Suru-uutinen

Blogi on virallisesti kuollut. Kiitos lukijoille.

Kotona

Pääsin tänään kotiin. Hoitokokouksessa ei ollut mitään ongelmia, kaikki olivat yksimielisiä kotiinlähdöstä. Tällä kertaa lähtö ei ollut ihan niin kauheaa. Ei se ollut oikeastaan yhtään ikävää. Aurinko paistaa - monessakin mielessä. Minusta nimittäin tuntuu että ole paranemaan päin. Mieliala on noussut kuin Hornet-hävittäjä ja ääni- ja näköharhat kadonneet kuin puhelinpylväät. Tiedän, käytän mahtavia vertauskuvia. Ainoa pilvi horisontissa on flunssa, joka minuun iski, kun nukuin ikkuna auki osastolla.

Sairaslomalla olen sunnuntaihin asti ja sitten kouluun. Jännittää vähän, kun on ollut niin pitkään pois... JESTAS! Melkein kaksi kuukautta! Mutta onneksi mulla on kavereita. Lisäksi viikonlopuksi on ohjelmaa, menen äidin ja apinan kanssa lapsi- & pienoismalli- & lemmikkimessuille lauantaina. Menen sinne kuolaamaan matelijoita... Ja sunnuntaina on estekisat tallilla. Lisäksi ajattelin käydä Seppälässä ja kirjastossa jossain vaiheessa.

Pärjäilkää ja nauttikaa auringosta!

Vieläkin osastolla.

Eilen oli hoitokokous, ja olin varautunut siihen, että pääsisin kotiin, kamatkin olin jo pakannut. Mutta kyllä alkoikin kokous mahtavasti. Äiti rupesi paasaamaan, että jos rupean leikkimään lääkkeiden kanssa kotona niin sitten mä meen kyllä suoraan johonkin lastenkotiin ja kaikkea mahdollista siitä miten en tee kotona mitään ja sitten se rähjäsi että mitä paskaa mä olen kertonut jos meillä on muka niin surkeat kotiolot. En paljoa kokouksesta muista, vain sen että meen pe-su lomalle.

Olo on tuntunut viime aikoina ihan hyvältä, mutta kokouksen stressi romahdutti taas vaihteeksi olon. Otin Temestaa tarvittavana ja torkuskelin. Seroquel prolon vaihdettiin tavalliseen, ei niin pitkävaikutteiseen, mutta kumma kyllä, nukuin paremmin.

Eipä muuta, Kellokoski kuittaa. Viikonloppuna laitan varmaan kuvia tänne.

ps. käykää katsomassa toinen blogini, www.ruusunpunainenpilvilinna.blogspot.com

Uusi alku

Aion aloittaa uuden elämän. Elämän, josta nautin. Rupean suhtautumaan asioihin positiivisesti.

Tiedän ettei se käy hetkessä, joudun tekemään paljon töitä psykologin ja itseni kanssa. Mutta kunhan haluan onnistua, pystyn kyllä siihen.

Pääsen ehkä keskiviikkona pois täältä. Silloin perustan uuden blogin. Mutta älkää huoliko, en unohda tätäkään; angstaan tänne ja pidän toisen blogini ruusunpunaisena pilvilinnana, jossa kaikki on hyvin. Sillä sellainen minä olen: annan mielelläni itsestäni positiivisen kuvan, jotta ihmisten ei tarvitse sääliä minua ja ahdistua angstiteksteistäni. Tätä jos lukee, niin tekee sen omalla vastuullaan.

Tämä oli vaan pikapäivitys koulun koneelta. Pärjäilkää!

Ps. Perhekotiuhka on peruutettu.

Painu maailma vittuun!

Olen kotilomalla. Olisi parempi etten olisi sittenkään tullut. Kukaan ei ymmärrä mua. Kaikki vaan saarnaa ja valittaa ja haukkuu. Käytiin mummolla, niin eiköhän puheeksi tullut minä. Se miten en siedä pikkuvelipuoltani ja läskiä isäpuoltani. Miten vaadin liikaa. Miten en osaa arvostaa mitään. Miten en tee kotona mitään. Kuinka vittuuntunut olen. Kuinka minun pitää joko sopeutua kotielämään tai, kuten äiti ilmeisesti toivoo, mennä johonkin lastenkotiin.



En tarvitse muita ihmisiä. En niin pitkään, kun minulla on Irvis ja Katariina. Ja oma huumeeton huumeeni. Voin paeta omaan Ihmemaahani, pieneen pilvilinnaani, Muumilaaksooni, psykedeeliseen maailmaani, Mariskan ja huumeeni turvin.



Mummo suuttuu ja huutaa, että saas nähdä, olivatko tässä sitten meidän hyvästit. Turha odottaa että saan enää mitään, eikä tule varmasti katsomaan. Huudan itkuisesti: Ei tarvitsekaan, en halua sinua sinne saarnaamaan. Juoksen rappuset alas ja mietin itsemurhaa Raamattu kädessä. Avaan kerrostalon ulko-oven ja harpon autolle. Äiti avaa ovet. Istumme ihan hiljaa koko matkan kotiin.



Voin lähteä täältä perhekotiin tai minne äiti minut sitten haluaakaan. Menen minne tahansa, jotta pääsen kauas porukoista, jotka eivät ymmärrä mistään mitään. Odotan osastolle pääsyä, jotta näen taas maailman ihanimman pojan. Ei, haluan sittenkin vajota psykedeeliseen Ihmemaahani, istua sienen alle ja haistattaa maailmalle vitut.



Radiosta tulee Lady Gagan Bad Romance. Upea nainen ja upea biisi. Mesetän bestikseni kanssa. Hän on järkyttynyt. Mietin, miksi elämäni onkaan niin paskaa. No, ehkä siihen on joku syy. Ehkä olen ollut niin hirveä. Ehkä Jumala koettelee minua.



"Welcome to my life/you see it's not easy". Sunrise Avenue, Welcome to my life.




Paskaa pääsiäistä kaikille.

Pikapäivitys

Olen sairaalakoulun koneella, joten nyt on aikaa tehdä minipäivitys.

Osasto siis kutsui. Syynä itsemurhayritys. Tullut n. miljoona oiretta lisää, mm. näkö-ja kuuloharhoja(ääni päässä) sekä väliaikaista kontrollin menettämistä(tämä ja äänet syynä itsariyritykseen). Nyt syön Seroquelia, psykoosilääke, jonka pitäisi auttaa vaan eipä ole auttanut. Lisäksi odotan paikkaa tutkimus-ja hoito-osastolle, jossa tulee parin kuukauden keikka. Jipii.

Olen lihonnut varmaan miljoona kiloa, koska en pääse ulos ilman vanhempia ja olen syönyt ihan sikana karkkia. Jee.

Ja pisteenä iin päälle, EN PÄÄSE RATSASTAMAAN!!!! Saatanan helvetin perkeleen vittu! "Ettet vaan tee itelles mitään siellä, ku ne hevoset on niin isoja eläimiä". JOO VITUSTI KIITOS, HEVOSET OLI AINOO MITÄ MULLA ON!!! Anteeksi capsin raiskaus.

Paskaaks tässä kunhan läjässä pysyy. Ja vitut. PÄIN HELVETTIÄ MENEE!

Hyvää päivänjatkoa. ...kele.

Osastolla. Taas.

Kellokoski kutsui.