden kännykän(60 e) ja mp3-soittimen(30-40 e).

Nukuin viime yön taas vaihteeksi tosi huonosti. Nukahdin joskus yhdentoista aikaan ja heräsin kahdelta armottomaan vessahätään. Ja eihän sitä sieltä lämpimästä huvita mihinkään nousta... Seuraavaksi heräsin joskus neljän aikoihin. Kävin taas vessassa ja etsin lampun, jonka valossa luin kirjaa ja mussutin suklaata, kunnes isäpuoleni tuli kotiin. Sitten heräsin joskus puoli viiden aikoihin: aha, porukat ottaa kinkkua uunista. Heräsin vielä kuuden aikoihin kun porukatkin heräili ennen töihin lähtöä. Seitsemän aikaan mietin, että enää ei kannata nukahtaa kun kahden tunnin päästä pitää herätä kun iskä soittaa että lähtee ajamaan tänne päin. Nukahdanpa kuitenkin. Lopulta herään varttia vaille yhdeksän kun äiti soittaa ja sanoo, että mitäs jos lykkäisin iskälle lähtöä kun on niin huono ajosää. Iskä soittaa sitten puolen tunnin päästä ja kerron äitin ehdotuksen, jota iskä kannattaa. Niinpä saan joululahjat iskältä vasta joulun jälkeen. Iskältä on muuten tulossa Musen uusin levy ja sormus... ;)

Jaa jaa, eilen tuli viideskymmenes blogikirjoitus täyteen. Juhlat sen kunniaksi, wihii...

Minulla oli tänään poikkeuksellisesti ratsastus, koska huomenna on iltakoulua eikä pääse ratsastamaan. En muista, olenko kirjoittanut iltakoulusta, saan aika usein tällaisia "muistinmenetyskohtauksia", eli en muista, olenko jo esim. soittanut äidille tai sammuttanut valot. Inhottavaa.

Rupesin tänään noudattamaan ravintosuunnitelmaani. Ja tänään oli karkkipäivä, ja elämänohjeessani lukee, että kerran viikossa pitää syödä pussi karkkia ja kaksi kertaa viikossa munkkia/pullaa. Herkuilla on niin tärkeä rooli ruokavaliossani, että saan vähentää muuta ruokaa, kunhan syön nämä kalorit... O_o

Rupesin miettimään, että mitäs jos en olekaan lähempänä anorektikkoa vaan lähempänä ahminatahäiriöistä? Siinä on nimittäin tyypillistä laihduttamisen ja ahminnan vuorottelu. Ja kun päällä on laihdutusvaihe, sairastunut pelkää lihomista ja mm. rajoittaa syömisen määrää ja/tai syötävien aterioiden määrää yms. muuta lähes anorektista käytöstä.

Voin kirjottaa huomenna lisää kun ei tarvitse mennä ennen kuin yhteen kouluun! ^^

We wish you a merry Christmas...

Joulu on taas ja joulu on taas. Jipii. Kävin tasan viikko sitten kallonkutistajalla. Mentiin ensin väärään paikkaan, mutta löytyihän se nuorisopoliklinikka lopulta. Terapiatäti kyseli kaikkea ensin minulta ja sitten äiti pyydettiin sisään. Äiti ei kuulemma osaa olla huolissaan ennen kuin vedän ranteet puukolla auki. Jaahas. Vai että sellaista. No eipä se muutenkaan ole kamalasti näistä jutuista välittänyt: kun ensimmäisen kerran näytin ravintosuunnitelmaa, niin äiti totesi että tee miten haluat, ts. syö tai jätä syömättä, ei kiinnosta. Muilla yhtä ihania vanhempia?

Tänään kävin sitten täti teurassian lihottajalla. Eli ravintoterapeutilla. Joka oli yllättäen vaihtunut. Tai siis kyllähän minä sen tiesin, mutta silti. Aluksi tuntui siltä että edellinen oli parempi: tämä tuputti liikaa ruokaa. Kuitenkin vaikutelmani uudesta lihottajasta rupesi paranemaan loppua kohden. Tämä täti nimittäin ymmärsi, että syömisvammailulla yritetään peittää ja hoitaa pahaa oloa, mutta se ei kuulemma auta. Ei niin: tulee koko ajan vaan kurjempi ja kurjempi olo mutta jos syö tulee vielä kurjempi olo. Vaikeaa.

Eipä tässä muuta.

Kun taivas tippui niskaani

Mun hoitohevonen lopetetaan. Sen jalat ei kestä edes kevyttä kävelyä. Kuulin uutiset eilen ratsastuksenopelta. Se tuli kertomaan mulle kahden kesken. Aluksi se ei tullut mitenkään kamalalta, kyllähän mä ymmärsin että se on vanha jne. Mutta kun harjasin hevosta, jolla menin, se iski. Voi vittu, se kuolee! Mun rakas, ensimmäinen, maailman ihanin hoitsu. Tunti meni vähän horroksessa. Kaverit päivitteli hoitajien mökissä, jossa vaihdoin vaatteita, että voi kun kamalaa kun se lopetetaan ja mennään sanomaan sille viimeiset hyvästit ja blaa blaa. Totta kai nekin voi ja saa olla surullisia, mutta se vaan pahensi mun oloa. Kun kaverit lähti, menin itkemään hoitohevoseni kaulaa vasten. Muistan vieläkin, miten ihanan lämmin se oli, ja kuinka turvalliselta ja hyvältä tuntui painaa kasvot sen pehmeää ja lämmintä kaulaa vasten...

Tästä sen huomaa, miten itsekäs ihminen on. Ei haluta päästää irti, vaikka se olisi parasta, kaikille osapuolille. Hoitsuni kärsii, kun se ei kestä kävelyäkään. Eikä sille olisi oikein seisottaa sitä karsinassa, kun muut pääsee liikumaan ja riehumaan. En tiedä, onko taivasta olemassa, mutta sen on parempi siellä, mihin nyt meneekään. Sen ei tarvitse kärsiä. Mulle jää kaikki ihanat muistot siitä. Ja saan mennä huomenna ridaopen erikoisluvalla katsomaan sitä viimeisen kerran, ennen kuin se laukkaa maanantaina vehreämmille laitumille. Joku sen entinen pitkäaikainen hoitaja tulee myös katsomaan sitä. Nypin=ts. kiskoin liian pitkät jouhet(ei satu hevosta! :)) sen viime viikolla, ja otin jouhet talteen. Mulla on jonkin verran kuvia, ja huomenna saan lisää.

Ratsastuksenope sanoi, että saan ruveta hoitamaan hoitsuni tilalle tulevaa hevosta. Kai se on joku kuolleen hevosen hoitajan etuoikeus. En vaan tiedä, miten kestän mennä tiistaina tallille ja katsoa hoitohevoseni tyhjää karsinaa... Kun uusi hevonen ei kai mene sinne. Ennemmin katselisin jotain toista hevosta siellä. Tyhjä karsina on niin konkreettinen muistutus hoitsuni poissaolosta, siitä ettei se palaa enää ikinä...

Näin muuten perjantaina taas kuolleen oravan. Lumisade oli peittänyt sen osittain. Hassua muuten, näin viime talvena samoissa kohdin kuolleen oravan. Voisin vaihtaa oravan kanssa osia milloin tahansa. Osaan kuvitella, miten makaisin maassa kylmänä, elottomana ja lumen peittämänä. Ei olisi suuri menetys. Pääsisi kertaheitolla eroon kaikesta tuskasta. Miksi elämän pitää potkia tällä tavoin päähän?! Olenko saanut jonkin kirouksen niskaani?! Ensin syömishäiriö, sitten masennus, turha toivo koirasta, ja nyt hoitohevosen menetys... Voi olla, että menen pian hoitsuni perässä. Sitä toivon. Kaipaan sinua jo nyt, Kössi.

Miksi joulu on keksitty?!

Huomasin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni, että joulua ei tarvitsisi olla muuten kuin lomaa varten. Olen inhonnut joulun kaupallisuutta jo kolme-neljä vuotta, mutta nyt se iski oikeasti. Kuten Juice sanoo osuvasti laulussaan Sika: "Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää/kadulla adventtisohjoa kyntää/Joku ihmistä katsoo, kääntää pään/kun ihminen rypee läävässään". En jaksaisi oikeastaan lähteä ostamaan mitään joululahjoja, vaikka ne on jo valmiiksi mietitty. Ja sitten jouluna kun koko suku kokoontuu ja mässätään ruokaa niin että napa paukkuu ja sitten lähdetään haudoille ja sitten tulee joulupukki ja seuraava tunti auotaan paketteja ja ihastellaan lahjoja ja syödään suklaata ja yäk... Miksi tän pitää olla tällästä sählinkiä!!! Mulle riittäis ihan hyvin että syötäis vähän jotain juhlavampaa, annettais yhdet paketit ja sitten kaikki sais olla omissa oloissaan. Jos on pakko lähteä haudoille niin keskellä yötä kiitos, niin ei ole sitä hirveää ryysistä. Parit kynttilät sille muistelupaikalle niille kaverin kuolleille pikkusiskoille ja that's it.

Ja nyt kun vauhtiin päästiin niin valitetaan sitten oikein urakalla. Minulla on nyt laihtumisen lisäksi toinen suuri syy laihduttaa. "Naiseksi kasvamiseni" on ruvennut jatkumaan, enkä voi sietää sitä. Valkovuoto, rintojen kasvu, hyi VITTU! Miksi pitää kasvaa aikuiseksi jos ei halua? Eli siis hoksasin, että "naiseksi kasvaminen" jatkui heti kun aloin syömään. Hyvässä lykyssä jään tälle tasolle kun lopetan syömisen NYT ja HETI. En osaa selittää, mikä minua oikeastaan inhottaa "naiseksi kasvamisessa". Se nyt vaan on ja ällöttää.

Taas masentaa ja ahdistaa. Menen tänään onneksi kymppiin. Meillä on itsepäisyyspäivän juhla, ja... VOI HELVETTI! Meillä himassa on su itsepäisyyspäivän lounas, jonka mä oon luvannu suunnitella... No tiedän kyllä jo, ruuat on suunniteltu yms. Heitän pöydälle vaan valkosen liinan ja siniset kaitaliinat päälle=itsenäisyypäivä. Jipijipijii.
Niin, eli mellä on itsenäisyyspäivän juhla tänään koulussa, ja olin eilen illalla ihan paniikissa, mitä helvettiä pistän päälle. Vaikka sehän on ihan sama jos pukeutuisin vaikka jätesäkkiin, olen kuitenkin lihava. Laitan päälle sellasen löysän, harsomaisen tunikan, joka ehkä kätkee mun valtavan mahan. Parasta olis...

Huomenna meen iskälle, ei yhtään huvittais. Ei siinä muuten mitään mutta ei vaan JAKSA. Eikä iskä tiedä vielä mitään tästä. Kerron vasta keskiviikkoisen kallonkutistajan jälkeen, kun tietää vähän virallisesti että missä mennään. Ihmettelen vaan, että missä vaiheessa kaverit rupeaa tajuamaan jotain. Vaikka ei siinä sen puoleen mitään, voisin tulla kouluun vaikka säkki päässä eikä kukaan huomaisi mitään. Olen itsekseni naureskellut sille, että miten kaikki ovat niin huolettomia, miten kukaan ei huomaa toisissa tapahtuvia muutoksia, vaikka ollaan joka päivä tekemisissä. Olen ollut nauravainen ja iloinen ihminen, mutta nyt hymy hyytyy jo ennen kuin päätyy kunnolla kasvoillekaan. Nauru on tukehtunutta ja ilotonta, eikä kukaan tosiaankaan huomaa mitään. Voisin varmaan kävellä kavereiden ohi haulikko olalla ja sanoa, että mä meen nyt tonne koulun taakse ampumaan itteni, jatkakaa vaan juttua ihan rauhassa. Äh, nyt ehkä syyllistän niitä vähän liikaa. Tarkoituksen on vaan ilmaista, miten kukaan ei huomaa mitään, kaikki kävelee vaan laput silmillä. Eikä kukaan voi kuitenkaan ymmärtää, kun ainoat vastoinkäymiset on tyyliin sukka väärässä jalassa. No yksi tyttö käy kyllä psykiatrisella juttelemassa, ja toinen häviää aina mystisesti keskiviikkoisin järvenpäähän. Ei tietysti saa vähätellä toisten ongelmia, kun ei ole toisen housuissa. Nyt rupeaa menemään tekstit typeriksi niin lopetan, ennen kuin loukkaan jotain.

Pimeys laskeutuu Keski-Maahan...

Joo tota, sovitaankos että en ole ollut kirjoittamatta pariin viikkoon? On jotenki jääny...

Maailman ihanin koira oli ja meni, kusipää-isäpuoli on allerginen. Bestis ehdotti käytännöllisesti että voisin tappaa sen... Syöminen vammaa, yritän ja yritän olla syömättä mutta en pysty. Äsken mummo pakotti syömään lautasellisen kalakeittoa, joka oli tehty KERMAAN ja siihen oli laitettu VOITA! Onnistuin kippaamaan sitä kolmen lusikallisen edestä poies. Masennus on iskenyt tosi pahasti. No, ens viikolla on kallonkutistaja ja sitten sitä seuraavalla viikolla on taas täti teurassian lihottaja. Eli ravintoterapeutti. Voi vittu, kohta on joulu. Hyi.

Olen piirrellyt tässä kuvia, jotka ei ole mitään kauniita, aika monessa on paljon verta... Että jos joku ne näkisi niin mitäköhän ajattelisi.

yritän muistaa kirjoittaa huomenillalla tai ylihuomenna jotain.